NVDA 2023.3.4 - käyttöopas

Sisällys

1. Johdanto

Tervetuloa NVDA:han!

Non-Visual Desktop Access (NVDA) on ilmainen ja avoimen lähdekoodin ruudunlukuohjelma Microsoft Windows -käyttöjärjestelmälle. Synteettisenä puheena ja pistekirjoituksella annettava palaute mahdollistaa sen, että sokeat ja heikkonäköiset voivat käyttää Windows-tietokoneita samoin kustannuksin kuin näkevät henkilöt. NVDA:ta kehittää NV Access yhteisön jäsenten avustuksella.

1.1. Yleiset ominaisuudet

NVDA:n avulla sokeat ja heikkonäköiset voivat käyttää Windows-käyttöjärjestelmää ja monia kolmannen osapuolen sovelluksia.

Lyhyt englanninkielinen videoesittely, "What is NVDA?" on saatavilla NV Accessin YouTube-kanavalla.

Tärkeimpiä ominaisuuksia ovat:

1.2. Järjestelmävaatimukset

1.3. Kansainvälisyys

On tärkeää, että ihmiset kaikkialla maailmassa voivat käyttää samoja teknologioita riippumatta siitä, mitä kieltä he puhuvat. NVDA on käännetty englannin lisäksi seuraaville 54 kielelle: afrikaans, albania, amhara, arabia, aragonia, bulgaria, burma, espanja (Espanja ja Kolumbia), farsi, galego, georgia, heprea, hindi, hollanti, iiri, islanti, italia, japani, kannada, katalaani, kiina (mandariini ja perinteinen), kirgiisi, korea, kreikka, kroatia, liettua, makedonia, mongoli, nepali, norja, portugali (Brasilia ja Portugali), punjabi, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa (Saksa ja Sveitsi), serbia, slovakki, sloveeni, suomi, tamili, tanska, thai, tšekki, turkki, ukraina, unkari, venäjä ja vietnam.

1.4. Puhesyntetisaattorituki

Sen lisäksi, että NVDA:n ilmoitukset ja käyttöliittymä on käännetty useille kielille, käyttäjä voi myös lukea sisältöä millä tahansa kielellä, jos vain sitä tukeva puhesyntetisaattori on asennettu.

NVDA:n mukana toimitetaan eSpeak NG, monikielinen, ilmainen ja avoimen lähdekoodin puhesyntetisaattori.

Tietoja muista NVDA:n tukemista puhesyntetisaattoreista löytyy Tuetut puhesyntetisaattorit -osiosta.

1.5. Pistenäyttötuki

NVDA voi antaa palautteen pistekirjoituksella käyttäjille, joilla on käytössään pistenäyttö. Sekä lyhenne- että tavallisen pistekirjoituksen syöttämistä tuetaan pistekirjoitusnäppäimistöltä. Lisäksi NVDA tunnistaa oletuksena automaattisesti useita pistenäyttöjä. Tietoja tuetuista pistenäytöistä löytyy Tuetut pistenäytöt -osiosta.

NVDA tukee useiden kielten pistekirjoitusjärjestelmiä, lyhennekirjoitus ja tavallinen sekä tietokonemerkistö mukaan lukien.

1.6. Käyttöoikeussopimus ja tekijänoikeustiedot

NVDA on copyright 2006-2023 NVDA:n tekijät.

NVDA on saatavana GNU GPL 2.0 -lisenssin alaisena, mutta tähän on kaksi poikkeusta. Poikkeukset on esitelty käyttöoikeusdokumentin kappaleissa "Non-GPL Components in Plugins and Drivers" ja "Microsoft Distributable Code". NVDA sisältää ja käyttää myös komponentteja, jotka ovat saatavana eri vapaiden ja avoimen lähdekoodin lisenssien alaisina. Voit vapaasti jakaa tai muuttaa tätä ohjelmistoa, kunhan toimitat lisenssin sen mukana ja pidät lähdekoodin kaikkien saatavilla. Tämä koskee sekä alkuperäisiä että muokattuja ohjelmistokopioita ja kaikkia johdannaisia.

Voit tarkastella käyttöoikeussopimusta saadaksesi lisätietoja. Saat lisätietoja poikkeuksista käyttöoikeussopimusdokumentista, jonka voit avata NVDA-valikon Ohje-alivalikosta.

2. Pikaopas

Tämä pika-aloitusopas sisältää kolme pääosaa: lataaminen, alkuasetukset ja NVDA:n käyttäminen. Näitä seuraa tietoja asetusten muuttamisesta, yhteisöön osallistumisesta ja avun saamisesta. Tämän oppaan tiedot on tiivistetty NVDA:n käyttöoppaan muista osista. Katso täydellisestä käyttöoppaasta tarkempia tietoja kustakin aiheesta.

2.1. NVDA:n lataaminen

NVDA on täysin ilmainen kenen tahansa käytettäväksi. Lisenssiavaimesta ei tarvitse huolehtia tai maksaa kalliista tilauksesta. NVDA:ta päivitetään keskimäärin neljä kertaa vuodessa. NVDA:n uusin versio on aina saatavana NV Accessin kotisivun "Download"-sivulta.

NVDA toimii kaikkien uusimpien Windows-versioiden kanssa. Katso tarkemmat tiedot kohdasta Järjestelmävaatimukset.

2.1.1. Lataamisen vaiheet

Nämä vaiheet edellyttävät jonkin verran perehtymistä verkkosivulla liikkumiseen.

2.2. NVDA:n asentaminen

Lataamasi tiedoston suorittaminen käynnistää NVDA:n tilapäisversion. Seuraavaksi sinulta kysytään, haluatko asentaa sen, luoda massamuistiversion vai jatkaa tilapäisversion käyttämistä.

NVDA ei tarvitse internet-yhteyttä käynnistymiseen tai asentamiseen asennusohjelman lataamisen jälkeen. Internet-yhteys mahdollistaa NVDA:lle säännöllisen päivitystarkistuksen.

2.2.1. Asennusohjelman suorittamisen vaiheet

Asennustiedoston nimi on "nvda_2022.1.exe" tai vastaava. Vuosi ja versio muuttuvat päivitysten välillä vastaamaan nykyistä versiota.

  1. Suorita ladattu tiedosto. Musiikki soi, kun NVDA:n tilapäisversio käynnistyy. Kun se on käynnistynyt, NVDA puhuu koko prosessin ajan.
  2. Näyttöön tulee NVDA:n asennusohjelman ikkuna, jossa näytetään käyttöoikeussopimus. Lue sopimus halutessasi painamalla Nuoli alas.
  3. Siirry "Hyväksyn"-valintaruudun kohdalle painamalla Sarkainta ja valitse se painamalla Välilyöntiä.
  4. Liiku vaihtoehtojen välillä painamalla Sarkainta ja valitse haluamasi painamalla Enter.

Vaihtoehdot ovat:

Mikäli aiot käyttää NVDA:ta aina tässä tietokoneessa, sinun kannattaa valita asennusvaihtoehto. NVDA:n asentaminen mahdollistaa lisätoimintoja, kuten automaattisen käynnistyksen sisäänkirjautumisen jälkeen sekä Windowsin kirjautumisikkunan ja suojattujen ruutujen lukemisen. Nämä toiminnot eivät ole käytettävissä massamuisti- tai tilapäisversioissa. Katso täydelliset tiedot massamuisti- ja tilapäisversion käytön rajoituksista kappaleesta Massamuisti- ja tilapäisversioiden rajoitukset.

Asennus tarjoaa myös Käynnistä-valikon ja työpöydän pikakuvakkeiden luomisen sekä mahdollistaa NVDA:n käynnistämisen pikanäppäimellä Ctrl+Alt+N.

2.2.2. NVDA:n asentamisen vaiheet asennusohjelmalla

Nämä vaiheet käyvät läpi yleisimmät asennusvaihtoehdot. Lisätietoja käytettävissä olevista vaihtoehdoista on kohdassa Asennusvaihtoehdot.

  1. Varmista, että käyttöoikeussopimuksen hyväksymisvalintaruutu on valittuna asennusohjelmassa.
  2. Siirry Sarkaimella "Asenna"-painikkeen kohdalle ja paina sitä.
  3. Seuraavana on vaihtoehdot NVDA:n käyttämiseen Windowsin sisäänkirjautumisen aikana ja työpöydän pikakuvakkeen luomiseen. Nämä ovat oletusarvoisesti valittuina. Muuta halutessasi mitä tahansa näistä vaihtoehdoista painamalla Sarkainta ja Välilyöntiä tai jätä ne oletusarvoihinsa.
  4. Jatka painamalla Enter.
  5. Näkyviin tulee Windowsin käyttäjätilien valvonnan valintaikkuna, jossa kysytään, haluatko sallia tämän sovelluksen tehdä muutoksia tietokoneeseesi.
  6. Hyväksy muutosten tekeminen painamalla Alt+Ä.
  7. Edistymispalkki täyttyy NVDA:n asennuksen aikana. Tämän prosessin aikana NVDA antaa yhä korkeamman äänimerkin. Tämä prosessi on usein nopea, eikä sitä välttämättä huomaa.
  8. Näyttöön tulee valintaikkuna, joka vahvistaa, että NVDA:n asennus on onnistunut. Ilmoitus neuvoo käynnistämään asennetun version painamalla OK. Käynnistä asennettu versio painamalla Enter.
  9. "Tervetuloa NVDA:han" -valintaikkuna tulee näkyviin, ja NVDA lukee tervetuloviestin. Kohdistus on "Näppäinasettelu"-alasvetovalikossa. "Pöytäkone"-näppäinasettelussa käytetään oletusarvoisesti laskinnäppäimistöä joihinkin toimintoihin. Voit halutessasi määrittää laskinnäppäimistön toiminnot muille näppäimille painamalla Nuoli alas, joka valitsee "kannettava"-näppäinasettelun.
  10. Siirry kohtaan "Käytä CapsLockia NVDA-näppäimenä" painamalla Sarkainta. Insert on oletusarvoisesti määritetty NVDA-näppäimeksi. Valitse CapsLock vaihtoehtoiseksi muokkausnäppäimeksi painamalla Välilyöntiä. Huom: Näppäinasettelu määritetään erillään NVDA-näppäimestä. NVDA-näppäin ja näppäinasettelu voidaan vaihtaa myöhemmin NVDA:n asetusten Näppäimistö-kategoriasta.
  11. Säädä muita tämän näytön asetuksia käyttämällä Sarkainta ja Välilyöntiä. Nämä määrittävät, käynnistyykö NVDA automaattisesti.
  12. Sulje valintaikkuna NVDA:n ollessa käynnissä painamalla Enter.

2.3. NVDA:n käyttäminen

Täydellisessä käyttöoppaassa on kaikki NVDA-komennot, jotka on jaettu eri kappaleisiin vertailua varten. Komentotaulukot ovat saatavilla myös komentojen pikaoppaassa. Englanninkielisessä "Basic Training for NVDA" -opetusmateriaalimoduulissa jokainen komento on kuvailtu perusteellisemmin vaiheittaisten tehtävien avulla. "Basic Training for NVDA" -moduuli on saatavilla NV Access Shopista.

Tässä on joitakin usein käytettyjä peruskomentoja. Kaikki komennot ovat käyttäjän määritettävissä, joten nämä ovat näiden toimintojen oletusarvoiset näppäinmäärittelyt.

2.3.1. NVDA-näppäin

Oletusarvoinen NVDA-näppäin on joko Laskinnäppäimistön 0 (NumLock pois päältä) tai lähellä Delete-, Home- ja End-näppäimiä oleva Insert-näppäin. CapsLock voidaan myös määrittää NVDA-näppäimeksi.

2.3.2. Näppäinohje

Voit opetella ja harjoitella näppäinten sijainteja painamalla NVDA+1, joka ottaa käyttöön näppäinohjeen. Näppäinohjetilassa minkä tahansa komennon suorittaminen (kuten näppäinyhdistelmä tai kosketusele) ilmoittaa kyseiseen komentoon määritetyn toiminnon ja kuvailee, mitä se tekee (jos mitään). Varsinaisia komentoja ei suoriteta.

2.3.3. NVDA:n käynnistäminen ja sulkeminen

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Käynnistä NVDA Ctrl+Alt+N Ctrl+Alt+N Käynnistää tai uudelleenkäynnistää NVDA:n.
Sulje NVDA NVDA+Q ja sitten Enter NVDA+Q ja sitten Enter Sulkee NVDA:n.
Keskeytä tai jatka puhetta Vaihto Vaihto Keskeyttää puheen välittömästi. Uudelleen painaminen jatkaa puhetta kohdasta, jossa puhe keskeytettiin.
Lopeta puhe Ctrl Ctrl Lopettaa heti puhumisen.

2.3.4. Tekstin lukeminen

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Jatkuva luku NVDA+Nuoli alas NVDA+A Alkaa lukea nykyisestä sijainnista lähtien siirtäen samalla sitä.
Lue nykyinen rivi NVDA+Nuoli ylös NVDA+L Lukee rivin. Kahdesti painettaessa se tavataan normaalisti ja kolmesti painettaessa merkkikuvauksia käyttäen (Antti, Bertta, Celsius, jne.).
Lue valinta NVDA+Vaihto+Nuoli ylös NVDA+Vaihto+S Lukee minkä tahansa valittuna olevan tekstin.
Lue leikepöydän teksti NVDA+C NVDA+C Lukee minkä tahansa leikepöydällä olevan tekstin.

2.3.5. Sijainti- ja muiden tietojen lukeminen

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Ikkunan nimi NVDA+T NVDA+T Lukee aktiivisen ikkunan nimen. Kahdesti painettaessa nimi tavataan ja kolmesti painettaessa se kopioidaan leikepöydälle.
Ilmoita kohdistus NVDA+Sarkain NVDA+Sarkain Ilmoittaa nykyisen säätimen, jossa järjestelmän kohdistus on. Kahdesti painettaessa tiedot tavataan.
Lue ikkuna NVDA+B NVDA+B Lukee koko nykyisen ikkunan (hyödyllinen valintaikkunoissa).
Lue tilarivi NVDA+End NVDA+Vaihto+End Lukee tilarivin, mikäli sellainen löytyy. Kahdesti painettaessa tiedot tavataan ja kolmesti painettaessa ne kopioidaan leikepöydälle.
Lue kellonaika NVDA+F12 NVDA+F12 Ilmoittaa kerran painettaessa kellonajan ja kahdesti painettaessa päivämäärän. Ajan ja päivämäärän muoto vastaa Windowsin asetuksissa määriteltyä muotoa tehtäväpalkin kellolle.
Lue tekstin muotoilut NVDA+F NVDA+F Lukee tekstin muotoilutiedot. Kahdesti painettaessa tiedot näytetään selaustilassa.
Ilmoita linkin kohde NVDA+K NVDA+K Puhuu kerran painettaessa kohdistimen tai kohdistuksen kohdalla olevan linkin kohteen URL-osoitteen. Kahdesti painettaessa se näytetään erillisessä ikkunassa tarkempaa tarkastelua varten.

2.3.6. Valitse, mitä tietoja NVDA lukee

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Puhu kirjoitetut merkit NVDA+2 NVDA+2 Kun tämä on käytössä, NVDA puhuu kaikki kirjoitetut merkit.
Puhu kirjoitetut sanat NVDA+3 NVDA+3 Kun tämä on käytössä, NVDA puhuu kaikki kirjoitetut sanat.
Puhu komentonäppäimet NVDA+4 NVDA+4 Kun tämä on käytössä, NVDA puhuu kaikki painetut näppäimet, jotka eivät ole kirjaimia. Näitä ovat sellaiset näppäinyhdistelmät kuin Ctrl+jokin kirjain.
Käytä hiiren seurantaa NVDA+M NVDA+M Kun tämä on käytössä, NVDA lukee hiiriosoittimen alla olevan tekstin. Tällä tavalla on mahdollista löytää asioita ruudulta hiirtä liikuttamalla sen sijaan, että käytettäisiin objektinavigointia.

2.3.7. Syntetisaattorin asetusrengas

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Siirrä seuraavaan syntetisaattorin asetukseen NVDA+Ctrl+Nuoli oikealle NVDA+Vaihto+Ctrl+Nuoli oikealle Siirtää nykyisen puheasetuksen jälkeen seuraavana käytettävissä olevaan asetukseen, siirtyen viimeisen jälkeen takaisin ensimmäiseen.
Siirrä edelliseen syntetisaattorin asetukseen NVDA+Ctrl+Nuoli vasemmalle NVDA+Vaihto+Ctrl+Nuoli vasemmalle Siirtää nykyistä puheasetusta edeltävään käytettävissä olevaan asetukseen, siirtyen ensimmäisen jälkeen takaisin viimeiseen.
Suurenna nykyistä syntetisaattorin asetusta NVDA+Ctrl+Nuoli ylös NVDA+Vaihto+Ctrl+Nuoli ylös Suurentaa valittua puheasetusta, esim. lisää nopeutta, valitsee seuraavan puheäänen tai lisää äänenvoimakkuutta.
Pienennä nykyistä syntetisaattorin asetusta NVDA+Ctrl+Nuoli alas NVDA+Vaihto+Ctrl+Nuoli alas Pienentää valittua puheasetusta, esim. vähentää nopeutta, valitsee edellisen puheäänen tai vähentää äänenvoimakkuutta.

2.3.8. Verkon selaaminen

Täydellinen luettelo pikanavigointinäppäimistä on käyttöoppaan Selaustila -osiossa.

Komento Näppäin Kuvaus
Otsikko h Siirrä seuraavaan otsikkoon.
Otsikkotaso 1, 2 tai 3 1, 2, 3 Siirrä seuraavaan otsikkoon määritetyllä tasolla.
Lomakekenttä f Siirrä seuraavaan lomakekenttään (muokkausruutu, painike jne.).
Linkki k Siirrä seuraavaan linkkiin.
Kiintopiste d Siirrä seuraavaan kiintopisteeseen.
Luettelo l Siirrä seuraavaan luetteloon.
Taulukko t Siirrä seuraavaan taulukkoon.
Siirrä taaksepäin Vaihto+kirjain Paina Vaihto ja mitä tahansa yllä olevista kirjaimista siirtyäksesi edelliseen kyseisen tyypin elementtiin.
Elementtilista NVDA+F7 Näyttää luettelon erityyppisistä elementeistä, kuten linkeistä ja otsikoista.

2.4. Asetukset

Useimmat NVDA:n toiminnot voidaan ottaa käyttöön tai muuttaa NVDA:n asetusten kautta. Asetukset ja muut vaihtoehdot ovat käytettävissä NVDA-valikon kautta. Avaa NVDA-valikko painamalla NVDA+N. Avaa NVDA:n yleisten asetusten valintaikkuna suoraan painamalla NVDA+Ctrl+G. Monilla asetusvalintaikkunoilla on pikanäppäin niiden avaamiseksi suoraan, kuten NVDA+Ctrl+S syntetisaattorille tai NVDA+Ctrl+V muille ääniasetuksille.

2.5. Yhteisö

NVDA:lla on vilkas käyttäjäyhteisö. Käytettävissä on iso englanninkielinen sähköpostilista sekä sivu, jossa on luettelo paikallisten kielten ryhmistä. NV Access, NVDA:n kehittäjät, ovat aktiivisia Twitterissä sekä Facebookissa. NV Accessilla on myös tavallinen In-Process-blogi.

Lisäksi on NVDA Certified Expert -ohjelma. Tämä on online-koe, jonka voit suorittaa osoittaaksesi NVDA:n käyttötaitosi. NVDA-sertifioidut asiantuntijat voivat luetella yhteys- ja asiaankuuluvat yritystietonsa.

2.6. Avun saaminen

Saat ohjeita NVDA:ssa painamalla NVDA+N avataksesi NVDA-valikon ja sitten O avataksesi Ohje-valikon. Tästä alivalikosta voit avata käyttöoppaan, komentojen pikaoppaan, uusien ominaisuuksien historian sekä paljon muuta. Nämä kolme ensimmäistä vaihtoehtoa avautuvat oletusselaimessa. Kattavampaa opetusmateriaalia on saatavilla NV Access Shopista.

Suosittelemme aloittamaan "Basic Training for NVDA" -moduulista. Tämä moduuli kattaa käsitteet alkuun pääsemisestä verkon selaamiseen ja objektinavigoinnin käyttöön. Se on saatavana seuraavissa muodoissa:

3. Lisää asennusvaihtoehtoja

3.1. Asennusvaihtoehdot

Mikäli asennat NVDA:n suoraan ladatusta asennusohjelmasta, paina Asenna-painiketta. Jos olet jo sulkenut tämän valintaikkunan tai haluat asentaa massamuistiversiosta, valitse Asenna NVDA -vaihtoehto, joka löytyy NVDA-valikon Työkalut-alivalikosta.

Näkyviin tuleva asennusvalintaikkuna kysyy vahvistuksen NVDA:n asentamiselle ja kertoo myös, päivittääkö asennusohjelma aiempaa versiota. Asennus käynnistyy painamalla Jatka-painiketta. Tässä valintaikkunassa on myös muutama vaihtoehto, jotka on selitetty alla. Kun asennus on suoritettu, näkyviin tulee ilmoitus onnistumisesta. Käynnistä asennettu versio painamalla OK.

3.1.1. Varoitus yhteensopimattomista lisäosista

Jos lisäosia on jo asennettuna, asennusohjelmassa saatetaan myös näyttää varoitus, että yhteensopimattomat lisäosat poistetaan käytöstä. Ennen kuin voit painaa Jatka-painiketta, sinun on vahvistettava, että olet ymmärtänyt lisäosien käytöstä poistamisen valitsemalla kyseisen valintaruudun. Käytettävissä on myös painike, joka näyttää luettelon käytöstä poistettavista lisäosista. Katso lisätietoja tästä painikkeesta yhteensopimattomien lisäosien valintaikkuna -osiosta. Asennuksen jälkeen voit omalla vastuullasi ottaa yhteensopimattomat lisäosat uudelleen käyttöön lisäosakaupasta.

3.1.2. Käytä sisäänkirjautumisen aikana

Tällä asetuksella voit valita, käynnistyykö NVDA automaattisesti Windowsin kirjautumisikkunassa ennen kuin olet syöttänyt salasanan. Asetus vaikuttaa myös käyttäjätilien valvontaan sekä muihin suojattuihin ruutuihin. Se on oletusarvoisesti käytössä uusissa asennuksissa.

3.1.3. Luo pikakuvake työpöydälle (Ctrl+Alt+N)

Tällä asetuksella valitaan, luodaanko työpöydälle pikakuvake, josta NVDA voidaan käynnistää. Jos pikakuvake luodaan, sille määritetään myös pikanäppäin Ctrl+Alt+N, jota painamalla NVDA voidaan käynnistää.

3.1.4. Kopioi massamuistiversion asetukset nykyiseen käyttäjätiliin

Tällä asetuksella voidaan valita, kopioidaanko käynnissä olevan NVDA:n asetukset asennettuun versioon nykyiselle sisäänkirjautuneelle käyttäjälle. Asetuksia ei kopioida tietokoneen muille käyttäjille eikä Windowsin sisäänkirjautumisen aikana tai muissa suojatuissa ruuduissa käytettäväksi. Tämä vaihtoehto on käytettävissä vain massamuistiversiosta asennettaessa.

3.2. Massamuistiversion luominen

Jos luot massamuistiversion suoraan NVDA:n latauspaketista, paina Luo massamuistiversio -painiketta. Mikäli olet jo sulkenut tämän valintaikkunan tai käytät NVDA:n asennettua versiota, valitse Luo massamuistiversio -vaihtoehto, joka löytyy NVDA-valikosta Työkalut-valikon alta.

Valitse näkyviin tulevassa valintaikkunassa sijainti, jonne massamuistiversio luodaan. Sijainti voi olla kiintolevyllä, USB-muistitikulla tai muulla siirrettävällä tietovälineellä oleva hakemisto. Tässä valintaikkunassa on myös asetus, jolla voit valita, kopioidaanko kirjautuneen käyttäjän asetukset massamuistiversiossa käytettäviksi. Asetus on käytettävissä vain luotaessa massamuistiversiota asennetusta kopiosta. Aloita massamuistiversion luonti painamalla Jatka. Kun luonti on valmis, näkyviin tulee ilmoitus onnistumisesta. Sulje valintaikkuna painamalla OK.

3.3. Massamuisti- ja tilapäisversioiden rajoitukset

Jos haluat ottaa NVDA:n mukaasi USB-muistitikulla tai muulla kirjoitettavalla tietovälineellä, sinun tulee valita massamuistiversion luonti. Asennetusta versiosta voidaan myös milloin tahansa luoda massamuistiversio. Lisäksi massamuistiversion asentaminen on mahdollista myöhemmin mihin tahansa tietokoneeseen. Jos kuitenkin haluat kopioida NVDA:n vain luku -tyyppiselle tietovälineelle, kuten CD-levylle, sinun tulee kopioida vain latauspaketti. massamuistiversion suorittamista suoraan vain luku -tyyppiseltä tietovälineeltä ei tällä hetkellä tueta.

NVDA:n asennusohjelmaa voidaan käyttää tilapäisversiona. Asetusten tallentaminen on estetty tilapäisversioissa. Myös lisäosakauppa on poissa käytöstä.

NVDA:n massamuisti- ja tilapäisversioissa on seuraavia rajoituksia:

4. NVDA:n käyttäminen

4.1. Käynnistäminen

Jos olet asentanut NVDA:n omalla asennusohjelmallaan, voit käynnistää sen joko painamalla Ctrl+Alt+N tai valitsemalla Käynnistä-valikosta Ohjelmat -> NVDA -> NVDA. Käynnistäminen on mahdollista myös kirjoittamalla Suorita-valintaikkunaan NVDA ja painamalla Enter. Mikäli NVDA on jo käynnissä, se käynnistetään uudelleen. Lisäksi voit syöttää joitakin komentorivivalitsimia, joilla NVDA voidaan sulkea (-q), poistaa lisäosat käytöstä (--disable-addons) jne.

NVDA:n asennettu versio tallentaa asetuksensa oletusarvoisesti nykyisen käyttäjän sovellustietojen Roaming-kansioon (esim. "C:\Users\<Käyttäjä>\AppData\Roaming"). Tämä on mahdollista muuttaa myös niin, että asetukset ladataan em. sijainnin asemesta paikallisten sovellustietojen kansiosta. Lisätietoja on Järjestelmänlaajuiset parametrit -osiossa.

Käynnistä massamuistiversio menemällä hakemistoon, johon se on purettu, ja painamalla Enteriä nvda.exe-tiedoston kohdalla tai kaksoisnapsauttamalla sitä hiiren vasemmalla painikkeella. Mikäli NVDA oli jo käynnissä, se suljetaan automaattisesti ennen massamuistiversion käynnistämistä.

NVDA:n käynnistyessä kuuluu joukko nousevia ääniä. Käynnistyminen saattaa kestää jonkin aikaa riippuen tietokoneesi nopeudesta tai jos käytät NVDA:ta USB-muistitikulta tai muulta hitaammalta tallennusvälineeltä. Jos käynnistyminen kestää erityisen kauan, NVDA:n pitäisi sanoa "NVDA käynnistetään, odota..."

Mikäli et kuule mitään tällaista, tai jos kuulet Windowsin virheäänen tai joukon laskevia ääniä, tämä tarkoittaa, että NVDA:ssa on mahdollisesti bugi ja että siitä on ilmoitettava kehittäjille. Ohjeet bugien ilmoittamiseen voit tarkistaa NVDA:n verkkosivustolta.

4.1.1. Tervetuloa-valintaikkuna

Kun NVDA käynnistyy ensimmäistä kertaa, näkyviin tulee valintaikkuna, jossa on joitakin perustietoja NVDA-näppäimestä ja -valikosta. (Katso edempänä olevia kappaleita saadaksesi tietoja näistä aiheista.) Valintaikkunassa on lisäksi yhdistelmäruutu sekä kolme valintaruutua. Yhdistelmäruudusta valitaan näppäinasettelu. Ensimmäisellä valintaruudulla määritetään, käytetäänkö Caps Lockia NVDA-näppäimenä. Toisella, joka on käytettävissä vain asennetuissa versioissa, valitaan, käynnistyykö NVDA automaattisesti Windowsiin kirjautumisen jälkeen. Kolmannella on mahdollista valita, halutaanko Tervetuloa-valintaikkunan tulevan näkyviin joka kerta NVDA:n käynnistyessä.

4.1.2. Käyttötilastojen keräämisen valintaikkuna

NVDA 2018.3:sta lähtien käyttäjältä kysytään, haluaako hän sallia käyttötietojen lähettämisen NV Accessille NVDA:n parantamiseksi tulevaisuudessa. Kun NVDA käynnistetään ensimmäistä kertaa, näkyviin tulee valintaikkuna, jossa kysytään, hyväksytkö tietojen lähettämisen. Voit lukea lisätietoja NV Accessin keräämistä tiedoista yleisten asetusten kappaleesta Salli käyttötilastojen kerääminen. Huom: Asetus tallennetaan painaessasi "Kyllä" tai "Ei", eikä valintaikkunaa enää näytetä, ellet asenna NVDA:ta uudelleen. Voit kuitenkin ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä tiedonkeruun manuaalisesti NVDA:n yleisten asetusten paneelista. Muuta asetusta valitsemalla tai poistamalla valinta Salli käyttötilastojen kerääminen -valintaruudusta.

4.2. Tietoja näppäinkomennoista

4.2.1. NVDA-näppäin

Useimmat NVDA:n näppäinkomennot koostuvat yleensä tietyn NVDA-näppäimeksi kutsutun näppäimen painamisesta yhdessä yhden tai useamman muun näppäimen kanssa. Huomionarvoisia poikkeuksia ovat pöytäkoneissa käytettävän näppäinasettelun tekstintarkastelukomennot sekä muutamat muut, joissa käytetään pelkkiä laskinnäppäimistön näppäimiä.

NVDA on mahdollista määrittää käyttämään sekä laskinnäppäimistön että laajennettua Insertiä ja/tai Caps Lockia NVDA-näppäimenä. Oletusarvoisesti käytetään sekä laajennettua että laskinnäppäimistön Insertiä.

Mikäli jonkin NVDA-näppäimen halutaan toimivan samalla tavalla kuin silloin, kun NVDA ei ole käynnissä (halutaan esim. ottaa Caps Lock käyttöön, kun se on määritetty NVDA-näppäimeksi), sitä painetaan kaksi kertaa nopeasti peräkkäin.

4.2.2. Näppäinasettelut

NVDA:n mukana tulee tällä hetkellä kaksi erilaista näppäinasetteluiksi kutsuttua näppäinkomentojen määritystä: pöytäkoneille ja kannettaville tarkoitettu. NVDA käyttää oletusarvoisesti pöytäkoneiden näppäinasettelua, mutta kannettaville tarkoitettuun asetteluun voidaan vaihtaa Näppäimistö-kategoriasta NVDA:n asetukset -valintaikkunasta, johon päästään NVDA-valikon Asetukset-alivalikosta.

Pöytäkoneiden näppäinasettelussa käytetään runsaasti laskinnäppäimistön näppäimiä (Num Lockin on oltava pois käytöstä). Vaikka useimmissa kannettavissa tietokoneissa ei olekaan fyysistä laskinnäppäimistöä, joissakin sellaista voidaan kuitenkin jäljitellä pitämällä FN-näppäintä alhaalla ja painamalla kirjaimia ja numeroita näppäimistön oikeanpuoleisesta osasta (7, 8, 9, u, i, o, j, k, l jne). Mikäli tämä ei ole mahdollista käytössä olevassa kannettavassa tai jos Num Lockia ei voi kytkeä pois päältä, käyttöön voidaan ottaa kannettavien näppäinasettelu.

4.3. NVDA:n kosketuseleet

NVDA:ta on mahdollista ohjata myös kosketuskomentojen avulla, mikäli käytettävässä laitteessa on kosketusnäyttö ja Windows 8 tai uudempi käyttöjärjestelmä. Kaikki kosketussyötteet välitetään suoraan NVDA:lle sen ollessa käynnissä, ellei kosketusvuorovaikutuksen tukea ole poistettu käytöstä. Tämän vuoksi sellaisia toimintoja ei voi suorittaa, jotka toimivat normaalisti ilman NVDA:ta. Ota kosketuksen vuorovaikutus käyttöön tai poista se käytöstä painamalla NVDA+Ctrl+Alt+T. Voit ottaa käyttöön kosketusvuorovaikutuksen tuen tai poistaa sen käytöstä myös NVDA:n asetusten Kosketuksen vuorovaikutus -kategoriasta.

4.3.1. Ruudun tutkiminen

Kaikkein alkeellisin toiminto, joka voidaan suorittaa kosketusnäytöllä, on säätimen tai tekstin lukeminen mistä tahansa kohdasta. Tämä tehdään sijoittamalla sormi mihin tahansa kohtaan näyttöä. Muita säätimiä ja tekstiä voidaan lukea myös pitämällä ja siirtämällä sormea näytöllä.

4.3.2. Kosketuseleet

Kun NVDA-komentoja kuvaillaan edempänä tässä käyttöoppaassa, niissä saatetaan mainita kosketusele, jota voidaan käyttää kosketusnäytöllä kyseisen komennon suorittamiseen. Seuraavassa on tietoja NVDA-komentojen suorittamisesta kosketusnäytöllä eri kosketuseleiden avulla.

Napautukset

Napauta näyttöä nopeasti yhdellä tai useammalla sormella.

Kerran napauttaminen yhdellä sormella tunnetaan yksinkertaisesti napautuksena. Yhtäaikaa kahdella sormella napauttaminen tarkoittaa napauttamista kahdella sormella jne.

Mikäli sama napautus suoritetaan kerran tai useammin nopeasti peräkkäin, NVDA käsittelee sitä moninapautuseleenä. Kahdesti napauttamisesta on seurauksena kaksoisnapautus. Kolmesti napauttamisesta seuraa kolmoisnapautus jne. Nämä moninapautuseleet tunnistavat myös, montaako sormea käytettiin, joten sellaiset eleet kuin kolmoisnapautus kahdella sormella tai napautus neljällä sormella jne. ovat mahdollisia.

Pyyhkäisyt

Liu'uta sormea nopeasti näytöllä.

Pyyhkäisyeleitä on neljä suunnasta riippuen: pyyhkäisy vasemmalle, oikealle, ylös ja alas.

Eleen suorittamiseen voidaan käyttää useampaa kuin yhtä sormea samoin kuin napautuksissa. Tämän vuoksi sellaiset eleet kuin pyyhkäisy ylös kahdella sormella tai pyyhkäisy vasemmalle neljällä sormella ovat mahdollisia.

4.3.3. Kosketustilat

Koska NVDA-komentoja on enemmän kuin mahdollisia kosketuseleitä, NVDA:ssa on tämän vuoksi useita kosketustiloja, joita vaihtamalla saadaan käyttöön tiettyyn alaluokkaan kuuluvia komentoja. Kaksi käytettävissä olevaa tilaa ovat tekstitila ja objektitila. Tietyissä tässä asiakirjassa luetelluissa komennoissa saattaa olla kosketuseleen jälkeen suluissa maininta kosketustilasta. Esimerkki: pyyhkäisy ylös (tekstitila) tarkoittaa, että komento suoritetaan pyyhkäistäessä ylös, mutta vain tekstitilassa. Mikäli komennon kohdalla ei ole mainintaa kosketustilasta, se toimii kaikissa tiloissa.

Kosketustilaa vaihdetaan napauttamalla kolmella sormella.

4.3.4. Kosketusnäppäimistö

Kosketusnäppäimistöä käytetään kosketusnäytöllä tekstin ja komentojen syöttämiseen. Kun muokkauskenttä on aktiivisena, kosketusnäppäimistö voidaan tuoda näkyviin kaksoisnapauttamalla näytön alareunassa olevaa kosketusnäppäimistökuvaketta. Kosketusnäppäimistö on aina käytettävissä tableteissa, kuten Microsoft Surface Pro:ssa, kun näppäimistö on irrotettu. Kosketusnäppäimistö piilotetaan kaksoisnapauttamalla kosketusnäppäimistökuvaketta tai siirtymällä pois muokkauskentästä.

Kun kosketusnäppäimistö on aktiivisena, halutut näppäimet etsitään siirtämällä sormi kosketusnäppäimistön sijaintipaikkaan (tyypillisesti näytön alareunassa), ja liikkumalla sitten näppäimistössä yhdellä sormella. Kun haluttu näppäin on löytynyt, kaksoisnapautetaan sitä tai nostetaan sormi näytöltä, riippuen NVDA:n asetusten Kosketusvuorovaikutus-kategoriassa valituista asetuksista.

4.4. Näppäinohjetila

Tässä käyttöoppaassa mainitaan useita näppäinkomentoja ja kosketuseleitä, mutta helpoin tapa tutkia niitä kaikkia on käyttää näppäinohjetta.

Näppäinohje otetaan käyttöön painamalla NVDA+1. Se poistetaan käytöstä painamalla uudelleen NVDA+1. Kun näppäinohje on käytössä, NVDA kertoo mitä tahansa näppäinkomentoa suoritettaessa, kuten näppäintä painettaessa tai kosketuselettä käytettäessä sen suorittaman toiminnon, mikäli kyseiseen komentoon on sellainen määritelty. Komentojen toimintoja ei suoriteta näppäinohjetilassa.

4.5. NVDA-valikko

NVDA-valikosta voit säätää NVDA:n asetuksia, lukea ohjetta, tallentaa ja palauttaa asetukset, muokata puhesanastoja, käyttää lisätyökaluja sekä sulkea NVDA:n.

NVDA-valikkoon pääsee seuraavasti kaikkialta Windowsista NVDA:n ollessa käynnissä:

Kun valikko tulee näkyviin, voit käyttää nuolinäppäimiä siinä liikkumiseen ja Enter-näppäintä kohteen valitsemiseen.

4.6. Peruskomennot

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kosketusele Kuvaus
Käynnistää tai käynnistää uudelleen NVDA:n Ctrl+Alt+N Ctrl+Alt+N Ei mitään Käynnistää tai käynnistää uudelleen NVDA:n työpöydältä, mikäli tämä pikanäppäin on otettu käyttöön NVDA:n asennuksen aikana. Tämä on Windowsin pikanäppäin, eikä sitä siksi voida uudelleenmäärittää Näppäinkomennot-valintaikkunassa.
Keskeytä puhe Ctrl Ctrl Napautus kahdella sormella Keskeyttää puheen välittömästi.
Tauota puhe Vaihto Vaihto Ei mitään Tauottaa puheen välittömästi. Uudelleen painaminen jatkaa puhetta kohdasta, johon jäätiin (mikäli käytössä oleva puhesyntetisaattori tukee puheen tauottamista).
NVDA-valikko NVDA+N NVDA+N Kaksoisnapautus kahdella sormella Avaa NVDA-valikon, josta voidaan säätää asetuksia, käyttää työkaluja ja lukea ohjetta jne.
Vaihda puhetilaa NVDA+S NVDA+S Ei mitään Vaihtaa puhetilojen "puhe käytössä", "äänimerkit" ja "ei puhetta" välillä.
Ota näppäinohjetila käyttöön tai poista se käytöstä NVDA+1 NVDA+1 Ei mitään Tässä tilassa minkä tahansa näppäimen painaminen kertoo kyseisen näppäimen nimen ja kaikki siihen määritellyt NVDA-komennot.
Sulje NVDA NVDA+Q NVDA+Q Ei mitään Sulkee NVDA:n.
Ohita seuraava näppäinpainallus NVDA+F2 NVDA+F2 Ei mitään Välittää seuraavan näppäinpainalluksen suoraan aktiiviselle sovellukselle suorittamatta sen mahdollista NVDA-komentoa.
Ota lepotila käyttöön tai poista se käytöstä NVDA+Vaihto+S NVDA+Vaihto+Z Ei mitään Lepotila poistaa käytöstä kaikki NVDA:n komennot sekä puheen ja pistekirjoituksen tuottamisen nykyisessä sovelluksessa. Tästä on eniten hyötyä sovelluksissa, joissa on omat puhe- tai ruudunlukutoimintonsa. Lepotila poistetaan käytöstä painamalla uudelleen tätä näppäinyhdistelmää. Huom: Asetus säilyy vain seuraavaan NVDA:n uudelleenkäynnistykseen saakka.

4.7. Järjestelmätietojen lukeminen

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Lue päivämäärä/kellonaika NVDA+F12 Lukee kerran painettaessa kellonajan, kahdesti painettaessa päivämäärän.
Lue akun tila NVDA+Vaihto+B Lukee akun tilan, ts. onko verkkovirta käytössä, tai kertoo nykyisen varauksen tason prosentteina.
Lue leikepöydällä oleva teksti NVDA+C Lukee leikepöydällä mahdollisesti olevan tekstin.

5. NVDA:lla liikkuminen

NVDA:n avulla voidaan tutkia järjestelmää ja liikkua siinä useilla tavoilla sekä normaali vuorovaikutus että tekstin tarkastelu mukaan lukien.

5.1. Objektit

Jokainen sovellus ja itse käyttöjärjestelmä koostuvat useista objekteista. Objekti on yksittäinen kohde, kuten tekstikatkelma, painike, valintaruutu, liukusäädin, luettelo tai muokattava tekstikenttä.

5.2. Järjestelmäkohdistuksella liikkuminen

Järjestelmäkohdistus, tunnetaan myös yksinkertaisesti kohdistuksena, on objekti, joka vastaanottaa näppäimistön näppäinpainallukset. Jos esimerkiksi kirjoitetaan muokattavaan tekstikenttään, kohdistus on kyseisessä kentässä.

Yleisin tapa liikkua NVDA:lla Windowsissa on käyttää tavallisia näppäinkomentoja, kuten Sarkain ja Vaihto+Sarkain eteen- ja taaksepäin säädinten välillä liikkumiseen, painamalla Alt valikkoriville siirtymiseen, käyttämällä nuolinäppäimiä valikoissa liikkumiseen ja Alt+Sarkain avointen sovellusten välillä siirtymiseen. Näin tehtäessä NVDA kertoo tietoja objektista, jossa kohdistus on, kuten nimen, tyypin, tilan, arvon, kuvauksen, pikanäppäimen ja sijainnin. Kun visuaalinen korostus on käytössä, järjestelmäkohdistuksen nykyinen sijainti näytetään visuaalisesti.

Joitakin hyödyllisiä näppäinkomentoja kohdistuksella navigoitaessa:

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Lue nykyinen kohdistus NVDA+Sarkain NVDA+Sarkain Kertoo nykyisen objektin tai säätimen, jossa järjestelmän kohdistus on. Kahdesti painettaessa tiedot tavataan.
Lue ikkunan nimi NVDA+T NVDA+T Lukee aktiivisen ikkunan nimen. Kahdesti painettaessa nimi tavataan ja kolmesti painettaessa se kopioidaan leikepöydälle.
Lue aktiivinen ikkuna NVDA+B NVDA+B Lukee kaikki aktiivisen ikkunan säätimet (hyödyllinen valintaikkunoissa).
Lue tilarivi NVDA+End NVDA+Vaihto+End Lukee tilarivin, mikäli sellainen löytyy. Kahdesti painettaessa tiedot tavataan ja kolmesti painettaessa ne kopioidaan leikepöydälle.
Lue pikanäppäin Vaihto+Laskinnäppäimistön 2 NVDA+Ctrl+Vaihto+. Ilmoittaa aktiivisen objektin pikanäppäimen.

5.3. Järjestelmäkohdistimella liikkuminen

Kun kohdistus on navigoinnin ja/tai tekstin muokkaamisen mahdollistavassa objektissa, tekstissä voidaan liikkua järjestelmäkohdistinta käyttäen (tunnetaan myös muokkauskohdistimena).

Kun kohdistus on järjestelmäkohdistimen sisältävässä objektissa, tekstissä liikkumiseen voidaan käyttää nuoli-, page up-, page down-, home- sekä end-näppäimiä jne. Tekstiä voidaan myös muokata, mikäli säädin tukee sitä. NVDA lukee kaiken merkki, sana ja rivi kerrallaan liikuttaessa ja ilmoittaa myös, kun tekstiä on tai ei ole valittu.

NVDA:ssa on seuraavat järjestelmäkohdistimeen liittyvät näppäinkomennot:

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Jatkuva luku NVDA+Nuoli alas NVDA+A Alkaa lukea järjestelmäkohdistimen nykyisestä sijainnista lähtien siirtäen samalla sitä.
Lue nykyinen rivi NVDA+Nuoli ylös NVDA+L Lukee järjestelmäkohdistimen kohdalla olevan rivin. Kahdesti painettaessa se tavataan normaalisti ja kolmesti painettaessa merkkikuvauksia käyttäen.
Lue valittu teksti NVDA+Vaihto+Nuoli ylös NVDA+Vaihto+S Lukee kaiken valittuna olevan tekstin.
Lue tekstin muotoilutiedot NVDA+F NVDA+F Lukee kohdistimen kohdalla olevan tekstin muotoilutiedot. Kahdesti painettaessa tiedot näytetään selaustilassa.
Lue kohdistimen sijainti NVDA+Laskimen Del NVDA+Del Lukee järjestelmäkohdistimen kohdalla olevan tekstin tai objektin sijaintitiedot. Näitä tietoja voivat olla esim. asiakirjan luettu osuus prosentteina, etäisyys sivun reunasta tai tarkka paikka ruudulla. Kahdesti painaminen saattaa antaa lisätietoja.
Seuraava virke Alt+Nuoli alas Alt+Nuoli alas Siirtää kohdistimen seuraavaan virkkeeseen ja lukee sen. (tuetaan vain Microsoft Wordissa ja Outlookissa)
Edellinen virke Alt+Nuoli ylös Alt+Nuoli ylös Siirtää kohdistimen edelliseen virkkeeseen ja lukee sen. (tuetaan vain Microsoft Wordissa ja Outlookissa)

Taulukoissa ovat käytettävissä lisäksi seuraavat näppäinkomennot:

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Siirrä edelliseen sarakkeeseen Ctrl+Alt+Nuoli vasemmalle Siirtää järjestelmäkohdistimen edelliseen sarakkeeseen pysyen samalla rivillä.
Siirrä seuraavaan sarakkeeseen Ctrl+Alt+Nuoli oikealle Siirtää järjestelmäkohdistimen seuraavaan sarakkeeseen pysyen samalla rivillä.
Siirrä edelliselle riville Ctrl+Alt+Nuoli ylös Siirtää järjestelmäkohdistimen edelliselle riville pysyen samassa sarakkeessa.
Siirrä seuraavalle riville Ctrl+Alt+Nuoli alas Siirtää järjestelmäkohdistimen seuraavalle riville pysyen samassa sarakkeessa.
Siirrä ensimmäiseen sarakkeeseen Ctrl+Alt+Home Siirtää järjestelmäkohdistimen ensimmäiseen sarakkeeseen pysyen samalla rivillä.
Siirrä viimeiseen sarakkeeseen Ctrl+Alt+End Siirtää järjestelmäkohdistimen viimeiseen sarakkeeseen pysyen samalla rivillä.
Siirrä ensimmäiselle riville Ctrl+Alt+Page up Siirtää järjestelmäkohdistimen ensimmäiselle riville pysyen samassa sarakkeessa.
Siirrä viimeiselle riville Ctrl+Alt+Page down Siirtää järjestelmäkohdistimen viimeiselle riville pysyen samassa sarakkeessa.
Sarakkeen jatkuva luku NVDA+Ctrl+Alt+Nuoli alas Lukee sarakkeen pystysuunnassa alaspäin nykyisestä solusta viimeiseen.
Rivin jatkuva luku NVDA+Ctrl+Alt+Nuoli oikealle Lukee rivin vaakasuunnassa oikealle nykyisestä solusta viimeiseen.
Lue koko sarake NVDA+Ctrl+Alt+Nuoli ylös Lukee nykyisen sarakkeen pystysuunnassa ylhäältä alas siirtämättä järjestelmäkohdistinta.
Lue koko rivi NVDA+Ctrl+Alt+Nuoli vasemmalle Lukee nykyisen rivin vaakasuunnassa vasemmalta oikealle siirtämättä järjestelmäkohdistinta.

5.4. Objektinavigointi

Sovelluksia käytetään enimmäkseen komennoilla, jotka siirtävät kohdistusta ja kohdistinta. Toisinaan voi kuitenkin olla tarpeen tutkia nykyistä sovellusta tai käyttöjärjestelmää ilman, että kohdistus tai kohdistin liikkuu. Saatat myös haluta siirtyä objekteihin, joihin ei ole mahdollista päästä normaalisti näppäimistöä käyttäen. Tällaisissa tapauksissa voidaan käyttää objektinavigointia.

Objektinavigoinnin avulla on mahdollista liikkua yksittäisten objektien välillä ja saada niistä tietoja. Kun objektiin siirrytään, NVDA lukee sen samalla tavalla kuin järjestelmäkohdistuksen. Tekstin tarkastelemiseen sellaisena kuin se näkyy ruudulla voidaan käyttää ruudun tarkastelua.

Objektit on ryhmitelty hierarkkisesti sen sijaan, että niiden välillä liikuttaisiin edestakaisin. Tämä tarkoittaa, että jotkin objektit sisältävät muita objekteja, ja että on siirryttävä niiden sisään, jotta päästäisiin edelleen niiden sisältämiin objekteihin. Luettelo esimerkiksi sisältää kohteita, joten niihin pääsemiseksi on siirryttävä luettelon sisään. Jos on siirrytty luettelokohteeseen, saman luettelon muihin kohteisiin päästään siirtymällä seuraavaan tai edelliseen objektiin. Takaisin luetteloon pääsee siirtymällä luettelokohteen säilöobjektiin. Tämän jälkeen voidaan siirtyä luettelosta pois, mikäli halutaan päästä muihin objekteihin. Myös työkalupalkki sisältää säätimiä, joten niihin pääsemiseksi on siirryttävä kyseisen työkalupalkin sisään.

Jos haluat mieluummin liikkua järjestelmässä jokaisen yksittäisen objektin välillä, voit käyttää edelliseen tai seuraavaan objektiinn tasatussa näkymässä siirtäviä komentoja. Jos esimerkiksi siirryt tasatussa näkymässä seuraavaan objektiin ja nykyinen objekti sisältää muita objekteja, NVDA siirtyy automaattisesti ensimmäiseen nykyisen objektin sisältämään objektiin. Vaihtoehtoisesti, jos nykyinen objekti ei sisällä muita objekteja, NVDA siirtyy seuraavaan objektiin nykyisellä hierarkiatasolla. Mikäli tällaista objektia ei ole, NVDA yrittää löytää seuraavan objektinn hierarkiassa sen sisältämien objektien perusteella, kunnes ei ole enää objekteja, joihin siirtyä. Samat säännöt pätevät myös hierarkiassa taaksepäin liikkumiseen.

Nykyistä tarkasteltavaa objektia kutsutaan navigointiobjektiksi. Kun objektiin siirrytään, sitä voidaan tarkastella tekstintarkastelukomennoilla objektintarkastelutilassa oltaessa. Kun visuaalinen korostus on käytössä, nykyisen navigointiobjektin sijainti näytetään myös visuaalisesti. Navigointiobjekti liikkuu oletusarvoisesti järjestelmäkohdistuksen mukana, mutta tämä asetus voidaan poistaa myös käytöstä.

Huom: Pistenäyttö voidaan määrittää seuraamaan objektinavigointia Pistenäyttö seuraa -asetuksella.

Seuraavia komentoja käytetään objekteittain liikkumiseen:

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kosketusele Kuvaus
Lue nykyinen objekti NVDA+laskinnäppäimistön 5 NVDA+Vaihto+O Ei mitään Lukee nykyisen navigointiobjektin. Kahdesti painettaessa tiedot tavataan ja kolmesti painettaessa objektin nimi ja arvo kopioidaan leikepöydälle.
Siirrä säilöobjektiin NVDA+laskinnäppäimistön 8 NVDA+Vaihto+Nuoli ylös Pyyhkäisy ylös (objektitila) Siirtää objektiin, joka sisältää nykyisen navigointiobjektin.
Siirrä edelliseen objektiin NVDA+laskinnäppäimistön 4 NVDA+Vaihto+Nuoli vasemmalle Ei mitään Siirtää nykyistä navigointiobjektia edeltävään objektiin.
Siirrä edelliseen objektiin tasatussa näkymässä NVDA+laskinnäppäimistön 9 NVDA+Vaihto+I Pyyhkäisy vasemmalle (objektitila) Siirtää edelliseen objektiin objektinavigointihierarkian tasatussa näkymässä.
Siirrä seuraavaan objektiin NVDA+laskinnäppäimistön 6 NVDA+Vaihto+Nuoli oikealle Ei mitään Siirtää nykyisen navigointiobjektin jälkeiseen objektiin.
Siirrä seuraavaan objektiin tasatussa näkymässä NVDA+laskinnäppäimistön 3 NVDA+Vaihto+O Pyyhkäisy oikealle (objektitila) Siirtää seuraavaan objektiin objektinavigointihierarkian tasatussa näkymässä.
Siirrä ensimmäiseen sisältöobjektiin NVDA+laskinnäppäimistön 2 NVDA+Vaihto+Nuoli alas Pyyhkäisy alas (objektitila) Siirtää ensimmäiseen navigointiobjektin sisällä olevaan objektiin.
Siirrä aktiiviseen objektiin NVDA+laskinnäppäimistön miinus NVDA+Askelpalautin Ei mitään Siirtää objektiin, jossa järjestelmän kohdistus on tällä hetkellä ja sijoittaa tarkastelukohdistimen järjestelmäkohdistimen kohdalle, mikäli se on näkyvissä.
Aktivoi nykyinen navigointiobjekti NVDA+laskinnäppäimistön Enter NVDA+Enter Kaksoisnapautus Aktivoi nykyisen navigointiobjektin (vastaa hiiren napsauttamista tai Välilyönnin painamista, kun järjestelmän kohdistus on siinä).
Siirrä järjestelmän kohdistus tai -kohdistin tarkastelukohtaan NVDA+Vaihto+laskinnäppäimistön miinus NVDA+Vaihto+Askelpalautin Ei mitään Siirtää kerran painettaessa järjestelmän kohdistuksen nykyiseen navigointiobjektiin tai kahdesti painettaessa järjestelmäkohdistimen tarkastelukohdistimen kohdalle.
Lue tarkastelukohdistimen sijainti NVDA+Vaihto+laskinnäppäimistön Del NVDA+Vaihto+Del Ei mitään Lukee tarkastelukohdistimen kohdalla olevan tekstin tai objektin sijaintitiedot. Näitä tietoja voivat olla esim. asiakirjan luettu osuus prosentteina, etäisyys sivun reunasta tai tarkka paikka ruudulla. Kahdesti painaminen saattaa antaa lisätietoja.
Siirrä tarkastelukohdistin tilariville Ei mitään Ei mitään Ei mitään Lukee tilarivin, mikäli sellainen löytyy. Lisäksi navigointiobjekti siirretään sen kohdalle.

Huom: Num Lockin on oltava pois käytöstä, jotta laskinnäppäimistön näppäimet toimivat oikein.

5.5. Tekstin tarkasteleminen

NVDA:n avulla on mahdollista lukea ruutua, nykyistä asiakirjaa tai objektia merkeittäin, sanoittain tai riveittäin. Tästä on eniten hyötyä paikoissa, joissa ei ole järjestelmäkohdistinta (Windowsin komentokonsolit mukaan lukien). Tätä voidaan käyttää esim. valintaikkunassa olevan ilmoituksen lukemiseen.

Kun tarkastelukohdistinta siirretään, järjestelmäkohdistin ei seuraa mukana, joten tekstin tarkastelu onnistuu muokkauskohtaa menettämättä. Kun järjestelmäkohdistin liikkuu, tarkastelukohdistin seuraa kuitenkin oletusarvoisesti mukana. Tätä asetusta on mahdollista muuttaa.

Huom: Pistenäyttö voidaan määrittää seuraamaan tarkastelukohdistinta Pistenäyttö seuraa -asetuksella.

Seuraavat tekstintarkastelukomennot ovat käytettävissä:

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kosketusele Kuvaus
Siirrä ylimmälle riville Vaihto+laskinnäppäimistön 7 NVDA+Ctrl+Home none Siirtää tarkastelukohdistimen ylimmälle riville.
Siirrä edelliselle riville Laskinnäppäimistön 7 NVDA+Nuoli ylös Pyyhkäisy ylös (tekstitila) Siirtää tarkastelukohdistimen edelliselle riville.
Puhu nykyinen rivi Laskinnäppäimistön 8 NVDA+Vaihto+piste Ei mitään Puhuu tarkastelukohddistimen kohdalla olevan rivin. Kahdesti painettaessa rivi tavataan normaalisti ja kolmesti painettaessa merkkikuvauksia käyttäen.
Siirrä seuraavalle riville Laskinnäppäimistön 9 NVDA+Nuoli alas Pyyhkäisy alas (tekstitila) Siirtää tarkastelukohdistimen seuraavalle riville.
Siirrä alimmalle riville Vaihto+laskinnäppäimistön 9 NVDA+Ctrl+End Ei mitään Siirtää tarkastelukohdistimen alimmalle riville.
Siirrä edelliseen sanaan Laskinnäppäimistön 4 NVDA+Ctrl+Nuoli vasemmalle Pyyhkäisy vasemmalle kahdella sormella (tekstitila) Siirtää tarkastelukohdistimen edellisen sanan kohdalle.
Puhu nykyinen sana Laskinnäppäimistön 5 NVDA+Ctrl+piste Ei mitään Puhuu tarkastelukohdistimen kohdalla olevan sanan. Kahdesti painettaessa sana tavataan normaalisti ja kolmesti painettaessa merkkikuvauksia käyttäen.
Siirrä seuraavaan sanaan Laskinnäppäimistön 6 NVDA+Ctrl+Nuoli oikealle Pyyhkäisy oikealle kahdella sormella (tekstitila) Siirtää tarkastelukohdistimen seuraavan sanan kohdalle.
Siirrä rivin alkuun Vaihto+laskinnäppäimistön 1 NVDA+Home Ei mitään Siirtää tarkastelukohdistimen nykyisen rivin alkuun.
Siirrä edelliseen merkkiin Laskinnäppäimistön 1 NVDA+Nuoli vasemmalle Pyyhkäisy vasemmalle (tekstitila) Siirtää tarkastelukohdistimen seuraavan merkin kohdalle nykyisellä rivillä.
Puhu nykyinen merkki Laskinnäppäimistön 2 NVDA+piste Ei mitään Puhuu nykyisen merkin tarkastelukohdistimen kohdalla olevalta riviltä. Kahdesti painettaessa luetaan merkin kuvaus tai esimerkki sen käytöstä. Kolmesti painettaessa luetaan sen numeerinen arvo desimaaleina ja heksadesimaaleina.
Siirrä seuraavaan merkkiin Laskinnäppäimistön 3 NVDA+Nuoli oikealle Pyyhkäisy oikealle (tekstitila) Siirtää tarkastelukohdistimen tekstissä seuraavan merkin kohdalle nykyisellä rivillä.
Siirrä rivin loppuun Vaihto+laskinnäppäimistön 3 NVDA+End Ei mitään Siirtää tarkastelukohdistimen tekstissä nykyisen rivin loppuun.
Siirrä edelliselle sivulle NVDA+Page up NVDA+Vaihto+Page up Ei mitään Siirtää tarkastelukohdistimen tekstissä edelliselle sivulle, mikäli sovellus tukee sitä.
Siirrä seuraavalle sivulle NVDA+Page down NVDA+Vaihto+Page down Ei mitään Siirtää tarkastelukohdistimen tekstissä seuraavalle sivulle, mikäli sovellus tukee sitä.
Jatkuva luku Laskinnäppäimistön plus NVDA+Vaihto+A Pyyhkäisy alas kolmella sormella (tekstitila) Lukee tarkastelukohdistimen nykyisestä kohdasta alkaen siirtäen samalla sitä.
Valitse ja kopioi tarkastelukohdistimesta NVDA+F9 NVDA+F9 Ei mitään Aloittaa tekstin valitsemisen ja kopioinnin tarkastelukohdistimen nykyisestä kohdasta. Varsinaista kopiointia ei suoriteta, ennen kuin NVDA:lle kerrotaan, missä tekstilohkon loppu on.
Valitse ja kopioi tarkastelukohdistimeen NVDA+F10 NVDA+F10 Ei mitään Valitsee ensimmäisellä painalluksella aiemmin asetetusta tekstilohkon alkukohdasta lähtien tarkastelukohdistimen nykyiseen sijaintiin saakka. Järjestelmäkohdistin siirretään valittuun tekstiin, mikäli se on mahdollista. Toisen kerran painettaessa teksti kopioidaan leikepöydälle.
Siirrä tarkastelukohdistin kopioitavaksi merkityn tekstin alkukohtaan NVDA+Vaihto+F9 NVDA+Vaihto+F9 Ei mitään Siirtää tarkastelukohdistimen aiemmin kopioitavaksi merkityn tekstin alkukohtaan.
Puhu tekstin muotoilutiedot NVDA+Vaihto+F NVDA+Vaihto+F Ei mitään Puhuu tarkastelukohdistimen nykyisessä sijainnissa olevan tekstin muotoilutiedot. Kahdesti painettaessa tiedot näytetään selaustilassa.
Puhu nykyisen symbolin korvaava teksti Ei mitään Ei mitään Ei mitään Puhuu tarkastelukohdistimen kohdalla olevan symbolin ja näyttää kahdesti painettaessa selaustilassa sekä symbolin että sen korvaavan tekstin.

Huom: Num Lockin on oltava pois käytöstä, jotta laskinnäppäimistön näppäimet toimivat oikein.

Hyvä keino tekstin tarkastelun peruskomentojen muistamiseen pöytäkoneen näppäinasettelua käytettäessä on ajatella niitä kolme kertaa kolme ruudukkona, jossa on ylhäältä alas rivi, sana ja merkki sekä vasemmalta oikealle edellinen, nykyinen ja seuraava. Asettelua kuvataan seuraavasti:

Edellinen rivi Nykyinen rivi Seuraava rivi
Edellinen sana Nykyinen sana Seuraava sana
Edellinen merkki Nykyinen merkki Seuraava merkki

5.6. Tarkastelutilat

NVDA:n tekstintarkastelukomennot lukevat tekstiä valitusta tarkastelutilasta riippuen joko nykyisessä navigointiobjektissa, asiakirjassa tai ruudussa.

Seuraavat komennot vaihtavat tarkastelutilojen välillä:

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kosketusele Kuvaus
Vaihda seuraavaan tarkastelutilaan NVDA+laskinnäppäimistön 7 NVDA+Page up Pyyhkäisy ylös kahdella sormella Vaihtaa seuraavaan käytettävissä olevaan tarkastelutilaan.
Vaihda edelliseen tarkastelutilaan NVDA+laskinnäppäimistön 1 NVDA+Page down Pyyhkäisy alas kahdella sormella Vaihtaa edelliseen käytettävissä olevaan tarkastelutilaan.

5.6.1. Objektintarkastelu

Objektintarkastelutilassa on mahdollista tarkastella vain nykyisen navigointiobjektin sisältöä. Tämä on yleensä tekstiä sellaisissa objekteissa kuin muokattavat tekstikentät tai muut perustekstisäätimet. Muissa objekteissa sisältöä voivat olla kyseisten objektien nimi ja/tai arvo.

5.6.2. Asiakirjan tarkastelu

Asiakirjan tarkastelutilaan on mahdollista vaihtaa Navigointiobjektin ollessa selaustila-asiakirjassa (esim. verkkosivulla) tai muussa monisisältöisessä asiakirjassa (esim. Lotus Symphonyssa). Tässä tilassa voidaan tarkastella koko asiakirjan sisältöä.

Tarkastelukohdistin sijoitetaan asiakirjassa navigointiobjektin kohdalle vaihdettaessa objektin tarkastelusta asiakirjan tarkasteluun. Kun asiakirjassa liikutaan tarkastelukomennoilla, navigointiobjekti siirretään automaattisesti tarkastelukohdistimen nykyisessä kohdassa olevaan objektiin.

Huom: NVDA vaihtaa automaattisesti objektin tarkastelusta asiakirjan tarkasteluun selaustila-asiakirjoissa liikuttaessa.

5.6.3. Ruudun tarkastelu

Ruuduntarkastelutilan avulla voidaan tarkastella ruudulla olevaa tekstiä sellaisena kuin se näkyy visuaalisesti nykyisessä sovelluksessa. Tämä muistuttaa useiden muiden Windows-ruudunlukuohjelmien ruuduntarkastelu- tai hiirikohdistintoimintoa.

Tarkastelukohdistin sijoitetaan ruuduntarkastelutilaan vaihdettaessa ruudulla nykyisen navigointiobjektin kohdalle. Kun ruudulla liikutaan tarkastelukomennoilla, navigointiobjekti siirretään automaattisesti tarkastelukohdistimen kohdalla olevaan objektiin.

Huom: NVDA ei ehkä pysty lukemaan kaikkea tai mitään ruudulla olevaa tekstiä joissakin uudemmissa sovelluksissa edistyneempien ruudunpiirtomenetelmien vuoksi, joita ei toistaiseksi tueta.

5.7. Hiirellä liikkuminen

Kun hiirtä liikutetaan, NVDA lukee oletusarvoisesti suoraan sen alla olevan tekstin. NVDA lukee myös hiirikohdistinta ympäröivän tekstikappaleen mikäli se on mahdollista, vaikka joissakin säätimissä lukeminen on mahdollista vain riveittäin.

NVDA voidaan määrittää kertomaan myös hiiren alla olevan objektin tyypin (esim. luettelo, painike jne). Tästä voi olla hyötyä täysin sokeille käyttäjille, sillä joskus pelkän tekstin lukeminen ei riitä.

NVDA tarjoaa käyttäjille tavan ymmärtää, missä hiiri on ruudun mittojen suhteen toistamalla hiiren nykyiset koordinaatit äänimerkkeinä. Mitä ylempänä hiiri on ruudulla, sitä korkeampia äänimerkit ovat. Mitä enemmän vasemmalla tai oikealla hiiri on ruudulla, sitä enemmän vasemmalta tai oikealta ääni kuuluu (mikäli käytössä on stereokaiuttimet tai kuulokkeet).

Nämä lisäominaisuudet eivät ole oletusarvoisesti käytössä. Ne voidaan ottaa haluttaessa käyttöön Hiiren asetukset -kategoriasta Asetukset-valintaikkunasta, johon pääsee NVDA:n Asetukset-valikosta.

Vaikka hiiren avulla liikkumiseen tulisikin käyttää fyysistä hiirtä tai kosketuslevyä, on NVDA:ssa joitakin hiiren käyttöön tarkoitettuja näppäinkomentoja:

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kosketusele Kuvaus
Vasemman hiiripainikkeen napsautus Laskinnäppäimistön kautta (/) NVDA+Ö Ei mitään Napsauttaa kerran hiiren vasenta painiketta. Kaksoisnapsautus tehdään painamalla tätä näppäinkomentoa kaksi kertaa nopeasti peräkkäin.
Vasemman hiiripainikkeen lukitus Vaihto+laskinnäppäimistön kautta (/) NVDA+Ctrl+Ö Ei mitään Lukitsee vasemman hiiripainikkeen alas. Lukitus vapautetaan painamalla tätä näppäinkomentoa uudelleen. Hiirellä vetäminen tehdään painamalla tätä näppäinkomentoa vasemman painikkeen lukitsemiseksi ja siirtämällä sitten hiirtä joko fyysisesti tai käyttämällä jotakin muista hiiren siirtämiskomennoista.
Oikean hiiripainikkeen napsautus Laskinnäppäimistön tähti (*) NVDA+Ä Napauta ja pidä Napsauttaa kerran hiiren oikeaa painiketta. Käytetään useimmiten pikavalikon avaamiseen hiiren sijainnissa.
Oikean hiiripainikkeen lukitus Vaihto+laskinnäppäimistön tähti (*) NVDA+Ctrl+Ä Ei mitään Lukitsee oikean hiiripainikkeen alas. Lukitus vapautetaan painamalla tätä näppäinkomentoa uudelleen. Hiirellä vetäminen tehdään painamalla tätä komentoa oikean painikkeen lukitsemiseksi ja siirtämällä sitten hiirtä joko fyysisesti tai käyttämällä jotakin muista hiiren siirtämiskomennoista.
Siirrä hiiri nykyiseen navigointiobjektiin NVDA+laskinnäppäimistön kautta (/) NVDA+Vaihto+M Ei mitään Siirtää hiiren nykyisen navigointiobjektin ja tarkastelukohdistimen sijaintiin.
Siirrä hiiren alla olevaan objektiin NVDA+laskinnäppäimistön tähti (*) NVDA+Vaihto+N Ei mitään Siirtää navigointiobjektin hiiren alla olevaan objektiin.

6. Selaustila

Monisisältöisiä, ei-muokattavia asiakirjoja kuten verkkosivuja luetaan NVDA:lla selaustilaa käyttäen. Tällaisia asiakirjoja voidaan lukea seuraavissa sovelluksissa:

Selaustila on käytettävissä valinnaisesti myös Microsoft Wordissa.

Selaustilassa asiakirjan sisältö on käytettävissä kokonaisesityksenä, jossa voidaan liikkua nuolinäppäimillä, aivan kuin se olisi tavallinen tekstiasiakirja. Kaikki NVDA:n järjestelmäkohdistimen näppäinkomennot, kuten esim. jatkuva luku ja lue muotoilut, taulukoissa liikkumiseen käytettävät komennot jne, toimivat tässä tilassa. Kun visuaalinen korostus on käytössä, virtuaalisen selaustilakohdistimen sijainti näytetään myös visuaalisesti. Asiakirjassa liikuttaessa luetaan siinä olevan tekstin lisäksi myös muita tietoja, kuten onko kohdalla oleva teksti linkki, otsikko tms.

Toisinaan on tarpeen olla suorassa vuorovaikutuksessa tällaisissa asiakirjoissa olevien säädinten kanssa. Tämä on tarpeen esimerkiksi muokattavissa tekstikentissä ja luetteloissa, jotta voidaan syöttää merkkejä ja käyttää nuolinäppäimiä säätimessä liikkumiseen. Tämä tehdään siirtymällä vuorovaikutustilaan, jossa lähes kaikki näppäilyt välitetään kyseessä olevalle säätimelle. NVDA siirtyy oletusarvoisesti selaustilasta vuorovaikutustilaan automaattisesti liikuttaessa tätä tilaa edellyttävän objektin kohdalle sarkaimella tai napsautettaessa sitä hiirellä. Vastaavasti sarkaimella siirtyminen tai sellaisen säätimen napsauttaminen, joka ei edellytä vuorovaikutustilaa, siirtää takaisin selaustilaan. Vuorovaikutustilaan voidaan siirtyä myös painamalla sitä edellyttävien säädinten kohdalla Enteriä tai välilyöntiä. Takaisin selaustilaan siirrytään painamalla Esc-näppäintä. Vuorovaikutustila voidaan lisäksi ottaa käyttöön manuaalisesti, jolloin se pysyy toiminnassa siihen asti kunnes se poistetaan käytöstä.

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Vaihda selaus- ja vuorovaikutustilojen välillä NVDA+Väli Vaihtaa vuorovaikutus- ja selaustilojen välillä.
Poistu vuorovaikutustilasta Esc Siirtää takaisin selaustilaan, mikäli NVDA siirtyi aiemmin automaattisesti vuorovaikutustilaan.
Päivitä selaustila-asiakirja NVDA+F5 tai NVDA+Esc Lataa uudelleen nykyisen asiakirjan sisällön. (Hyödyllinen, jos sivulta vaikuttaa puuttuvan jotakin. Komento ei ole käytettävissä Microsoft Wordissa tai Outlookissa.)
Etsi NVDA+Ctrl+F tai Ctrl+F Avaa valintaikkunan, jossa voidaan etsiä tekstiä nykyisestä asiakirjasta. Katso lisätietoja Tekstin etsiminen -osiosta.
Etsi seuraava NVDA+F3 tai F3 Etsii asiakirjasta aiemmin haetun tekstin seuraavan esiintymän.
Etsi edellinen NVDA+Vaihto+F3 tai Vaihto+F3 Etsii asiakirjasta aiemmin haetun tekstin edellisen esiintymän.

6.1. Pikanavigointinäppäimet

NVDA:ssa on selaustilaa käytettäessä liikkumisen nopeuttamiseksi myös pikanavigointikomentoja, joilla voidaan siirtyä asiakirjan eri elementteihin. HUOM: Kaikkia komentoja ei tueta joissakin asiakirjatyypeissä.

Sellaisinaan nämä komennot siirtävät seuraavan ja Vaihto-näppäimen kanssa painettuna edellisen elementin kohdalle:

Säilöelementtien, kuten luetteloiden ja taulukoiden alkuun tai loppuun siirtymiseen:

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Siirrä säilöelementin alkuun Vaihto+pilkku Siirtää sen säilöelementin alkuun, jossa kohdistin on (luettelo, taulukko jne).
Siirrä säilöelementin loppuun pilkku Siirtää sen säilöelementin loppuun, jossa kohdistin on (luettelo, taulukko jne).

Joissakin uusissa verkkopohjaisissa sovelluksissa, kuten Gmail, Twitter ja Facebook, käytetään yksikirjaimisia pikanäppäimiä. Mikäli halutaan samaan aikaan käyttää sekä niitä että nuolinäppäimiä selaustilassa lukemiseen, NVDA:n pikanavigointinäppäimet voidaan poistaa tilapäisesti käytöstä. Ota pikanavigointinäppäimet käyttöön tai poista ne käytöstä nykyisessä asiakirjassa painamalla NVDA+Vaihto+Väli.

6.1.1. Muut navigointikomennot

NVDA:ssa on yllä lueteltujen pikanavigointikomentojen lisäksi komentoja, joille ei ole määritetty oletusnäppäimiä. Käytä näitä komentoja määrittämällä niille ensin näppäimet Näppäinkomennot-valintaikkunan avulla. Tässä on luettelo käytettävissä olevista komennoista:

Muista, että kullekin elementtityypille on komennot eteen- ja taaksepäin siirtymistä varten, ja sinun on määritettävä näppäimet molemmille, jotta voit siirtyä nopeasti molempiin suuntiin. Jos esimerkiksi haluat käyttää Y- ja Vaihto+Y -näppäimiä välilehtien välillä siirtymiseen, sinun tulee tehdä seuraavasti:

  1. Avaa Näppäinkomennot-valintaikkuna selaustilan ollessa aktiivisena.
  2. Etsi Selaustila-osiosta "Siirtää seuraavan välilehden kohdalle" -komento.
  3. Määritä löytyneelle komennolle y-näppäin.
  4. Etsi "Siirtää edellisen välilehden kohdalle" -komento.
  5. Määritä löytyneelle komennolle Vaihto+Y-näppäimet.

6.2. Elementtilista

Elementtilista mahdollistaa pääsyn asiakirjassa oleviin eri elementteihin, joita sovellus tukee. Esimerkiksi verkkoselaimissa voidaan näyttää luettelo linkeistä, otsikoista, lomakekentistä, painikkeista tai kiintopisteistä. Valintapainikkeilla voidaan valita eri elementtityyppien väliltä. Valintaikkunassa on myös muokkauskenttä, jonka avulla luetteloa on mahdollista suodattaa jonkin tietyn kohteen etsimiseksi asiakirjasta. Kun haluttu kohde on valittu, sen kohdalle voidaan siirtyä tai se voidaan avata käyttämällä valintaikkunassa olevia painikkeita.

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Selaustilan elementtilista NVDA+F7 Näyttää luettelon nykyisen asiakirjan sisältämistä eri tyyppisistä elementeistä.

6.3. Tekstin etsiminen

Tämän valintaikkunan avulla voidaan etsiä tekstiä nykyisestä asiakirjasta. Teksti kirjoitetaan "Kirjoita etsittävä teksti" -kenttään. "Sama kirjainkoko" -valintaruutu saa haun käsittelemään isoja ja pieniä kirjaimia eri tavalla. Esim. kun tämä on valittuna, teksti "NV Access" löytyy, muttei tekstiä "nv access". hakujen suorittamiseen käytetään seuraavia näppäimiä:

Nimi Näppäinkomento kuvaus
Etsi tekstiä NVDA+Ctrl+F Avaa Etsi-valintaikkunan.
Etsi seuraava NVDA+F3 Etsii nykyisen hakuehdon seuraavan esiintymän.
Etsi edellinen NVDA+Vaihto+F3 Etsii nykyisen hakuehdon edellisen esiintymän.

6.4. Upotetut objektit

Sivut voivat sisältää monipuolista sisältöä, jossa käytetään sellaisia tekniikoita kuin Java, HTML5, kuten myös sovelluksia ja valintaikkunoita. Kun selaustilassa tullaan niiden kohdalle, NVDA ilmoittaa "upotettu objekti", "sovellus" tai "valintaikkuna". Niihin voidaan siirtyä nopeasti käyttäen upotettuihin objekteihin siirtäviä pikanavigointinäppäimiä O ja Vaihto+O. Näiden objektien kanssa voidaan olla vuorovaikutuksessa painamalla Enteriä niiden kohdalla. Jos objekti on saavutettava, siinä voidaan liikkua sarkaimella ja olla sen kanssa vuorovaikutuksessa kuten missä tahansa muussakin sovelluksessa. Seuraavalla näppäinkomennolla voidaan palata alkuperäiselle upotetun objektin sisältävälle sivulle:

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Siirrä upotetun objektin sisältävään selaustila-asiakirjaan NVDA+Ctrl+Väli Siirtää kohdistuksen pois nykyisestä upotetusta objektista asiakirjaan, jossa se on.

7. Matemaattisen sisällön lukeminen

NVDA:lla on mahdollista lukea ja liikkua vuorovaikutteisesti tuetussa matemaattisessa sisällössä Design Sciencen MathPlayer 4:ää käyttäen. Tämä edellyttää, että MathPlayer 4 on asennettu tietokoneelle. Se on ladattavissa ilmaiseksi osoitteesta https://www.dessci.com/en/products/mathplayer/. Käynnistä NVDA uudelleen MathPlayerin asennuksen jälkeen.

NVDA tukee seuraavia matemaattisia sisältöjä:

NVDA puhuu aina asiakirjaa luettaessa kaiken siinä mahdollisesti olevan tuetun matemaattisen sisällön. Mikäli käytät pistenäyttöä, sisältö näytetään myös pistekirjoituksena.

7.1. Vuorovaikutteinen liikkuminen

Jos käytät pääasiassa pelkkää puhetta, haluat useimmiten luultavasti tutkia lauseketta pienemmissä osissa sen sijaan, että kuuntelisit sen kerralla kokonaan.

Tämä tehdään selaustilassa oltaessa siirtämällä kohdistin matemaattiseen sisältöön ja painamalla Enter.

Mikäli et ole selaustilassa:

  1. Siirrä tarkastelukohdistin matemaattiseen sisältöön. Tarkastelukohdistin seuraa oletusarvoisesti järjestelmäkohdistinta, joten voit yleensä käyttää jälkimmäistä haluttuun sisältöön siirtymiseen.
  2. Aktivoi sitten seuraava komento:

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Vuorovaikutus matemaattisen sisällön kanssa NVDA+Alt+M Aloittaa vuorovaikutuksen matemaattisen sisällön kanssa.

Lausekkeen tutkimiseen käytetään MathPlayer-komentoja, kuten nuolinäppäimiä. Lausekkeessa voit liikkua vasemmalla ja oikealla nuolinäppäimellä sekä zoomata johonkin tiettyyn osaan kuten murtolukuun Nuoli alas -näppäintä käyttäen. Lisätietoja selauskomennoista on MathPlayerin ohjeessa.

Palaa takaisin asiakirjaan painamalla Esc-näppäintä.

Toisinaan matemaattinen sisältö saatetaan näyttää painikkeena tai muuntyyppisenä elementtinä, joka voi näyttää aktivoitaessa valintaikkunan tai lisätietoja kaavasta. Aktivoi kaavan sisältävä painike tai elementti painamalla Ctrl+Enter.

8. Pistekirjoitus

NVDA voi antaa palautteen pistekirjoituksella, mikäli käytössä on pistenäyttö. Jos näytössä on Perkins-tyylinen näppäimistö, lisäksi on mahdollista syöttää lyhenne- ja tavallista pistekirjoitusta. Pistekirjoitus voidaan näyttää fyysisen pistenäytön asemesta tai sen lisäksi myös ruudulla pistekirjoituksen tarkastelua käyttäen.

Tietoja tuetuista pistenäytöistä on Tuetut pistenäytöt -osiossa. Tässä kappaleessa on tietoja myös NVDA:n automaattista pistenäytön tunnistusta tukevista näytöistä. Pistekirjoituksen asetukset määritetään Asetukset-valintaikkunan Pistekirjoitus-kategoriasta.

8.1. Säädintyyppien ja -tilojen sekä kiintopisteiden lyhenteet

Jotta pistenäytölle mahtuisi mahdollisimman paljon tietoa, seuraavat lyhenteet on määritetty ilmaisemaan säätimen tyyppiä ja tilaa sekä kiintopisteitä.

Lyhenne Säätimen tyyppi
sov sovellus
art artikkeli
sln sisennetty lainaus
pnk painike
avpnk avattava painike
askpnk askelluspainike
jtupnk jaettu painike
vtpnk vaihtopainike
kvt kuvateksti
yhd yhdistelmäruutu
vlr valintaruutu
vli valintaikkuna
asi asiakirja
muo muokattava tekstikenttä
slsmuo salasanan muokkauskenttä
upotettu upotettu objekti
lvt loppuviite
kuv kuva
avt alaviite
gra grafiikka
rhm ryhmä
oN otsikko tasolla n, esim. o1, o2.
ohj ohjeselite
kp kiintopiste
lnk linkki
vlnk vierailtu linkki
lto luettelo
vko valikko
vkorvi valikkorivi
vkopnk valikkopainike
vkokhde valikkokohde
pnl paneeli
edplk edistymispalkki
vrtilm varattu-ilmaisin
vpnk valintapainike
vrtsplk vierityspalkki
osa osa
tlrvi tilarivi
vlsdn välilehtisäädin
tlk taulukko
sN Taulukon sarakenumero n, esim. s1, s2.
rN Taulukon rivinumero n, esim. r1, r2.
pte pääte
tkplk työkalupalkki
tkvhj työkaluvihje
pn puunäkymä
pnpnk puunäkymäpainike
pnkhde puunäkymän kohde
ts N puunäkymän kohteella on hierarkkinen taso N
ikk ikkuna
⠤⠤⠤⠤⠤ erotin
merk merkitty sisältö

Seuraavat tilanilmaisimet on myös määritetty:

Lyhenne Säätimen tila
... Näytetään, kun objekti tukee automaattista täydennystä.
⢎⣿⡱ Näytetään, kun objektia (esim. vaihtopainiketta) on painettu.
⢎⣀⡱ Näytetään, kun objektia (esim. vaihtopainiketta) ei ole painettu.
⣏⣿⣹ Näytetään, kun objekti (esim. valintaruutu) on valittuna.
⣏⣸⣹ Näytetään, kun objekti (esim. valintaruutu) on osittain valittuna.
⣏⣀⣹ Näytetään, kun objekti (esim. valintaruutu) ei ole valittuna.
- Näytetään, kun objekti (esim. puunäkymän kohde) on tiivistettävissä.
+ Näytetään, kun objekti (esim. puunäkymän kohde) on laajennettavissa.
*** Näytetään, kun suojattu säädin tai asiakirja havaitaan.
nps Näytetään, kun objekti on napsautettava.
kmnt Näytetään, kun laskentataulukon solussa on kommentti tai asiakirjassa tekstiä.
kaav Näytetään, kun laskentataulukon solussa on kaava.
virhe Näytetään, kun virheellinen syöte on annettu.
ptkvs Näytetään, kun objektista (yleensä grafiikka) on saatavilla pitkä kuvaus.
mnr Näytetään, kun muokkauskenttä mahdollistaa useiden tekstirivien kirjoittamisen (esim. verkkosivujen kommenttikentät).
pak Näytetään, kun pakollinen lomakekenttä havaitaan.
vl Näytetään, kun objekti (esim. muokattava tekstikenttä) on vain luku -tyyppiä.
val Näytetään, kun objekti on valittuna.
eval Näytetään, kun objektia ei ole valittu.
laj nou Näytetään, kun objekti on lajiteltu nousevasti.
laj lask Näytetään, kun objekti on lajiteltu laskevasti.
avko Näytetään, kun objektilla on ponnahdusvalikko (yleensä alivalikko).

Kiintopisteille on määritetty seuraavat lyhenteet:

Lyhenne Kiintopiste
mplk mainospalkki
stie sisältötiedot
täyd täydentävä
lom lomake
pää pääsisältö
nav navigaatio
hku haku
alu alue

8.2. Pistekirjoituksen syöttäminen

NVDA tukee sekä tavallisen että lyhennepistekirjoituksen syöttämistä pistekirjoitusnäppäimistöllä. Käännöstaulukko, jota käytetään pistekirjoituksen kääntämiseen tekstiksi, voidaan valita Asetukset-valintaikkunan Pistekirjoitus-kategorian Syöttötaulukko-asetusta käyttäen.

Kun käytetään tavallista pistekirjoitusta, teksti syötetään heti sitä kirjoitettaessa. Lyhennekirjoitusta käytettäessä teksti syötetään painettaessa sanan lopussa Välilyöntiä tai Enteriä. Huom: Käännös vaikuttaa vain kirjoitettuun sanaan, ei olemassa olevaan tekstiin. Jos esim. käytetään pistekirjoitusmerkistöä, jossa numerot alkavat numeromerkillä, ja painetaan Askelpalautinta numeron loppuun siirtymiseksi, numeromerkki on syötettävä uudelleen, jotta voidaan kirjoittaa lisää numeroita.

Pisteen 7 painaminen poistaa viimeksi syötetyn pistesolun tai -merkin. Piste 8 kääntää minkä tahansa pistekirjoitussyötteen ja painaa Enter-näppäintä. Pisteiden 7 ja 8 painaminen kääntää minkä tahansa pistekirjoitussyötteen lisäämättä välilyöntiä tai painamatta Enteriä.

8.2.1. Pikanäppäinten syöttäminen

NVDA tukee pikanäppäinten syöttämistä ja näppäinpainallusten jäljittelyä pistenäyttöä käyttäen. Tätä jäljittelyä on kahdessa muodossa: pistesyötteen liittäminen suoraan johonkin näppäinpainallukseen ja virtuaalisten muuntonäppäinten käyttäminen.

Yleisesti käytetyt näppäimet, kuten nuolinäppäimet tai Alt-näppäimen painaminen valikoiden avaamiseksi, voidaan liittää suoraan pistesyötteisiin. Kunkin pistenäytön ajuri on valmiiksi varustettu joillakin näistä määrityksistä. Voit muuttaa niitä tai lisätä uusia jäljiteltyjä näppäimiä Näppäinkomennot-valintaikkunasta.

Vaikka tämä lähestymistapa on hyödyllinen usein painetuille tai yksilöllisille näppäimille (kuten Sarkain), et ehkä halua määrittää yksilöllistä näppäinsarjaa kullekin pikanäppäimelle. NVDA tarjoaa komennot Ctrl-, Alt-, Vaihto-, Win- ja NVDA-näppäinten tilan vaihtamiseen sekä komennot joillekin näiden näppäinten yhdistelmille, mikä mahdollistaa sellaisten näppäinpainallusten jäljittelyn, joissa muuntonäppäimiä pidetään alhaalla. Käytä näitä tilanvaihtokomentoja painamalla ensin haluamiesi muuntonäppäinten komentoa (tai komentosarjaa). Syötä sitten merkki, joka on osa pikanäppäintä, jonka haluat suorittaa. Tuota esim. Ctrl+F-pikanäppäin käyttämällä "Vaihda Ctrl-näppäimen tilaa" -komentoa ja kirjoittamalla F, ja syötä Ctrl+Alt+T käyttäen joko "Vaihda Ctrl-näppäimen tilaa"- ja "Vaihda Alt-näppäimen tilaa" -komentoja kummassa tahansa järjestyksessä tai "Vaihda Ctrl- ja Alt-näppäinten tilaa" -komentoa ja kirjoittamalla T.

Jos vaihdat vahingossa muuntonäppäinten tilaa, tilanvaihtokomennon uudelleen suorittaminen poistaa ne käytöstä.

Lyhennepistekirjoitusta syötettäessä muuntonäppäinten tilanvaihtonäppäimien käyttäminen aiheuttaa syötteesi kääntämisen ikään kuin olisit painanut pisteitä 7 ja 8. Lisäksi jäljitelty näppäinpainallus ei voi tuottaa pistekirjoitusta, joka on kirjoitettu ennen muuntonäppäimen painamista. Tämä tarkoittaa, että jos haluat antaa Alt+2-näppäinkomennon pistekirjoitusmerkistöllä, jossa käytetään numeromerkkiä, sinun on ensin vaihdettava Altin tilaa ja kirjoitettava sen jälkeen numeromerkki.

9. Näkö

Vaikka NVDA on suunnattu ensisijaisesti sokeille tai heikkonäköisille, jotka käyttävät tietokonetta puheen/pistenäytön avulla, se tarjoaa myös sisäänrakennettuja palveluja ruudun sisällön muuttamiseen. NVDA:ssa tällaista näön apuvälinettä kutsutaan näönparannuksen tarjoajaksi.

NVDA:han sisältyy useita sisäänrakennettuja näönparannuksen tarjoajia, jotka kuvaillaan alla. Muita näönparannuksen tarjoajia on mahdollista lisätä lisäosina.

NVDA:n näön asetuksia voidaan muuttaa asetusvalintaikkunan Näkö-kategoriasta.

9.1. Kohdistuksen korostus

Kohdistuksen korostus voi auttaa tunnistamaan kohdistuksen, navigointiobjektin ja virtuaalisen selaustilakohdistimen sijainnin. Sijainnit korostetaan värillisellä, suorakulmaisella ääriviivalla.

Kun kohdistuksen korostus on otettu käyttöön NVDA:n asetusvalintaikkunan Näkö-kategoriassa, voit muuttaa, korostetaanko kohdistus, navigointiobjekti vai selaustilakohdistin.

9.2. Näyttöverho

Sokeana tai heikkonäköisenä käyttäjänä ruudun sisältöä ei ole usein mahdollista tai tarpeellista nähdä. Lisäksi voi olla vaikea varmistaa, ettei joku katso olkasi yli. Tällaisia tilanteita varten NVDA:ssa on ominaisuus nimeltä näyttöverho, jonka käyttöön ottaminen pimentää ruudun.

Voit ottaa näyttöverhon käyttöön NVDA:n asetusvalintaikkunan Näkö-kategoriassa.

Kun näyttöverho on aktiivisena, jotkin näytöllä näkyvään tietoon perustuvat tehtävät, kuten tekstintunnistuksen suorittaminen tai kuvakaappauksen ottaminen, eivät onnistu.

Windowsin suurennusrajapintaan tehdyn muutoksen takia näyttöverho oli päivitettävä tukemaan uusimpia Windows-versioita. Käytä NVDA 2021.2:ta aktivoidaksesi näyttöverhon Windows 10:n versiossa 21H2 (10.0.19044) tai uudemmissa. Turvallisuussyistä uutta Windows-versiota käytettäessä näytetään vahvistusviesti siitä, että näyttöverho pimentää ruudun kokonaan.

10. Sisällöntunnistus

Kun tekijät eivät tarjoa riittävästi tietoa ruudunlukuohjelman käyttäjälle sisällön määrittämiseen, sitä voidaan yrittää tunnistaa kuvasta eri työkaluja käyttäen. NVDA tukee Windowsin sisäänrakennettua tekstintunnistustoimintoa kuvissa olevan tekstin tunnistamiseen. Lisää sisällöntunnistimia voidaan tarjota NVDA:n lisäosina.

Kun sisällöntunnistuskomentoa käytetään, NVDA tunnistaa nykyisen navigointiobjektin sisällön. Navigointiobjekti seuraa oletusarvoisesti järjestelmän kohdistusta tai selaustilakohdistinta, joten yleensä kohdistus tai selaustilakohdistin voidaan siirtää haluttuun kohtaan. Jos esim. siirrät selaustilakohdistimen grafiikan kohdalle, sen sisältö tunnistetaan. Saatat kuitenkin haluta käyttää suoraan Objektinavigointia esim. koko sovellusikkunan tunnistamiseen.

Kun tunnistus on suoritettu, tulos näytetään selaustilaa vastaavassa asiakirjassa, joka mahdollistaa tietojen lukemisen nuolinäppäimillä jne. Enterin tai Väli-näppäimen painaminen aktivoi (yleensä napsauttaa) kohdistimen kohdalla olevan tekstin, mikäli mahdollista. Esc-näppäimen painaminen hylkää tunnistuksen tuloksen.

10.1. Windowsin tekstintunnistus

Windows 10 ja uudemmat sisältävät tekstintunnistuksen useille kielille. NVDA voi käyttää sitä kuvissa olevan tekstin tai esteellisten sovellusten tunnistamiseen.

Tekstintunnistuksen kieli Voidaan määrittää Asetukset-valintaikkunan Windowsin tekstintunnistus -kategoriasta. Lisäkieliä on mahdollista asentaa avaamalla Käynnistä-valikko, valitsemalla Asetukset -> Aika ja kieli -> Alue ja kieli ja valitsemalla sitten Lisää kieli.

Kun haluat seurata jatkuvasti muuttuvaa sisältöä, kuten tekstityksiä videota katsellessasi, voit ottaa valinnaisesti käyttöön tunnistetun sisällön automaattisen päivittämisen. Tämä onnistuu myös Windowsin tekstintunnistus -kategorian kautta NVDA:n asetukset -valintaikkunassa.

Windowsin tekstintunnistus voi olla osittain tai täysin yhteensopimaton NVDA:n näönparannusten tai muiden ulkoisten aputoimintojen kanssa. Sinun on poistettava käytöstä tällaiset aputoiminnot ennen tunnistuksen suorittamista.

Tunnista nykyisen navigointiobjektin teksti Windowsin tekstintunnistusta käyttäen painamalla NVDA+R.

11. Sovelluskohtaiset ominaisuudet

NVDA:ssa on joillekin sovelluksille omia lisäkomentoja tiettyjen tehtävien helpottamiseksi tai mahdollistamaan pääsyn sellaisiin toimintoihin, joiden käyttäminen ei ole ruudunlukuohjelman käyttäjille muilla tavoin mahdollista.

11.1. Microsoft Word

11.1.1. Sarake- ja riviotsikoiden automaattinen lukeminen

NVDA voi ilmoittaa automaattisesti asianmukaiset rivi- ja sarakeotsikot Microsoft Wordissa taulukoissa liikuttaessa. Tämä edellyttää ensinnäkin, että Lue taulukon rivi- ja sarakeotsikot -asetus on otettu käyttöön Asiakirjojen muotoiluasetuksista Asetukset-valintaikkunasta. Toiseksi NVDA:n on tiedettävä, mikä rivi tai sarake sisältää otsikoita kulloisessakin taulukossa. Kun on siirrytty ensimmäiseen soluun otsikoita sisältävässä sarakkeessa tai rivissä, käytetään jotakin seuraavista komennoista:

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Määritä sarakeotsikot NVDA+Vaihto+C Tämän komennon kerran painaminen kertoo NVDA:lle, että nykyinen solu on ensimmäinen otsikkosolu rivillä, joka sisältää sarakeotsikoita, jotka luetaan automaattisesti liikuttaessa sarakkeiden välillä kyseisen rivin alapuolella. Kahdesti painaminen nollaa tämän asetuksen.
Määritä riviotsikot NVDA+Vaihto+R Tämän komennon kerran painaminen kertoo NVDA:lle, että nykyinen solu on ensimmäinen otsikkosolu sarakkeessa, joka sisältää riviotsikoita, jotka luetaan automaattisesti liikuttaessa rivien välillä kyseisen sarakkeen oikealla puolella. Kahdesti painaminen nollaa tämän asetuksen.

Asetukset tallennetaan asiakirjan kirjanmerkkeinä, jotka ovat yhteensopivia myös muiden ruudunlukuohjelmien, kuten JAWSin, kanssa. Tämä tarkoittaa, että rivi- ja sarakeotsikot on jo valmiiksi määritelty muiden ruudunlukuohjelmien käyttäjille, jotka avaavat kyseisen asiakirjan.

11.1.2. Selaustila

Samoin kuin verkkosivuilla, myös Microsoft Wordissa selaustilaa voidaan käyttää pikanavigointiin ja elementtilistan hyödyntämiseen. Selaustila otetaan käyttöön tai poistetaan käytöstä painamalla NVDA+Väli. Lisätietoja selaustilasta ja pikanavigoinnista on Selaustila-osiossa.

11.1.2.1. Elementtilista

Elementtilista avataan Microsoft Wordissa selaustilassa oltaessa painamalla NVDA+F7. Elementtilista voi näyttää otsikot, linkit ja merkinnät (joita ovat kommentit ja jäljitettävät muutokset) sekä virheet (toistaiseksi vain kirjoitusvirheet).

11.1.3. Kommenttien lukeminen

Kaikki kommentit luetaan järjestelmäkohdistimen nykyisestä kohdasta painamalla NVDA+Alt+C. Kaikki asiakirjan kommentit muiden jäljitettävien muutosten ohella voidaan myös näyttää elementtilistassa, kun tyypiksi valitaan Merkinnät.

11.2. Microsoft Excel

11.2.1. Sarake- ja riviotsikoiden automaattinen lukeminen

NVDA voi lukea automaattisesti asianmukaiset rivi- ja sarakeotsikot Excel-laskentataulukoissa liikuttaessa. Tämä edellyttää ensinnäkin, että Lue taulukon rivi- ja sarakeotsikot -asetus on otettu käyttöön Asiakirjojen muotoiluasetuksista Asetukset-valintaikkunasta. Toiseksi NVDA:n on tiedettävä, mikä rivi tai sarake sisältää otsikoita. Kun on siirrytty ensimmäiseen soluun otsikoita sisältävässä sarakkeessa tai rivissä, käytetään jotakin seuraavista komennoista:

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Määritä sarakeotsikot NVDA+Vaihto+C Tämän komennon kerran painaminen kertoo NVDA:lle, että nykyinen solu on ensimmäinen otsikkosolu rivillä, joka sisältää sarakeotsikoita, jotka luetaan automaattisesti liikuttaessa sarakkeiden välillä kyseisen rivin alapuolella. Kahdesti painaminen nollaa tämän asetuksen.
Määritä riviotsikot NVDA+Vaihto+R Tämän komennon kerran painaminen kertoo NVDA:lle, että nykyinen solu on ensimmäinen otsikkosolu sarakkeessa, joka sisältää riviotsikoita, jotka luetaan automaattisesti liikuttaessa rivien välillä kyseisen sarakkeen oikealla puolella. Kahdesti painaminen nollaa tämän asetuksen.

Asetukset tallennetaan työkirjaan nimettyinä alueina, jotka ovat yhteensopivia myös muiden ruudunlukuohjelmien, kuten JAWSin, kanssa. Tämä tarkoittaa, että rivi- ja sarakeotsikot on jo valmiiksi määritelty muiden ruudunlukuohjelmien käyttäjille, jotka avaavat kyseisen työkirjan.

11.2.2. Elementtilista

Samoin kuin verkkosivuilla, myös Microsoft Exceliä varten on elementtilista, jonka avulla voidaan näyttää useita eri tyyppisiä tietoja. Elementtilista avataan painamalla NVDA+F7. Elementtilistassa ovat käytettävissä seuraavat tiedot:

11.2.3. Muistiinpanojen lukeminen

Lue mikä tahansa muistiinpano aktiivisesta solusta painamalla NVDA+Alt+C. Excelin perinteiset kommentit on nimetty uudelleen "muistiinpanoiksi" Microsoft 2016:ssa, 365:ssä ja uudemmissa. Kaikki laskentataulukossa olevat muistiinpanot voidaan näyttää myös elementtilistassa painamalla NVDA+F7.

NVDA voi myös näyttää erityisen muistiinpanojen lisäämiseen tai muokkaamiseen tarkoitetun valintaikkunan. NVDA korvaa natiivin MS Excelin muistiinpanojen muokkausalueen saavutettavuusrajoitteiden takia, mutta valintaikkunan näyttämisen näppäinkomento periytyy Exceliltä, joten se toimii myös ilman NVDA:ta. Voit lisätä tai muokata muistiinpanoa aktiivisessa solussa painamalla Vaihto+F2.

Tämä komento ei näy eikä sitä voi muuttaa NVDA:n Näppäinkomennot-valintaikkunassa.

Huom: Muistiinpanojen muokkausalue on mahdollista avata Excelissä myös laskentataulukon solun pikavalikosta. Tämä avaa kuitenkin esteellisen muokkausalueen eikä NVDA:n erityistä muokkausvalintaikkunaa.

Microsoft Office 2016:een, 365:een ja uudempiin on lisätty uudentyylinen kommenttivalintaikkuna. Se on saavutettava ja tarjoaa enemmän ominaisuuksia, kuten kommentteihin vastaamisen jne. Se voidaan avata myös solun pikavalikosta. Uuden kommenttivalintaikkunan avulla soluihin lisätyt kommentit eivät liity muistiinpanoihin.

11.2.4. Suojattujen solujen lukeminen

Mikäli työkirja on suojattu, kohdistuksen siirtäminen ei ehkä ole mahdollista sellaisiin soluihin, joiden muokkaaminen on estetty. Lukittuihin soluihin siirtyminen on mahdollista selaustilassa, joka otetaan käyttöön painamalla NVDA+Väli, ja käyttämällä standardinmukaisia Excel-komentoja, kuten nuolinäppäimiä nykyisen laskentataulukon soluissa liikkumiseen.

11.2.5. Lomakekentät

Excelin laskentataulukot voivat sisältää lomakekenttiä. Niihin päästään elementtilistaa tai pikanavigointinäppäimiä F ja Vaihto+F käyttäen. Kun selaustilassa siirrytään lomakekentän kohdalle, säätimestä riippuen voidaan joko aktivoida se tai vaihtaa vuorovaikutustilaan painamalla Enteriä tai välilyöntiä, jotta sen kanssa on mahdollista olla vuorovaikutuksessa. Lisätietoja selaustilasta ja pikanavigointinäppäimistä on Selaustila-osiossa.

11.3. Microsoft PowerPoint

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Muuta esittäjän muistiinpanojen lukemista Ctrl+Vaihto+S Tämä komento vaihtaa esittäjän muistiinpanojen ja dian sisällön lukemisen välillä meneillään olevassa diaesityksessä oltaessa. Asetus ei vaikuta siihen, mitä näytöllä näkyy, vaan pelkästään siihen, mitä NVDA lukee.

11.4. foobar2000

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Ilmoita jäljellä oleva aika Ctrl+Vaihto+R Ilmoittaa toistettavan kappaleen jäljellä olevan ajan.
Ilmoita kulunut aika Ctrl+Vaihto+E Ilmoittaa toistettavan kappaleen kuluneen ajan.
Ilmoita kappaleen kesto Ctrl+Vaihto+T Ilmoittaa toistettavan kappaleen keston.

Huom: Yllä olevat näppäinkomennot toimivat vain foobar2000:n tilarivin muotoilun oletusmerkkijonolla.

11.5. Miranda IM

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Lue uusin viesti NVDA+Ctrl+1-4 Lukee jonkin uusimmista, painettua numeroa vastaavista viesteistä, esim. NVDA+Ctrl+2 lukee toiseksi uusimman.

11.6. Poedit

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Lue kommentti-ikkuna Ctrl+Vaihto+C Lukee kaikki kommentti-ikkunassa olevat kommentit.
Lue huomautukset kääntäjille Ctrl+Vaihto+A Lukee kääntäjille tarkoitetut huomautukset.

11.7. Kindle for PC

NVDA tukee kirjojen lukemista ja niissä liikkumista Amazonin Kindle for PC -sovelluksessa. Tämä toiminnallisuus on käytettävissä vain kirjoissa, joihin on merkitty "Screen Reader: Supported", minkä voi tarkistaa kirjan Tiedot-sivulta (Details).

Kirjojen lukemiseen käytetään selaustilaa. Se otetaan käyttöön automaattisesti kirjaa avattaessa tai kun kohdistus siirretään kirja-alueelle. Sivua käännetään automaattisesti aina tarvittaessa kohdistinta siirrettäessä tai jatkuvaa lukua käytettäessä. Seuraavalle sivulle voidaan kääntää manuaalisesti painamalla Page down- ja edelliselle painamalla Page up -näppäintä.

Pikanavigointia tuetaan linkeille ja grafiikoille, mutta vain nykyisellä sivulla. Linkkeihin siirtyminen sisältää myös alaviitteet.

NVDA tarjoaa alkeellisen tuen kirjojen saavutettavan matemaattisen sisällön lukemiselle ja vuorovaikutteiselle selaukselle. Lisätietoja on Matemaattisen sisällön lukeminen -osiossa.

11.7.1. Tekstin valitseminen

Kindlessä voidaan suorittaa valitulle tekstille eri toimintoja, mukaan lukien sanastomääritelmän hakeminen, huomautusten ja korostusten lisääminen, leikepöydälle kopioiminen sekä verkosta etsiminen. Tämä tehdään valitsemalla ensin tekstiä kuten tavallisesti selaustilassa, esim. Vaihto- ja nuolinäppäimiä käyttäen. Kun teksti on valittu, painetaan sovellusnäppäintä tai Vaihto+F10 valinnan käsittelyyn käytettävissä olevien vaihtoehtojen näyttämiseksi. Mikäli tekstiä ei ole valittuna, vaihtoehdot näytetään kohdistimen kohdalla olevalle sanalle.

11.7.2. Käyttäjän muistiinpanot

Sanaan tai tekstin kohtaan voidaan lisätä muistiinpano. Tämä tehdään valitsemalla ensin haluttu teksti ja avaamalla valinnan vaihtoehdot, kuten yllä on kuvailtu. Valitaan sitten Add note.

NVDA viittaa selaustilassa luettaessa muistiinpanoihin kommentteina.

Muistiinpano luetaan, muokataan tai poistetaan seuraavasti:

  1. Siirretään kohdistin kommentin sisältävään tekstiin.
  2. Avataan valinnan vaihtoehdot, kuten yllä on kuvailtu.
  3. Valitaan Edit note.

11.8. Azardi

Lisättyjen kirjojen taulukkonäkymässä:

Name Key Description
Enter Enter Avaa valitun kirjan.
Pikavalikko Sovellusnäppäin Avaa pikavalikon valitulle kirjalle.

11.9. Windows-konsoli

NVDA tarjoaa tuen Windowsin komentokonsolille, jota komentokehote, PowerShell ja Windows-alijärjestelmä Linuxille käyttävät. Konsoli-ikkunan koko on kiinteä, tyypillisesti paljon pienempi kuin puskuri, joka sisältää komentojen palauttaman tulosteen. Kun uutta tekstiä tulostuu näytölle, sisältöä vieritetään ylöspäin, eikä aiempi teksti ole enää näkyvissä. Tekstiä, jota ei näy ikkunassa, ei voi tarkastella NVDA:n tekstintarkastelukomennoilla Windows 11 22H2:ta vanhemmissa käyttöjärjestelmissä. Konsoli-ikkunan vierittäminen on siksi tarpeen, jotta aiempaa tekstiä voidaan lukea. Uudemmissa konsolin versioissa ja Windows Terminalissa on mahdollista tarkastella koko tekstipuskuria vapaasti ilman ikkunan vierittämistä. Seuraavat sisäänrakennetut Windows-konsolin pikanäppäimet voivat olla hyödyllisiä tarkasteltaessa tekstiä NVDA:lla vanhemmissa Windows-konsolin versioissa:

Nimi Näppäinkomento Kuvaus
Vieritä ylös Ctrl+Nuoli ylös Vierittää konsoli-ikkunaa ylöspäin, jotta aiempaa tekstiä voidaan lukea.
Vieritä alas Ctrl+Nuoli alas Vierittää konsoli-ikkunaa alaspäin, jotta uudempaa tekstiä voidaan lukea.
Vieritä alkuun Ctrl+Home Vierittää konsoli-ikkunan puskurin alkuun.
Vieritä loppuun Ctrl+End Vierittää konsoli-ikkunan puskurin loppuun.

12. Asetusten määrittäminen

Useimpia asetuksia voidaan muuttaa valintaikkunoista, joihin pääsee NVDA-valikon Asetukset-alivalikosta. Monet näistä asetuksista löytyvät usean kategorian Asetukset-valintaikkunasta. Hyväksy valintaikkunoissa tekemäsi muutokset painamalla OK-painiketta. Peruuta muutokset painamalla Peruuta-painiketta tai Esc-näppäintä. Asetukset tulevat voimaan tietyissä valintaikkunoissa välittömästi painamalla Käytä-painiketta, eikä valintaikkunaa tarvitse sulkea. Joitakin asetuksia on mahdollista muuttaa myös pikanäppäimillä, jotka on lueteltu alla olevissa kappaleissa.

12.1. Asetukset

NVDA sisältää useita asetuksia, joita voidaan muuttaa asetusvalintaikkunan avulla. Valintaikkunassa on luettelo valittavissa olevista asetuskategorioista, jotta muutettavien asetusten löytäminen olisi helpompaa. Kun valitset kategorian, kaikki siihen liittyvät asetukset näytetään. Liiku kategorioiden välillä siirtymällä Sarkain- tai Vaihto+Sarkain-näppäimillä kategorialuetteloon ja käytä sitten ylä- ja alanuolinäppäimiä siinä liikkumiseen. Lisäksi voit siirtyä missä tahansa valintaikkunan kohdassa yhden kategorian eteenpäin painamalla Ctrl+Sarkain tai taaksepäin painamalla Vaihto+Ctrl+Sarkain.

Kun olet muuttanut yhtä tai useampaa asetusta, muutokset voidaan ottaa käyttöön painamalla Käytä-painiketta, jolloin valintaikkuna pysyy avoimena, mikä mahdollistaa muiden asetusten muuttamisen tai toisen kategorian valitsemisen. Paina OK-painiketta, jos haluat tallentaa asetukset ja sulkea valintaikkunan.

Joillakin asetuskategorioilla on oma pikanäppäin. Kun sitä painetaan, Asetukset-valintaikkuna avataan kyseisen kategorian kohdalta. Kaikkiin kategorioihin ei oletusarvoisesti pääse näppäinkomennoilla. Jos käytät usein kategorioita, joilla ei ole omia pikanäppäimiä, voit halutessasi lisätä niille näppäinkomennon tai kosketuseleen Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Valintaikkunan asetuskategoriat on kuvailtu alla.

12.1.1. Yleiset

Avaa yleiset asetukset

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+G

Yleiset-kategoriassa määritetään NVDA:n yleinen toiminta, kuten käyttöliittymän kieli ja automaattinen päivitysten tarkistus. Se sisältää seuraavat asetukset:

Kieli

Tämä on yhdistelmäruutu, josta voidaan valita kieli, jolla NVDA:n käyttöliittymä ja ilmoitukset näytetään. Kieliä on useita. Oletusarvoisesti on valittuna vaihtoehto "Windows", mikä tarkoittaa, että NVDA käyttää Windowsin maakohtaisissa asetuksissa määritettyä kieltä.

Huom: NVDA on käynnistettävä uudelleen kieltä vaihdettaessa. Kun vahvistusvalintaikkuna tulee näkyviin, valitse "Käynnistä uudelleen nyt", jos haluat käyttää uutta kieltä heti, tai "Käynnistä uudelleen myöhemmin", jos otat sen käyttöön myöhemmin. Jos valitset "Käynnistä uudelleen myöhemmin", asetukset on tallennettava (joko manuaalisesti tai Tallenna asetukset suljettaessa -toiminnallisuutta käyttäen).

Tallenna asetukset suljettaessa

Jos tämä valintaruutu on valittuna, nykyiset asetukset tallennetaan, kun NVDA suljetaan.

Näytä sulkemisvaihtoehdot

Tällä valintaruudulla voidaan määrittää, tuleeko NVDA:ta suljettaessa näkyviin valintaikkuna, jossa kysytään suoritettavaa toimintoa. Kun tämä asetus on käytössä, NVDA:ta suljettaessa tulee näkyviin valintaikkuna, jossa kysytään, haluatko sulkea, käynnistää uudelleen, käynnistää uudelleen poistaen lisäosat käytöstä vai asentaa odottavat päivitykset (mikäli sellaisia on). Kun asetus ei ole käytössä, NVDA sulkeutuu heti.

Toista ääni käynnistettäessä ja suljettaessa

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA toistaa äänen käynnistyessään ja sulkeutuessaan.

Lokitaso

Tästä yhdistelmäruudusta voidaan valita, paljonko NVDA tallentaa tietoja lokiin käynnissä ollessaan. Tätä ei yleensä tarvitse muuttaa. Asetuksesta voi kuitenkin olla hyötyä, jos tarvitaan tietoja esimerkiksi vikaraporttia varten tai halutaan poistaa loki kokonaan käytöstä.

Käytettävissä ovat seuraavat lokitasot:

Käynnistä automaattisesti sisäänkirjautumisen jälkeen

Jos tämä asetus on käytössä, NVDA käynnistyy automaattisesti heti kirjautuessasi sisään Windowsiin. Asetus on käytettävissä vain NVDA:n asennetuissa versioissa.

Käytä sisäänkirjautumisen aikana (edellyttää järjestelmänvalvojan oikeuksia)

Jos kirjaudut Windowsiin käyttäjänimellä ja salasanalla, tämä asetus saa NVDA:n käynnistymään automaattisesti kirjautumisikkunassa aina käyttöjärjestelmän käynnistyessä. Asetus on käytettävissä vain NVDA:n asennetuissa versioissa.

Käytä tallennettuja asetuksia sisäänkirjautumisen aikana ja suojatuissa ruuduissa (edellyttää järjestelmänvalvojan oikeuksia)

Tämän painikkeen painaminen kopioi nykyiset tallennetut asetukset NVDA:n järjestelmäasetusten hakemistoon, jotta niitä käytetään sisäänkirjautumisen aikana ja käyttäjätilien valvonnassa sekä muissa suojatuissa ruuduissa. Voit varmistaa asetusten siirtämisen tallentamalla ne ensin painamalla Ctrl+NVDA+C tai valitsemalla NVDA-valikosta Tallenna asetukset. Tämä painike on käytettävissä vain NVDA:n asennetuissa versioissa.

Tarkista päivitykset automaattisesti

Jos tämä asetus on käytössä, NVDA etsii automaattisesti uusia versioita ja ilmoittaa, kun päivitys on saatavilla. Päivitysten manuaalinen tarkistaminen on myös mahdollista valitsemalla Tarkista päivitykset -vaihtoehto NVDA-valikosta Ohje-valikon alta. Kun päivitykset tarkistetaan manuaalisesti tai automaattisesti, NVDA:n on lähetettävä joitakin tietoja päivityspalvelimelle asianmukaisen version vastaanottamiseksi. Seuraavat tiedot lähetetään aina:

Salli käyttötilastojen kerääminen

Jos tämä on käytössä, NV Access käyttää päivitystarkistusten tietoja NVDA-käyttäjien määrän seuraamiseen, mukaan lukien tietyt väestötilastolliset tiedot kuten käyttöjärjestelmä sekä alkuperämaa. Huom: IP-osoitetta ei säilytetä, vaikka sitä käytetäänkin päivitystarkistuksen aikana käyttäjän maan selvittämiseen. Päivitysten tarkistamiseen tarvittavien pakollisten tietojen lisäksi lähetetään tällä hetkellä myös seuraavat lisätiedot:

Nämä tiedot auttavat huomattavasti NV Accessia priorisoimaan NVDA:n tulevaa kehitystä.

Ilmoita käynnistettäessä odottavasta päivityksestä

Jos tämä on valittuna, NVDA ilmoittaa käynnistyessään odottavasta päivityksestä ja tarjoaa mahdollisuutta sen asentamiseen. Päivitys voidaan asentaa myös manuaalisesti Sulje NVDA -valintaikkunasta (mikäli se on käytössä), NVDA-valikosta tai suoritettaessa päivitystarkistusta Ohje-valikosta.

12.1.2. Puhe

Avaa puheasetukset

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+V

Puhe-kategoria sisältää asetuksia, joilla muutetaan sekä käytettävää puhesyntetisaattoria että sen puheäänen ominaisuuksia. Tietoja nopeammasta vaihtoehtoisesta tavasta puheparametrien säätämiseen mistä tahansa on Syntetisaattorin asetusrengas -osiossa.

Tämä kategoria sisältää seuraavat asetukset:

Vaihda syntetisaattoria

Puhe-asetuskategorian ensimmäinen vaihtoehto on Vaihda...-painike. Tämä painike avaa Valitse syntetisaattori -valintaikkunan, josta valitaan käytettävä puhesyntetisaattori ja äänilaite. Valintaikkuna avautuu Asetukset-valintaikkunan päälle. Valitse syntetisaattori -valintaikkunassa muutettujen asetusten tallentaminen tai hylkääminen palauttaa takaisin Asetukset-valintaikkunaan.

Ääni

Ääni-vaihtoehto on yhdistelmäruutu, jossa on luettelo kaikista käytössä olevan syntetisaattorin äänistä. Vaihtoehtoja voi selata nuolinäppäimillä. Nuoli vasemmalle ja Nuoli ylös siirtävät ylöspäin luettelossa, kun taas Nuoli oikealle ja Nuoli alas siirtävät alas.

Muunnelma

Jos käytetään NVDA:n mukana tulevaa eSpeak NG -puhesyntetisaattoria, tästä yhdistelmäruudusta voidaan valita käytettävä muunnelma. Muunnelmat ovat ikään kuin puheääniä, koska jokainen antaa äänille hieman eri määreitä. Jotkin muunnelmat kuulostavat mieheltä, jotkin naiselta, ja jotkin jopa kuin sammakolta. Mikäli käytät kolmannen osapuolen syntetisaattoria, saatat myös pystyä ehkä muuttamaan tätä arvoa, jos valitsemasi ääni tukee sitä.

Nopeus

Tällä liukusäätimellä voit muuttaa puheen nopeutta. Arvot 0 - 100 ovat mahdollisia (0=hitain ja 100=nopein).

Nopeuden lisäys

Tämän asetuksen käyttöön ottaminen lisää huomattavasti puhenopeutta, jos nykyinen syntetisaattori tukee sitä.

Korkeus

Tällä liukusäätimellä muutetaan puheen korkeutta. Arvot 0 - 100 ovat mahdollisia (0=matalin ja 100=korkein).

Voimakkuus

Tällä liukusäätimellä muutetaan puheen voimakkuutta – arvot 0 - 100 ovat mahdollisia (0=hiljaisin ja 100=voimakkain).

Sävy

Tällä liukusäätimellä muutetaan äänensävyä (korkeuden nousuja ja laskuja), jolla puhesyntetisaattori puhuu.

Vaihda kieltä automaattisesti

Tällä valintaruudulla voidaan vaikuttaa siihen, vaihtaako NVDA puhesyntetisaattorin kieltä automaattisesti, jos luettavan tekstin kieli on määritetty asianmukaisesti. Asetus on oletusarvoisesti käytössä.

Vaihda murretta automaattisesti

Tällä valintaruudulla määritetään, vaihdetaanko pelkän kielen lisäksi myös murretta. Jos esim. amerikanenglantia puhuvalla äänellä luetaan asiakirjaa, jonka kielimäärityksen mukaan osa tekstistä on englanninenglantia, silloin tämän asetuksen ollessa käytössä syntetisaattori vaihtaa aksenttiaan. Asetus ei ole oletusarvoisesti käytössä.

Välimerkki- ja symbolitaso

Pikanäppäin: NVDA+P

Tästä valitaan sanoina luettavien välimerkkien ja muiden symboleiden määrä. Esim. kun tasoksi on valittu kaikki, kaikki merkit luetaan sanoina. Tämä asetus vaikuttaa kaikkiin syntetisaattoreihin.

Käytä puheäänen kieltä merkkejä ja symboleita käsiteltäessä

Tämä asetus, joka on oletusarvoisesti käytössä, määrittää, että NVDA käyttää puheäänen kieltä merkkien ja symboleiden puhumiseen. Mikäli välimerkit luetaan väärällä kielellä tiettyä syntetisaattoria tai ääntä käytettäessä, tämän asetuksen käytöstä poistaminen pakottaa NVDA:n käyttämään yleistä kieliasetusta.

Käytä Unicode-konsortion dataa (emojit mukaan lukien) merkkejä ja symboleita käsiteltäessä

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA käyttääsymboleiden lisäsanastoja merkkejä ja symboleita puhuttaessa. Nämä sanastot sisältävät merkkien kuvauksia (erityisesti emojeille), jotka tarjoaa Unicode-konsortio osana Common Locale Data -tietokantaa. Mikäli NVDA:n halutaan puhuvan emoji-merkkien kuvaukset tähän dataan perustuen, tämän valintaruudun tulee olla valittuna. Jos kuitenkin käytössä on puhesyntetisaattori, joka jo valmiiksi tukee emojien puhumista, tämä asetus kannattaa ehkä poistaa käytöstä.

Huom: Manuaalisesti lisätyt tai muokatut merkkikuvaukset tallennetaan osana käyttäjän asetuksia. Mikäli siis jonkin emojin kuvausta muutetaan, kyseiselle emojille käytetään muokattua kuvausta riippumatta siitä, onko tämä asetus käytössä vai ei. Symboleiden kuvauksia on mahdollista lisätä, muokata ja poistaa NVDA:n Välimerkkien ja symboleiden puhuminen -valintaikkunassa.

Unicode-konsortion datan sisällyttämistä voi vaihtaa mistä tahansa lisäämällä mukautettu näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Äänenkorkeuden muutos prosentteina isoille kirjaimille

Tähän muokkauskenttään syötetään prosenttiluku, jonka verran puheäänen korkeus muuttuu isoja kirjaimia luettaessa. Negatiivinen arvo laskee ja positiivinen nostaa äänenkorkeutta. Mikäli äänenkorkeuden ei haluta muuttuvan, tulee arvoksi antaa 0. Tavallisesti NVDA nostaa hieman äänenkorkeutta jokaisen ison kirjaimen kohdalla, mutta jotkin puhesyntetisaattorit eivät ehkä tue sitä kunnolla. Jos isojen kirjainten äänenkorkeuden muuttamista ei tueta, harkitse sen sijaan asetusten Ilmaise isot kirjaimet sanomalla "iso" ja/tai Ilmaise isot kirjaimet äänimerkillä käyttämistä.

Ilmaise isot kirjaimet sanomalla "iso"

Kun tämä asetus on käytössä, NVDA sanoo "iso" ennen jokaista yksittäisenä merkkinä puhuttua isoa kirjainta (kuten esim. tavattaessa).

Ilmaise isot kirjaimet äänimerkillä

Jos tämä valintaruutu on valittuna, NVDA antaa pienen äänimerkin aina isoa kirjainta luettaessa.

Käytä tavaustoimintoa (jos mahdollista)

Jotkin sanat koostuvat vain yhdestä kirjaimesta, mutta se lausutaan eri tavalla riippuen siitä, puhutaanko se yksittäisenä merkkinä (kuten tavattaessa) vai sanana. Esim. englanninkielessä "a" on sekä kirjain että sana, mutta se lausutaan kussakin tilanteessa eri tavalla. Tämän asetuksen avulla syntetisaattori pystyy erottamaan nämä tilanteet toisistaan, mikäli se vain tukee toimintoa. Useimmat syntetisaattorit tukevat asetusta.

Tämä asetus tulisi tavallisesti ottaa käyttöön. Jotkin SAPI-syntetisaattorit toimivat kuitenkin kummallisesti tämän ollessa käytössä, koska ominaisuutta ei ole toteutettu niissä kunnolla. Asetus kannattaa poistaa käytöstä, jos yksittäisten kirjainten lausumisessa on ongelmia.

Viivästetyt merkkien kuvaukset kohdistinta siirrettäessä
Oletus
Ei käytössä
Vaihtoehdot
Käytössä, Ei käytössä

Kun tämä asetus on käytössä, NVDA sanoo merkin kuvauksen, kun siirryt tekstissä merkki kerrallaan.

Esimerkiksi kun kirjain "b" luetaan tarkasteltaessa riviä merkeittäin, NVDA sanoo "Bertta" yhden sekunnin viipeen jälkeen. Tästä voi olla hyötyä, mikäli symbolien ääntämistä on vaikea erottaa toisistaan, tai kuulovammaisille käyttäjille.

Viivästetty merkin kuvaus peruuntuu, jos tuona aikana puhutaan muuta tekstiä tai jos painetaan Ctrl-näppäintä.

12.1.3. Valitse syntetisaattori

Avaa Valitse syntetisaattori -valintaikkuna

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+S

Valitse syntetisaattori -valintaikkunassa, joka voidaan avata painamalla Vaihda...-painiketta Asetukset-valintaikkunan Puhe-kategoriassa, valitaan, mitä syntetisaattoria NVDA käyttää. Kun haluttu syntetisaattori on valittu, NVDA ottaa sen käyttöön OK-painikkeen painamisen jälkeen. Jos syntetisaattorin lataamisessa ilmenee virhe, siitä ilmoittava viesti näytetään, eikä käytettävää syntetisaattoria vaihdeta.

Syntetisaattori

Tästä yhdistelmäruudusta valitaan, mitä puhesyntetisaattoria NVDA käyttää puheen tuottamiseen.

Luettelo NVDA:n tukemista syntetisaattoreista on Tuetut puhesyntetisaattorit -osiossa.

Eräs tässä luettelossa aina näkyvä vaihtoehto on "Ei puhetta", joka mahdollistaa NVDA:n käytön täysin ilman puhetta. Tästä voi olla hyötyä NVDA:ta pelkän pistenäytön varassa käyttävälle tai näkeville kehittäjille, jotka käyttävät pelkkää puheen tarkastelu -toimintoa.

12.1.4. Syntetisaattorin asetusrengas

NVDA:ssa on joitakin näppäinkomentoja, joiden avulla voidaan siirtyä missä tahansa yleisimpien puheasetusten välillä, mikäli niitä halutaan muuttaa nopeasti menemättä Asetukset-valintaikkunan Puhe-kategoriaan:

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Siirrä seuraavaan syntetisaattorin asetukseen NVDA+Ctrl+Nuoli oikealle NVDA+Vaihto+Ctrl+Nuoli oikealle Siirtää nykyisen puheasetuksen jälkeen seuraavana käytettävissä olevaan asetukseen, siirtyen viimeisen jälkeen takaisin ensimmäiseen.
Siirrä edelliseen syntetisaattorin asetukseen NVDA+Ctrl+Nuoli vasemmalle NVDA+Vaihto+Ctrl+Nuoli vasemmalle Siirtää nykyistä puheasetusta edeltävään käytettävissä olevaan asetukseen, siirtyen ensimmäisen jälkeen takaisin viimeiseen.
Suurenna nykyistä syntetisaattorin asetusta NVDA+Ctrl+Nuoli ylös NVDA+Vaihto+Ctrl+Nuoli ylös Suurentaa valittua puheasetusta, esim. lisää nopeutta, valitsee seuraavan puheäänen tai lisää äänenvoimakkuutta.
Pienennä nykyistä syntetisaattorin asetusta NVDA+Ctrl+Nuoli alas NVDA+Vaihto+Ctrl+Nuoli alas Pienentää valittua puheasetusta, esim. vähentää nopeutta, valitsee edellisen puheäänen tai vähentää äänenvoimakkuutta.

12.1.5. Pistekirjoitus

Pistekirjoitus-kategoria sisältää vaihtoehtoja, joilla voidaan muuttaa useita pistekirjoituksen syöttö- ja tulostusasetuksia. Seuraavat vaihtoehdot ovat käytettävissä:

Muuta pistenäyttöä

Asetukset-valintaikkunan Pistekirjoitus-kategorian Muuta...-painike avaa Valitse pistenäyttö -valintaikkunan, josta valitaan käytettävä pistenäyttö. Tämä valintaikkuna avautuu Asetukset-valintaikkunan päälle. Valitse pistenäyttö -valintaikkunassa muutettujen asetusten tallentaminen tai hylkääminen palauttaa takaisin Asetukset-valintaikkunaan.

Tulostustaulukko

Tämän kategorian seuraava vaihtoehto on "Tulostustaulukko"-yhdistelmäruutu. Se sisältää pistetaulukoita eri kielille ja pistekirjoitusstandardeille sekä -tasoille. Valittua taulukkoa käytetään tekstin kääntämiseen pistenäytöllä näytettäväksi pistekirjoitukseksi. Vaihtoehtojen välillä liikutaan nuolinäppäimillä.

Syöttötaulukko

Edellistä vaihtoehtoa täydentää Syöttötaulukko-yhdistelmäruutu. Valittua taulukkoa käytetään pistenäytön Perkins-tyylisellä pistenäppäimistöllä syötetyn pistekirjoituksen kääntämiseen tekstiksi. Vaihtoehtojen välillä liikutaan nuolinäppäimillä.

Huom: Tästä vaihtoehdosta on hyötyä vain, jos pistenäytössä on Perkins-tyylinen -näppäimistö ja mikäli näytön ajuri tukee tätä ominaisuutta. Jos pistenäppäimistön sisältävä pistenäyttö ei tue syöttöä, siitä huomautetaan Tuetut pistenäytöt -osiossa.

Laajenna kohdistimen kohdalla oleva sana

Kun tämä asetus on käytössä, kohdistimen alla oleva sana näytetääntavallisella tietokonemerkistöllä.

Näytä kohdistin

Tällä asetuksella voidaan ottaa pistekohdistin käyttöön tai poistaa se käytöstä. Asetus vaikuttaa järjestelmä- ja tarkastelukohdistimeen, mutta ei valinnanilmaisimeen.

Vilkkuva kohdistin

Tämä asetus saa pistekohdistimen vilkkumaan. Mikäli vilkkuminen poistetaan käytöstä, kohdistin on aina ylhäällä. Tämä asetus ei vaikuta valinnanilmaisimeen, sillä se koostuu pisteistä 7 ja 8, ja on vilkkumaton.

Kohdistimen vilkkumisnopeus (ms)

Tällä asetuksella muutetaan kohdistimen vilkkumisnopeutta millisekunteina.

Kohdistimen muoto kohdistukselle

Tällä asetuksella voit valita pistekohdistimen muodon (käytettävät pisteet), kun pistenäyttö on määritetty seuraamaan kohdistusta. Asetus ei vaikuta valinnanilmaisimeen, sillä se koostuu aina pisteistä 7 ja 8, ja on vilkkumaton.

Kohdistimen muoto tarkastelukohdistimelle

Tällä asetuksella voit valita pistekohdistimen muodon (käytettävät pisteet), kun pistenäyttö on määritetty seuraamaan tarkastelukohdistinta. Asetus ei vaikuta valinnanilmaisimeen, sillä se koostuu aina pisteistä 7 ja 8, ja on vilkkumaton.

Näytä ilmoitukset

Tästä yhdistelmäruudusta voit valita, näyttääkö NVDA ilmoitukset pistenäytöllä ja milloin ne katoavat automaattisesti näkyvistä.

Voit ottaa ilmoitusten näyttämisen käyttöön tai poistaa sen käytöstä mistä tahansa määrittämällä sille pikanäppäimen Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Ilmoitusten aikakatkaisu (sek)

Tämä asetus määrittää, kuinka kauan NVDA:n ilmoitukset näkyvät pistenäytöllä. Ilmoitus hylätään heti painettaessa pistenäytön kosketuskohdistinnäppäintä, mutta tulee uudestaan näkyviin painettaessa sellaista näppäintä, joka aiheuttaa ilmoituksen näyttämisen. Tämä asetus näytetään vain, jos "Näytä ilmoitukset" -asetukseksi on määritetty "Käytä aikakatkaisua".

Pistenäyttö seuraa

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+T

Tällä asetuksella voit valita, seuraako pistenäyttö järjestelmän kohdistusta/kohdistinta, navigointiobjektia/tarkastelukohdistinta vai molempia. NVDA seuraa oletusarvoisesti kohdistusta ja kohdistinta, kun "automaattisesti"-vaihtoehto on valittuna. Kun navigointiobjektin tai tarkastelukohdistimen sijainti muuttuu käyttäjän toimesta, NVDA seuraa tällöin tilapäisesti tarkastelukohdistinta, kunnes kohdistuksen tai kohdistimen sijainti muuttuu. Jos haluat sen seuraavan vain kohdistusta ja kohdistinta, pistenäyttö on määritettävä seuraamaan kohdistusta. Tällöin näyttö ei seuraa navigointiobjektia objektinavigointia käytettäessä tai tarkastelukohdistinta tekstiä tarkasteltaessa. Jos sen sijaan haluat pistenäytön seuraavan objektinavigointia ja tarkastelukohdistinta, näyttö on määritettävä seuraamaan tarkastelukohdistinta. Tällöin pistenäyttö ei seuraa järjestelmän kohdistusta eikä kohdistinta.

Siirrä järjestelmäkohdistin tarkastelukohdistimen kohdalle
Oletus
Ei koskaan
Asetukset
Oletus (Ei koskaan), Ei koskaan, Vain, kun pistenäyttö seuraa automaattisesti, Aina

Tämä asetus määrittää, siirretäänkö järjestelmäkohdistinta kosketuskohdistinnäppäimen painalluksella. Asetuksen oletusarvo on Ei koskaan, mikä tarkoittaa, että kosketuskohdistinnäppäimen painaminen ei siirrä järjestelmäkohdistinta tarkastelukohdistimen kohdalle.

Kun asetukseksi on määritetty "Aina" ja pistenäyttö seuraa "automaattisesti" tai "tarkastelukohdistinta", kosketuskohdistinnäppäimen painaminen siirtää myös järjestelmäkohdistinta tai kohdistusta, mikäli se on mahdollista. Fyysistä kohdistinta ei ole, kun nykyisenä tarkastelutilana on ruudun tarkastelu. Tällaisissa tilanteissa NVDA yrittää siirtää kohdistuksen objektiin, joka on sen tekstin alla, johon olet siirtymässä. Sama pätee myös objektin tarkasteluun.

Voit myös määrittää tämän asetuksen siirtämään järjestelmäkohdistinta vain, kun Pistenäyttö seuraa -asetuksena on "automaattisesti". Tällöin kosketuskohdistinnäppäimen painallus siirtää järjestelmäkohdistinta tai kohdistusta vain, kun NVDA seuraa tarkastelukohdistinta automaattisesti, kun taas manuaalisesti tarkastelukohdistinta seurattaessa siirtämistä ei tapahdu.

Tämä asetus näytetään vain, jos pistenäyttö seuraa -asetukseksi on määritetty "automaattisesti" tai "tarkastelukohdistinta".

Muuta "Siirrä järjestelmäkohdistin tarkastelukohdistimen kohdalle" -asetusta mistä tahansa määrittämällä sille oma näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Lue kappaleittain

Jos tämä asetus on käytössä, teksti näytetään pistenäytöllä kappaleittain. Seuraavalle ja edelliselle riville siirtävät komennot siirtävät myös kappale kerrallaan. Pistenäyttöä ei siis tarvitse vierittää jokaisen rivin lopussa, vaikka siihen mahtuisikin enemmän tekstiä. Tämä mahdollistaa suurten tekstimäärien sujuvamman lukemisen. Asetus ei ole oletusarvoisesti käytössä.

Vältä sanojen katkaisua

Jos tämä asetus on käytössä, sanaa, joka on liian pitkä mahtuakseen pistenäytölle, ei katkaista. Pisterivin lopussa näytetään sen sijaan tyhjää. Koko sana luetaan vierittämällä näyttöä. Tätä kutsutaan joskus automaattiseksi rivitykseksi. Huom: Mikäli yksittäinen sana on liian pitkä mahtuakseen näytölle, se on silti katkaistava.

Jos tämä asetus ei ole käytössä, sanasta näytetään niin paljon kuin mahdollista, mutta sen loppuosa katkaistaan. Sanan loppuosa luetaan vierittämällä näyttöä.

Asetuksen käyttöön ottaminen saattaa mahdollistaa sujuvamman lukemisen, mutta vaatii yleensä enemmän näytön vierittämistä.

Kohdistuskontekstin näyttäminen

Tällä asetuksella voidaan valita, mitä kontekstitietoja NVDA näyttää pistenäytöllä kohdistuksen siirtyessä objektiin. Kontekstitiedot tarkoittavat kohdistuksen sisältävän objektin hierarkiaa. Kun esim. kohdistus siirretään luettelon kohteeseen, se on osa luetteloa. Luettelo puolestaan saattaa olla osa valintaikkunaa jne. Lisätietoja NVDA:n objektien hierarkiasta on objektinavigointia käsittelevässä kappaleessa.

Kun asetukseksi on määritetty "täytä näyttö kontekstin muuttuessa", NVDA yrittää näyttää pistenäytöllä mahdollisimman paljon kontekstitietoja, mutta vain kontekstin muuttuneesta osasta. Edellä olevassa esimerkissä tämä tarkoittaa, että kun kohdistus siirtyy luetteloon, NVDA näyttää sen kohteen pistenäytöllä. Lisäksi, jos pistenäytöllä on tarpeeksi tilaa jäljellä, NVDA yrittää näyttää, että kyseinen kohde on osa luetteloa. Mikäli luettelossa aletaan liikkua nuolinäppäimillä, NVDA olettaa, että käyttäjä tietää olevansa edelleen luettelossa. Joten kaikista jäljellä olevista luettelon kohteista, joihin siirrytään, NVDA näyttää pistenäytöllä vain aktiivisena olevan. Konteksti voidaan lukea uudelleen (ts. että ollaan luettelossa ja että se on osa valintaikkunaa) vierittämällä näyttöä taaksepäin.

Kun asetukseksi on määritetty "täytä näyttö aina", NVDA yrittää näyttää pistenäytöllä mahdollisimman paljon kontekstitietoja riippumatta siitä, onko samat tiedot nähty aiemmin. Tällä on se etu, että NVDA mahduttaa näytölle mahdollisimman paljon tietoa. Haittapuolena on kuitenkin, että kohdistus alkaa pistenäytöllä aina eri kohdasta. Tämä voi vaikeuttaa esim. pitkän luettelon kohteiden selaamista, sillä sormea on siirrettävä jatkuvasti kohteen alun löytämiseksi. NVDA 2017.2 ja aiemmat toimivat oletuksena tällä tavoin.

Kun kohdistuskontekstin näyttäminen -asetus on määritetty näyttämään kontekstitiedot vain taaksepäin vieritettäessä, NVDA ei koskaan näytä oletusarvoisesti kontekstitietoja pistenäytöllä. Joten NVDA näyttää edellä olevassa esimerkissä, että kohdistus on luettelon kohteessa. Konteksti voidaan lukea (ts. että ollaan luettelossa ja että se on osa valintaikkunaa) vierittämällä pistenäyttöä taaksepäin.

Kohdistuskontekstin näyttäminen -asetusta voidaan vaihtaa mistä tahansa liittämällä siihen oma näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Keskeytä puhe vieritettäessä
Oletus
Käytössä
Vaihtoehdot
Oletus (Käytössä), Käytössä, Ei käytössä

Tämä asetus määrittää, keskeytetäänkö puhe vieritettäessä pistenäyttöä eteen/taaksepäin. Edelliselle/seuraavalle riville siirtävät komennot keskeyttävät puheen aina.

Jatkuva puhe saattaa häiritä pistekirjoitusta luettaessa. Tästä syystä asetus on oletusarvoisesti käytössä, jolloin puhe keskeytetään pistenäyttöä vieritettäessä.

Tämän asetuksen poistaminen käytöstä sallii puheen kuulumisen samalla, kun pistekirjoitusta luetaan.

Näytä valinta
Oletus
Käytössä
Vaihtoehdot
Oletus (Käytössä), Käytössä, Ei käytössä

Tämä asetus määrittää, näytetäänkö valinnan ilmaisin (pisteet 7 ja 8) pistenäytöllä. Asetus on oletusarvoisesti käytössä, jolloin ilmaisin näytetään. Valinnanilmaisin saattaa häiritä lukemista. Tämän asetuksen käytöstä poistaminen saattaa parantaa luettavuutta.

Voit ottaa valinnan näyttämisen käyttöön tai poistaa sen käytöstä mistä tahansa määrittämällä sille pikanäppäimen Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

12.1.6. Valitse pistenäyttö

Avaa Valitse pistenäyttö -valintaikkuna

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+A

Valitse pistenäyttö -valintaikkunasta, joka voidaan avata painamalla Vaihda...-painiketta Asetukset-valintaikkunan Pistekirjoitus-kategoriassa, valitaan, mitä pistenäyttöä NVDA käyttää pistekirjoituksen tulostamiseen. Kun haluttu pistenäyttö on valittu, NVDA ottaa sen käyttöön OK-painikkeen painamisen jälkeen. Mikäli näytön ajurin lataamisessa ilmenee virheitä, NVDA ilmoittaa siitä, eikä mahdollisesti käytössä olevaa pistenäyttöä vaihdeta.

Pistenäyttö

Tämä yhdistelmäruutu sisältää useita vaihtoehtoja riippuen järjestelmään asennetuista pistenäyttöajureista. Vaihtoehtojen välillä liikutaan nuolinäppäimillä.

Vaihtoehto "automaattinen" saa NVDA:n etsimään useita tuettuja pistenäyttöjä taustalla. Kun tämä ominaisuus on käytössä ja tietokoneeseen liitetään tuettu pistenäyttö USB:tä tai Bluetoothia käyttäen, NVDA ottaa kyseisen näytön käyttöön.

"Ei pistenäyttöä" tarkoittaa, että pistenäyttöä ei käytetä.

Lisätietoja tuetuista pistenäytöistä sekä siitä, mitkä niistä tukevat automaattista tunnistusta, on Tuetut pistenäytöt -osiossa.

Automaattisesti tunnistettavat pistenäytöt

Kun pistenäytöksi on määritetty "Automaattinen", tämän luettelon valintaruuduilla voit ottaa käyttöön ja poistaa käytöstä pistenäyttöajurit, jotka ovat mukana automaattisessa tunnistuksessa. Tämä mahdollistaa sellaisten pistenäyttöajureiden käytöstä poistamisen, joita et käytä säännöllisesti. Mikäli sinulla on esimerkiksi vain pistenäyttö, joka vaatii toimiakseen Baum-ajurin, voit jättää sen käyttöön ja poistaa muut ajurit käytöstä.

Kaikki automaattista tunnistusta tukevat ajurit ovat oletusarvoisesti käytössä. Mahdolliset NVDA:n tulevissa versioissa tai lisäosina lisätyt ajurit ovat myös oletusarvoisesti käytössä.

Voit tarkistaa pistenäyttösi ohjeesta Tuetut pistenäytöt -osiosta, tukeeko kyseinen ajuri näytön automaattista tunnistusta.

Portti

Tällä asetuksella, mikäli se on käytettävissä, valitaan, mitä porttia tai yhteystyyppiä valitun pistenäytön kanssa käytetään. Se on yhdistelmäruutu, joka sisältää käytettävissä olevat vaihtoehdot valitulle pistenäytölle.

NVDA käyttää oletusarvoisesti automaattista portintunnistusta, mikä tarkoittaa, että pistenäyttöön muodostetaan yhteys automaattisesti skannaamalla järjestelmän käytettävissä olevia USB- ja Bluetooth-laitteita. Joillekin pistenäytöille voidaan kuitenkin itse valita käytettävä portti. Vaihtoehtoina ovat "Automaattinen" (joka määrää NVDA:n käyttämään oletusarvoista automaattista portintunnistusta), "USB", "Bluetooth" sekä "sarjaportti", mikäli pistenäyttö tukee sarjaporttiliitäntää.

Tämä vaihtoehto ei ole käytettävissä, jos pistenäyttö tukee vain automaattista portintunnistusta.

Lisätietoja pistenäyttöjen tukemista kommunikointityypeistä ja käytettävissä olevista porteista on Tuetut pistenäytöt -osiossa.

Huom: Jos kytket koneeseesi samanaikaisesti useita samaa ajuria käyttäviä pistenäyttöjä (esim. kaksi Seikaa), NVDA:ssa ei ole tällä hetkellä mahdollista määrittää, mitä näyttöä sen tulisi käyttää. Siksi on suositeltavaa kytkeä koneeseen vain yksi tietyn tyyppinen/valmistajan pistenäyttö kerrallaan.

12.1.7. Ääni

Avaa ääniasetukset

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+U

NVDA:n asetusvalintaikkunan Ääni-kategoriasta voidaan muuttaa useita äänen ulostuloon liittyviä asetuksia.

Äänen ulostulolaite

Tästä valitaan, mitä äänilaitetta NVDA:ssa valittuna oleva puhesyntetisaattori käyttää.

Äänenvaimennus

Näppäinkomento: NVDA+Vaihto+D

Tällä asetuksella voidaan Windows 8:ssa ja sitä uudemmissa käyttöjärjestelmissä valita, pienentääkö NVDA muiden sovellusten äänenvoimakkuutta puhuessaan vai koko ajan käynnissä ollessaan.

Tämä asetus on käytettävissä vain NVDA:n asennetussa versiossa. Massamuisti- ja tilapäisversiot eivät tue äänenvaimennusta.

NVDA-äänien voimakkuus mukautuu puheäänen voimakkuuteen
Oletus
Ei käytössä
Asetukset
Ei käytössä, Käytössä

Kun tämä asetus on käytössä, NVDA:n äänien ja piippausten voimakkuus mukautuu käytettävän puheäänen voimakkuusasetukseen. Jos puheäänen voimakkuutta vähennetään, äänien voimakkuus vähenee. Jos puheäänen voimakkuutta lisätään, äänien voimakkuus vastaavasti kasvaa. Tämä asetus ei ole käytettävissä, jos Käytä WASAPIa äänen toistamiseen on poistettu käytöstä lisäasetuksista.

NVDA-äänien voimakkuus

Tällä liukusäätimellä voidaan määrittää NVDA:n äänien ja piippausten äänenvoimakkuus. Tämä asetus on käytettävissä vain, kun "NVDA-äänien voimakkuus mukautuu puheäänen voimakkuuteen" ei ole käytössä. Tämä asetus ei ole käytettävissä, jos Käytä WASAPIa äänen toistamiseen on poistettu käytöstä lisäasetuksista.

12.1.8. Näkö

NVDA:n asetusvalintaikkunan Näkö-kategoriassa voit ottaa käyttöön ja poistaa käytöstä näköapuja. sekä muuttaa niiden asetuksia.

Huom: Käytettävissä olevia vaihtoehtoja voidaan laajentaa lisäosien avulla. Tämä asetuskategoria sisältää oletusarvoisesti seuraavat vaihtoehdot:

Visuaalinen korostus

Visuaalinen korostus -ryhmäsäätimessä olevat valintaruudut säätävät NVDA:n sisäänrakennetun visuaalinen korostus -ominaisuuden toimintaa.

Huom: Ota korostus käyttöön -valintaruudun valitseminen tai valinnan poistaminen muuttaa vastaavasti myös kolmen muun valintaruudun tilaa. Joten, jos Kohdistuksen korostus -valintaruutu ei ole valittuna, mutta valitset sen, kolme muuta valintaruutua valitaan myös automaattisesti. Mikäli haluat korostaa pelkän kohdistuksen ja jättää navigointiobjektin sekä selaustilan valintaruudut valitsematta, Ota korostus käyttöön -valintaruudun tila muuttuu osittain valituksi.

Näyttöverho

Voit ottaa näyttöverhon käyttöön valitsemalla Pimennä näyttö (vaikuttaa välittömästi) -valintaruudun. Varoitus näytön pimentymisestä näytetään. Ennen kuin jatkat valitsemalla "Kyllä", varmista, että puhe/pistekirjoitus on käytössä ja että pystyt käyttämään tietokonetta ilman näyttöä. Valitse "Ei", jos et halua ottaa näyttöverhoa käyttöön. Mikäli olet varma, voit ottaa näyttöverhon käyttöön valitsemalla Kyllä-painikkeen. Jos et halua enää nähdä tätä varoitusta, voit poistaa sen käytöstä samassa valintaikkunassa. Voit milloin tahansa palauttaa varoituksen käyttöön valitsemalla "Näytä varoitus aina, kun näyttöverho otetaan käyttöön" -valintaruudun.

Muuta näyttöverhon tilaa mistä tahansa määrittämällä mukautettu näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Oletusarvoisesti toistetaan ääni, kun näyttöverho otetaan käyttöön tai poistetaan käytöstä. Jos haluat muuttaa tätä, voit poistaa valinnan "Toista ääni, kun näyttöverho otetaan käyttöön tai poistetaan käytöstä" -valintaruudusta.

Kolmannen osapuolen näön apuvälineiden asetukset

Muita näönparannuksen tarjoajia voidaan asentaa lisäosina. Mikäli näillä tarjoajilla on säädettäviä asetuksia, ne näytetään erillisissä ryhmissä tässä asetuskategoriassa. Katso tietoja kunkin tarjoajan tukemista asetuksista kyseisen tarjoajan ohjeesta.

12.1.9. Näppäimistö

Avaa näppäimistöasetukset

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+K

Näppäimistö-kategoria sisältää asetuksia, jotka määrittävät, miten NVDA käyttäytyy kirjoitettaessa ja käytettäessä näppäimistöä muilla tavoin. Tämä asetuskategoria sisältää seuraavat asetukset:

Näppäinasettelu

Tästä yhdistelmäruudusta valitaan, mitä näppäinasettelua NVDA käyttää. Tällä hetkellä käytettävissä olevat kaksi vaihtoehtoaovat Pöytäkone ja Kannettava.

Valitse NVDA-toiminto-näppäimet

Tämän luettelon valintaruuduilla on mahdollista määrittää, mitä näppäimiä käytetään NVDA-näppäiminä. Valittavissa ovat seuraavat näppäimet:

Jos yhtään näppäintä ei ole valittu, joidenkin NVDA-komentojen käyttäminen voi olla mahdotonta. Tämän vuoksi Asetukset-valintaikkuna näyttää virheilmoituksen, mikäli näppäimiä ei ole valittuna OK- tai Käytä-painiketta painettaessa. Kun virheilmoitus on kuitattu, vähintään yksi näppäin on valittava ennen kuin valintaikkuna voidaan sulkea asianmukaisesti OK-painiketta painamalla.

Puhu kirjoitetut merkit

Pikanäppäin: NVDA+2

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA lukee kaikki kirjoitetut merkit.

Puhu kirjoitetut sanat

Pikanäppäin: NVDA+3

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA lukee kaikki kirjoitetut sanat.

Keskeytä puhe merkkejä kirjoitettaessa

Jos tämä valintaruutu on valittuna, puhe keskeytetään aina, kun näppäimistöltä syötetään jokin merkki. Asetus on oletusarvoisesti käytössä.

Keskeytä puhe Enter-näppäintä painettaessa

Jos tämä valintaruutu on valittuna, puhe keskeytetään aina Enter-näppäintä painettaessa. Asetus on oletusarvoisesti käytössä.

Salli pikaluku jatkuvassa luvussa

Jos tämä asetus on käytössä, tietyt navigointikomennot (kuten selaustilan pikanavigointi tai riveittäin/kappaleittain liikkuminen) eivät keskeytä jatkuvaa lukua, vaan siirtävät uuteen sijaintiin, jonka jälkeen lukemista jatketaan.

Anna äänimerkki kirjoitettaessa pieniä kirjaimia Caps Lockin ollessa käytössä

Kun tämä asetus on käytössä, kirjoitettaessa kirjaimia Vaihto-näppäin pohjassa kuuluu varoitusäänimerkki, Jos Caps Lock on päällä. Vaihto-näppäin pohjassa kirjoittaminen Caps Lockin ollessa päällä on yleensä tahatonta ja johtuu tavallisesti siitä, ettei sen tajua olevan käytössä. Tämän vuoksi siitä varoittaminen voi olla varsin hyödyllistä.

Puhu komentonäppäimet

Pikanäppäin: NVDA+4

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA puhuu kaikki painetut näppäimet, jotka eivät ole merkkejä. Näitä ovat sellaiset näppäinyhdistelmät kuin Ctrl+jokin muu kirjain.

Ilmaise kirjoitusvirheet kirjoitettaessa toistamalla ääni

Tämän asetuksen ollessa käytössä toistetaan lyhyt summeriääni, kun kirjoitetussa sanassa on kirjoitusvirhe. Asetus on käytettävissä vain, jos kirjoitusvirheiden ilmoittaminen on otettu käyttöön Asetukset-valintaikkunan Asiakirjojen muotoilu -kategoriasta.

Käsittele muiden sovellusten näppäinpainallukset

Tällä asetuksella käyttäjä voi määrittää, käsitteleekö NVDA esim. näyttönäppäimistöjen ja puheentunnistusohjelmistojen tuottamat näppäinpainallukset. Asetus on oletusarvoisesti käytössä, mutta esim. vietnaminkielistä tekstiä UniKey-kirjoitusohjelmistolla kirjoittavat käyttäjät saattavat haluta poistaa sen käytöstä, sillä se aiheuttaa väärien merkkien syöttämistä.

12.1.10. Hiiri

Avaa hiiriasetukset

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+M

Hiiri-kategoriassa NVDA:n voi määrittää seuraamaan hiirtä, ilmaisemaan hiiren koordinaatit äänimerkeillä sekä muuttaa muita hiiren käyttöön liittyviä asetuksia. Tämä kategoria sisältää seuraavat asetukset:

Ilmoita hiirikohdistimen muodon muutokset

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA ilmoittaa joka kerta, kun hiiriosoittimen muoto muuttuu. Windowsissa hiirikohdistin muuttaa muotoaan ilmaistakseen tiettyjä asioita, kuten että jokin on muokattava tai että jokin latautuu jne.

Käytä hiiren seurantaa

Näppäinkomento: NVDA+M

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA lukee hiiriosoittimen alla olevan tekstin. Tällä tavalla on mahdollista löytää asioita ruudulta hiirtä liikuttamalla sen sijaan, että käytettäisiin objektinavigointia.

Tekstiyksikön tarkkuus

Jos NVDA on asetettu lukemaan hiiren alla oleva teksti, Tämän asetuksen avulla voidaan määrittää tarkasti, minkä verran tekstiä luetaan. Vaihtoehtoina ovat merkki, sana, rivi ja kappale.

Tekstiyksikön tarkkuutta voidaan muuttaa mistä tahansa liittämällä toimintoon näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunassa..

Ilmoita hiiren alla olevan objektin rooli

Jos tämä valintaruutu on valittuna, NVDA kertoo objektin roolin (tyypin) hiiren siirtyessä siihen.

Ilmaise hiiren koordinaatit äänimerkeillä

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA antaa äänimerkkejä hiiren liikkuessa, jotta käyttäjä saa selville, missä hiiri on suhteessa ruudun kokoon. Äänimerkit ovat sitä korkeampia, mitä ylempänä ruudulla hiiri on. Mitä enemmän vasemmalla tai oikealla hiiri on, sitä enemmän vasemmalta tai oikealta ääni kuuluu (olettaen, että käytössä on stereokaiuttimet tai kuulokkeet).

Äänikoordinaatttien voimakkuutta säädetään ruudun kirkkauden mukaan

Jos Ilmaise hiiren koordinaatit äänimerkeillä -asetus on käytössä, tämän valintaruudun valitseminen tarkoittaa, että äänikoordinaattien voimakkuutta säädetään sen mukaan, miten kirkas ruutu on hiirikohdistimen alla. Tämä asetus ei ole oletusarvoisesti käytössä.

Ohita hiirisyöte muista sovelluksista

Kun tämä asetus on käytössä, NVDA ohittaa hiiritapahtumat (liikuttaminen ja painikkeiden painallukset mukaan lukien), jotka ovat muiden sovellusten, kuten TeamViewerin ja muiden etähallintaohjelmistojen luomia. Asetus ei ole käytössä oletusarvoisesti. Jos tämä vaihtoehto on valittuna ja "Käytä hiiren seurantaa" -asetus on käytössä, NVDA ei puhu, mitä hiiren alla on, mikäli jokin toinen sovellus liikuttaa sitä.

12.1.11. Kosketuksen vuorovaikutus

Tästä asetuskategoriasta, joka on käytettävissä vain tietokoneissa, joissa on Windows 8 tai uudempi käyttöjärjestelmä sekä kosketusominaisuuksia, voidaan määrittää, miten NVDA on vuorovaikutuksessa kosketusnäyttöjen kanssa. Kategoriassa on seuraavat asetukset:

Ota käyttöön kosketusvuorovaikutuksen tuki

Tämä valintaruutu ottaa käyttöön NVDA:n kosketusvuorovaikutuksen tuen. Jos se on valittuna, voit käyttää sormiasi kosketusnäyttölaitteen näytöllä olevissa kohteissa liikkumiseen sekä vuorovaikutukseen niiden kanssa. Jos valintaruutu ei ole valittuna, kosketusnäytön tuki on poissa käytöstä ikään kuin NVDA ei olisi käynnissä. Tätä asetusta voidaan vaihtaa myös painamalla NVDA+Ctrl+Alt+T.

Kosketuskirjoitustila

Tällä valintaruudulla määritetään menetelmä, jota halutaan käyttää kirjoitettaessa tekstiä kosketusnäppäimistöllä. Kun valintaruutu on valittuna, haluttua näppäintä painetaan etsimällä se näppäimistöltä ja nostamalla sormi näytöltä. Mikäli valintaruutu ei ole valittuna, näppäintä on painettava kaksoisnapauttamalla.

12.1.12. Tarkastelukohdistin

Tarkastelukohdistin-kategoriaa käytetään NVDA:n tarkastelukohdistimen toimintaan vaikuttavien asetusten määrittämiseen. Kategoria sisältää seuraavat asetukset:

Seuraa järjestelmän kohdistusta

Näppäinkomento: NVDA+7

Kun tämä asetus on käytössä, tarkastelukohdistin sijoitetaan aina samaan objektiin kuin nykyinen järjestelmän kohdistus sen muuttuessa.

Seuraa kohdistinta

Pikanäppäin: NVDA+6

Kun tämä asetus on käytössä, tarkastelukohdistin siirretään automaattisesti kohdistimen kohdalle aina sen liikkuessa.

Seuraa hiirikohdistinta

Kun tämä asetus on käytössä, tarkastelukohdistin seuraa hiirtä sen liikkuessa.

Yksinkertainen objektinavigointi

Kun tämä asetus on käytössä, NVDA suodattaa objektihierarkiasta pois sellaiset objektit, joilla ei ole merkitystä käyttäjälle, esim. näkymättömät tai asettelutarkoituksiin käytettävät.

Yksinkertainen tarkastelutila otetaan käyttöön tai poistetaan käytöstä mistä tahansa määrittämällä sille oma näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

12.1.13. Objektien lukeminen

Avaa objektien lukemisen asetukset

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+O

Objektien lukeminen -kategoriaa käytetään määrittämään, kuinka paljon säädinten tietoja, kuten kuvaus, sijaintitiedot jne., NVDA lukee. Nämä asetukset eivät yleensä koske selaustilaa. Ne koskevat tyypillisesti kohdistuksen ilmaisemista ja NVDA:n objektinavigointia, mutta ei tekstin lukemista esim. selaustilassa.

Lue työkaluvihjeet

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA lukee työkaluvihjeet niiden tullessa näkyviin. Monet ikkunat ja säätimet näyttävät pienen ilmoituksen (tai työkaluvihjeen), kun hiiri siirretään niiden päälle tai toisinaan kun kohdistus siirretään niihin.

Lue ilmoitukset

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA lukee ohjeselitteet ja ilmoitusruudut niiden tullessa näkyviin.

Lue objektien pikanäppäimet

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA kertoo objektiin tai säätimeen liitetyn pikanäppäimen. Valikkorivin Tiedosto-valikolla voi esimerkiksi olla pikanäppäin Alt+t.

Lue objektien sijaintitiedot

Tällä asetuksella voidaan määrittää, luetaanko objektin sijainti (esim. 1 / 4) siirryttäessä siihen kohdistuksella tai objektinavigoinnilla.

Arvaa objektien sijaintitiedot, kun niitä ei ole käytettävissä

Jos objektien sijaintitietojen lukeminen on käytössä, tämän asetuksen avulla NVDA voi arvata objektien sijaintitiedot silloin, kun niitä ei ole saatavilla jostakin säätimestä muilla tavoin.

Kun tämä asetus on käytössä, NVDA lukee sijaintitiedot entistä useammissa säätimissä, kuten valikoissa ja työkaluriveissä. Tiedot voivat kuitenkin olla hieman epätarkkoja.

Lue objektien kuvaukset

Poista tämän valintaruudun valinta, mikäli et halua kuulla objektien kuvauksia (esim. hakuehdotuksia, koko valintaikkunan lukemista heti sen avauduttua jne.).

Edistymispalkkien päivitykset

Näppäinkomento: NVDA+U

Tämä asetus määrittää, miten NVDA ilmaisee edistymispalkkien päivittymisen.

Seuraavat vaihtoehdot ovat käytettävissä:

Ilmaise taustalla olevat edistymispalkit

Kun tämä asetus on käytössä, NVDA ilmaisee edistymispalkin päivitykset, vaikkei se ole edustalla (aktiivisena). Jos edistymispalkin sisältävä ikkuna pienennetään tai siirrytään pois sellaisesta, NVDA seuraa edistymispalkkia, jolloin voidaan tehdä samalla jotain muuta.

Puhu dynaamisen sisällön muutokset

Pikanäppäin: NVDA+5

Ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä uuden sisällön puhumisen tietyissä objekteissa, kuten pääteohjelmissa ja pikaviestiohjelmien historiasäätimissä.

Toista ääni automaattisten ehdotusten tullessa näkyviin

Ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä automaattisten ehdotusten ilmoittamisen niiden tullessa näkyviin, ja mikäli asetus on käytössä, NVDA toistaa äänen, joka ilmaisee tämän. Automaattiset ehdotukset ovat luetteloita ehdotetuista kohteista, jotka perustuvat tiettyihin hakukenttiin ja asiakirjoihin syötettyyn tekstiin. Kun esim. kirjoitetaan Windows Vistan ja uudempien Käynnistä-valikon hakukenttään, Windows näyttää luettelon kirjoitettuun tekstiin perustuvista ehdotuksista. Joissakin muokkauskentissä, kuten useissa Windows 10:n sovellusten hakukentissä, NVDA voi ilmoittaa kirjoitettaessa ehdotusluettelon ilmestymisestä. Automaattisten ehdotusten luettelo sulkeutuu, kun on siirrytty pois muokkauskentästä, ja NVDA voi joissakin kentissä myös ilmoittaa siitä.

12.1.14. Syöttömenetelmä

Syöttömenetelmä-kategoriasta voidaan säätää, miten NVDA ilmoittaa aasialaisten kielten merkit niitä syötettäessä, esim. IME- tai Tekstipalvelu-syöttömenetelmiä käytettäessä. Huom: Koska syöttömenetelmät poikkeavat toisistaan suuresti ominaisuuksiltaan ja tiedonvälitystavoiltaan, nämä asetukset on todennäköisesti tarpeen määrittää eri tavalla kullekin menetelmälle tehokkaimman kirjoituskokemuksen varmistamiseksi.

Lue kaikki ehdotukset automaattisesti

Tällä asetuksella, joka on oletusarvoisesti käytössä, voidaan valita, luetaanko kaikki näkyvissä olevat ehdotukset automaattisesti niiden luettelon tullessa näkyviin tai sen sivua vaihdettaessa. Tämän käyttäminen kuvakirjoituksen syöttömenetelmille, kuten kiinalainen uusi ChangJie tai Boshiami, on hyödyllistä, koska kaikki symbolit ja niiden numerot on mahdollista kuulla automaattisesti ja niistä voidaan valita heti haluttu vaihtoehto. Foneettisille syöttömenetelmille, kuten uusi foneettinen kiina, saattaa kuitenkin olla hyödyllisempää poistaa asetus käytöstä, sillä kaikki symbolit kuulostavat samalta, ja luettelokohteissa on liikuttava yksitellen lisätietojen saamiseksi kunkin ehdotuksen merkkikuvauksista.

Lue valittu ehdotus

Tällä asetuksella, joka on oletusarvoisesti käytössä, voidaan valita, lukeeko NVDA valitun ehdotuksen ehdotusluettelon tullessa näkyviin tai valintaa muutettaessa. Tämä on tarpeen sellaisissa syöttömenetelmissä, joissa valintaa voidaan muuttaa nuolinäppäimillä (kuten esim. uusi foneettinen kiina), mutta joissakin kirjoittaminen saattaa olla tehokkaampaa, kun asetus on poistettu käytöstä. Huomaa, että vaikka tämä asetus ei ole käytössä, tarkastelukohdistin sijoitetaan silti valitun ehdotuksen kohdalle, mikä mahdollistaa objektinavigoinnin tai tekstintarkastelukomentojen käyttämisen kyseessä olevan tai muiden ehdotusten lukemiseen.

Ilmoita lyhyet merkkikuvaukset aina ehdotuksia luettaessa

Tällä asetuksella, joka on oletusarvoisesti käytössä, voidaan valita, lukeeko NVDA lyhyen kuvauksen kustakin ehdotuksen merkistä joko ehdotusta valittaessa tai automaattisesti luettaessa ehdotusluettelon tullessa näkyviin. Huomaa, että asetus ei vaikuta valitun ehdotuksen lisämerkkikuvausten lukemiseen sellaisissa kielissä kuin kiina. Tästä saattaa olla hyötyä korean ja japanin syöttömenetelmiä käytettäessä.

Ilmoita lukumerkkijonon muutokset

Joillakin syöttömenetelmillä, kuten uudella foneettisella kiinalla ja uudella ChangJiella, on lukumerkkijono (tunnetaan joskus myös esiyhdistelmän merkkijonona). Tällä asetuksella voidaan valita, ilmoittaako NVDA lukumerkkijonoon kirjoitettavat uudet merkit. Asetus on oletusarvoisesti käytössä. Huomaa, että jotkin vanhemmat syöttömenetelmät, kuten kiinalainen ChangJie, eivät ehkä käytä lukumerkkijonoa esiyhdistelmän merkkien säilyttämiseen, vaan käyttävät niiden sijaan suoraan merkkiyhdistelmää. Katso seuraavaa asetusta merkkiyhdistelmän lukemisen määrittämiseksi.

Lue merkkiyhdistelmän muutokset

Kun luku- tai esiyhdistelmätiedot on yhdistetty kelvolliseksi kuvakirjoitussymboliksi, useimmat syöttömenetelmät sijoittavat sen tilapäisesti talteen merkkiyhdistelmään muiden yhdistettyjen symboleiden kanssa ennen niiden lopullista asiakirjaan lisäämistä. Tällä asetuksella voidaan valita, lukeeko NVDA uudet symbolit niiden tullessa näkyviin merkkiyhdistelmässä. Asetus on oletusarvoisesti käytössä.

12.1.15. Selaustila

Avaa selaustilan asetukset

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+B

NVDA:n asetusvalintaikkunan Selaustila-kategoriaa käytetään määrittämään NVDA:n toimintaa luettaessa ja liikuttaessa monisisältöisissä asiakirjoissa, kuten verkkosivuilla. Kategoria sisältää seuraavat asetukset:

Merkkien enimmäismäärä rivillä

Tämä asettaa selaustilan rivin enimmäispituuden merkkeinä.

Rivien enimmäismäärä sivulla

Tämä asettaa rivimäärän, joka selaustilassa siirrytään painettaessa Page up- tai Page down -näppäintä.

Käytä ruutuasettelua

Pikanäppäin: NVDA+V

Tällä asetuksella voidaan määrittää, sijoitetaanko napsautettava sisältö (linkit, painikkeet ja kentät) selaustilassa omille riveilleen vai säilytetäänkö ne sellaisina kuin ne ruudulla näytetään. Huom: Tämä asetus ei koske Microsoft Office -sovelluksia kuten Outlookia tai Wordia, joissa käytetään aina ruutuasettelua. Kun ruutuasettelu on käytössä, sivun elementit pysyvät sellaisina kuin ne visuaalisesti näytetään. Esimerkiksi useita linkkejä sisältävä visuaalinen rivi puhutaan ja näytetään pistenäytöllä samalla rivillä olevina useina linkkeinä. Jos asetus ei ole käytössä, sivun elementit sijoitetaan omille riveilleen. Tätä voi olla helpompi ymmärtää sivua riveittäin selattaessa, ja vuorovaikutus kohteiden kanssa saattaa olla joillekin käyttäjille helpompaa.

Ota selaustila käyttöön sivua ladattaessa

Tällä valintaruudulla voidaan määrittää, otetaanko selaustila käyttöön automaattisesti sivua ladattaessa. Kun asetus ei ole käytössä, selaustila voidaan edelleen ottaa käyttöön manuaalisesti verkkosivuilla tai asiakirjoissa, joissa selaustilaa tuetaan. Luettelo selaustilaa tukevista sovelluksista on Selaustila-osiossa. Huom: Tämä asetus ei koske sovelluksia, joissa selaustila on aina valinnainen, kuten esim. Microsoft Wordissa. Asetus on oletusarvoisesti käytössä.

Lue sivu automaattisesti sen avauduttua

Tämä asetus määrittää, luetaanko sivu selaustilassa automaattisesti sen avauduttua. Asetus on oletusarvoisesti käytössä.

Sisällytä asettelutaulukot

Tämä asetus vaikuttaa siihen, miten NVDA käsittelee puhtaasti visuaaliseen esittämiseen käytettäviä taulukoita. Kun asetus on käytössä, NVDA käsittelee niitä normaaleina taulukoina (ts. lukee asiakirjojen muotoiluasetusten mukaisesti sekä löytää ne pikanavigointikomennoilla). Kun asetus on poistettu käytöstä, asettelutaulukoita ei lueta eikä löydetä pikanavigointikomennoilla. Taulukoiden sisältö näytetään kuitenkin tavallisena tekstinä. Asetus on oletusarvoisesti poissa käytöstä.

Asettelutaulukoiden ilmaiseminen otetaan käyttöön tai poistetaan käytöstä mistä tahansa määrittämällä näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Elementtien ilmoittamisen määrittäminen

Ilmoitettavat elementit, kuten linkit, otsikot ja taulukot, määritetään Asetukset-valintaikkunan Asiakirjojen muotoilu -kategoriassa olevia asetuksia käyttäen.

Automaattinen vuorovaikutustila kohdistuksen muuttuessa

Kun tämä valintaruutu on valittuna, vuorovaikutustila otetaan käyttöön, jos kohdistus muuttuu. Kun esim. verkkosivulla siirryt sarkaimella lomakkeen kohdalle tämän asetuksen ollessa käytössä, vuorovaikutustila otetaan käyttöön automaattisesti. Mikäli siirryt nuolinäppäimillä pois muokkauskentästä, NVDA vaihtaa takaisin selaustilaan.

Automaattinen vuorovaikutustila kohdistinta siirrettäessä

Kun tämä asetus on käytössä, NVDA siirtyy automaattisesti vuorovaikutustilaan ja siitä pois nuolinäppäimillä liikuttaessa. Jos esim. verkkosivua nuolinäppäimillä selattaessa tullaan muokkauskentän kohdalle, NVDA ottaa vuorovaikutustilan käyttöön automaattisesti. Jos kentästä siirrytään pois nuolinäppäimillä, palataan takaisin selaustilaan.

Ilmaise vuorovaikutus- ja selaustilat äänimerkillä

Jos tämä asetus on käytössä, NVDA toistaa äänimerkin vaihtaessaan selaus- ja vuorovaikutustilojen välillä sen sijaan, että siitä ilmoitettaisiin puheella.

Estä muiden kuin näppäinkomentojen pääsy asiakirjaan

Tällä oletusarvoisesti käytössä olevalla asetuksella voidaan valita, estetäänkö näppäinkomentojen (kuten näppäinpainallusten), jotka eivät suorita NVDA-komentoa tai joita ei pidetä yleisinä komentonäppäiminä, pääsy aktiivisena olevaan asiakirjaan. Esim. jos asetuksen ollessa käytössä painetaan J-kirjainta, sen tulostuminen asiakirjaan estetään, sillä se ei ole pikanavigointinäppäin, tai koska on epätodennäköistä, että se olisi sovelluksen käytössä oleva näppäinkomento. NVDA käskee Windowsia toistamaan oletusäänen, kun estettyä näppäintä painetaan.

Siirrä kohdistus automaattisesti kohdistettaviin elementteihin

Näppäin: NVDA+8

Tällä asetuksella, joka on oletusarvoisesti poissa käytöstä, voit valita, siirretäänkö kohdistus automaattisesti sellaisiin elementteihin, joihin kohdistuksen on mahdollista siirtyä (linkit, lomakekentät jne.) liikuttaessa sisällössä selaustilakohdistimella. Asetuksen ollessa poissa käytöstä kohdistusta ei siirretä automaattisesti kohdistettaviin elementteihin, kun ne valitaan selaustilakohdistimella. Tästä voi olla seurauksena nopeampi selauskokemus sekä parempi reagointi selaustilassa. Kohdistus päivitetään kuitenkin elementin kohdalle, kun sen kanssa ollaan vuorovaikutuksessa (esim. painetaan painiketta tai valitaan valintaruutu). Tämän asetuksen käyttöön ottaminen voi parantaa joidenkin verkkosivustojen tukea suorituskyvyn ja vakauden kustannuksella.

12.1.16. Asiakirjojen muotoilu

Avaa asiakirjojen muotoiluasetukset

Pikanäppäin: NVDA+Ctrl+D

Useimmilla tämän kategorian valintaruuduilla voidaan määrittää, minkä tyyppisiä muotoilutietoja halutaan automaattisesti kuulla siirrettäessä kohdistinta asiakirjoissa. Jos esim. valitaan Lue fontti -valintaruutu, NVDA kertoo fontin nimen aina kun siirrytään nuolinäppäimillä sellaisen tekstin kohdalle, jonka fontti eroaa aikaisemmasta.

Asiakirjojen muotoiluasetukset on järjestetty ryhmiin. Seuraavien tietojen lukeminen voidaan määrittää:

Nämä asetukset voidaan ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä mistä tahansa Määrittämällä niille omat näppäinkomennot Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Ilmoita kohdistimen jälkeiset muotoilumuutokset

Jos tämä asetus on käytössä, NVDA yrittää havaita kaikki rivillä olevat muotoilumuutokset sitä lukiessaan, vaikka se voikin hidastaa NVDA:n suorituskykyä.

NVDA havaitsee oletusarvoisesti järjestelmä- ja tarkastelukohdistimen kohdalla olevat muotoilut, ja joissakin tapauksissa lopunkin rivin, mutta vain, jos se ei aiheuta suorituskyvyn heikkenemistä.

Tämä asetus kannattaa ottaa käyttöön oikoluettaessa asiakirjoja esim. WordPadissa, kun muotoilut ovat tärkeitä.

Rivien sisennysten ilmoittaminen

Tällä asetuksella määritetään, miten rivien alussa olevat sisennykset ilmoitetaan. Rivien sisennysten ilmoittaminen -yhdistelmäruudussa on neljä vaihtoehtoa.

Jos valitset "Ohita tyhjät rivit rivien sisennystä ilmoitettaessa" -valintaruudun, sisennyksen muutoksia ei ilmoiteta tyhjillä riveillä. Tästä voi olla hyötyä luettaessa asiakirjaa, jossa tyhjiä rivejä käytetään sisennettyjen tekstilohkojen erottamiseen, kuten esim. lähdekoodissa.

12.1.17. Asiakirjan selaus

Tästä kategoriasta voit säätää asiakirjan selauksen asetuksia.

Kappaletyyli
Oletus
Sovelluksen määrittämä
Vaihtoehdot
Oletus (Sovelluksen määrittämä), Sovelluksen määrittämä, Yksi rivinvaihto, Useita rivinvaihtoja

Tästä yhdistelmäruudusta voit valita kappaletyylin, jota käytetään kappaleittain liikuttaessa näppäinkomennoilla Ctrl+Nuoli ylös ja Ctrl+Nuoli alas. Seuraavat kappaletyylit ovat käytettävissä:

Voit vaihtaa käytettävissä olevien kappaletyylien välillä mistä tahansa määrittämällä näppäinkomennon Näppäinkomennot-valintaikkunassa.

12.1.18. Windowsin tekstintunnistusasetukset

Tämän kategorian asetuksilla voit vaikuttaa Windowsin tekstintunnistuksen toimintaan. Kategoria sisältää seuraavat asetukset:

Tunnistuksen kieli

Tästä yhdistelmäruudusta voit valita tekstintunnistuksen käyttämän kielen. Voit vaihtaa käytettävissä olevien kielten välillä mistä tahansa määrittämällä kyseiselle komennolle oman pikanäppäimen Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Päivitä tunnistettu sisältö automaattisesti

Kun tämä valintaruutu on valittuna, NVDA päivittää tunnistetun sisällön automaattisesti, kun tunnistuksen tulos on aktiivisena. Tämä voi olla erittäin hyödyllistä silloin, kun haluat seurata jatkuvasti muuttuvaa sisältöä, kuten esim. katsoessasi videota tekstitysten kanssa. Sisältöä päivitetään puolentoista sekunnin välein. Tämä asetus on oletusarvoisesti poissa käytöstä.

12.1.19. Lisäasetukset

Varoitus! Tämän kategorian asetukset on tarkoitettu vain edistyneille käyttäjille, ja voivat saada väärin muutettuina NVDA:n toimimaan virheellisesti. Näihin asetuksiin tulee tehdä muutoksia vain, jos olet varma, mitä teet tai jos NVDA:n kehittäjä on neuvonut tekemään niin.

Muutosten tekeminen

Jotta lisäasetuksiin voidaan tehdä muutoksia, säätimet on ensin otettava käyttöön valintaruudulla, jolla vahvistetaan, että näiden asetusten muuttamisen riskit ymmärretään.

Oletusasetusten palauttaminen

Palauta oletukset -painike palauttaa asetusten oletusarvot, vaikka vahvistusvalintaruutua ei ole valittu. Oletusarvojen palauttaminen voi olla joskus tarpeen, kun asetuksia on muutettu. Näin voi tehdä myös silloin, jos ei ole varma, onko asetuksia muutettu.

Lataa käyttäjän oma koodi kehittäjien scratchpad-hakemistosta

Koodin testaaminen on hyödyllistä NVDA:n lisäosia kehitettäessä. Tämä asetus sallii käytössä ollessaan NVDA:n ladata mukautettuja sovellusmoduuleita, yleisliitännäisiä, pistenäyttö- ja syntetisaattoriajureita sekä näönparannuksen tarjoajia erityisestä kehittäjille tarkoitetusta scratchpad-nimisestä hakemistosta, joka sijaitsee NVDA:n käyttäjän asetushakemistossa. Kuten niiden vastineet lisäosissa, nämä moduulit ladataan NVDA:ta käynnistettäessä tai sovellusmoduulien ja yleisliitännäisten tapauksessa liitännäisiä uudelleenladattaessa. Tämä asetus on oletusarvoisesti poissa käytöstä, mikä varmistaa, ettei NVDA suorita testaamatonta koodia käyttäjän tietämättä. Jos haluat jakaa koodiasi muille käyttäjille, se tulee paketoida NVDA:n lisäosaksi.

Avaa kehittäjien scratchpad-hakemisto

Tämä painike avaa hakemiston, johon kehittäjä voi sijoittaa koodiaan. Se on käytettävissä vain, jos NVDA on määritetty lataamaan mukautettua koodia kehittäjien scratchpad-hakemistosta.

UI Automation -tapahtumien ja ominaisuusmuutosten rekisteröinti
Oletus
Automaattinen
Vaihtoehdot
Automaattinen, Valikoiva, Yleinen

Tämä asetus muuttaa tapaa, jolla NVDA rekisteröi Microsoft UI Automation -saavutettavuusrajapinnan käynnistämiä tapahtumia. UI Automation -tapahtumien ja ominaisuusmuutosten rekisteröinti -yhdistelmäruudussa on kolme vaihtoehtoa:

Käytä UI automation -rajapintaa Microsoft Wordin asiakirjasäätimissä

Tämä asetus määrittää, käyttääkö NVDA UI Automation -saavutettavuusrajapintaa Microsoft Word -asiakirjoissa vanhemman objektimallin asemesta. Tämä koskee Microsoft wordin asiakirjojen lisäksi Microsoft Outlookin viestejä. Asetus sisältää seuraavat arvot:

Käytä UI Automation -rajapintaa Microsoft Excelin laskentataulukkosäätimissä, kun käytettävissä

Kun tämä asetus on otettu käyttöön, NVDA yrittää käyttää Microsoftin UI Automation -saavutettavuusrajapintaa tietojen hakemiseen Microsoft Excelin laskentatauluKkosäätimistä. Tämä on kokeellinen ominaisuus, eivätkä kaikki Excelin ominaisuudet ole välttämättä käytettävissä tässä tilassa. Tällaisia ovat esim. NVDA:n elementtilista kaavojen ja kommenttien näyttämiseen sekä laskentataulukon lomakekenttiin siirtävät selaustilan pikanavigointikomennot. Laskentataulukon perusnavigointiin/muokkaukseen tämä asetus saattaa kuitenkin tarjota merkittävän suorituskyvyn parannuksen. Emme vielä suosittele tämän asetuksen oletusarvoista käyttöön ottoa suurimmalle osalle käyttäjistä, mutta Excel 16.0.13522.10000 tai uudemman käyttäjiltä palaute on tervetullutta. Excelin UI automation -rajapinnan toteutus muuttuu jatkuvasti, eikä Microsoft Officen vanhemmat versiot kuin 16.0.13522.10000 anna välttämättä tarpeeksi tietoja, jotta tästä asetuksesta olisi mitään hyötyä.

Windows-konsolin tuki
Oletus
Automaattinen
Vaihtoehdot
Automaattinen, UIA, kun käytettävissä, Vanha

Tämä asetus määrittää, miten NVDA toimii vuorovaikutuksessa Windows-konsolin kanssa, jota Komentokehote, PowerShell ja Windowsin Linux-alijärjestelmä käyttävät. Se ei vaikuta moderniin Windows Terminaliin. Windows 10:n versiossa 1709 Microsoft lisäsi konsoliin tuen UI Automation -rajapinnalle, mikä parantaa huomattavasti sitä tukevien näytönlukuohjelmien suorituskykyä ja vakautta. NVDA:n vanha konsolituki on käytettävissä varavaihtoehtona tilanteissa, joissa UI Automation -rajapinta ei ole käytettävissä tai sen tiedetään johtavan huonompaan käyttökokemukseen. Windows-konsolituen yhdistelmäruudussa on kolme vaihtoehtoa:

Käytä UIA:ta Microsoft Edgessä ja muissa Chromium-pohjaisissa selaimissa, kun käytettävissä

Tämän asetuksen avulla voit määrittää, milloin UIA:ta käytetään (mikäli se on käytettävissä) Chromium-pohjaisissa selaimissa, kuten Microsoft Edgessä. Chromium-pohjaisten selainten UIA-tuki on alkuvaiheessa, eikä välttämättä tarjoa samantasoista käyttökokemusta kuin IA2. Yhdistelmäruudussa on seuraavat vaihtoehdot:

Merkinnät

Näillä asetuksilla otetaan käyttöön ominaisuudet, jotka lisäävät kokeellisen tuen ARIA-merkinnöille. Jotkin näistä ominaisuuksista voivat olla keskeneräisiä.

Ilmoita järjestelmäkohdistimen kohdalla olevan merkinnän kaikkien tietojen yhteenveto painamalla NVDA+D.

Seuraavat vaihtoehdot ovat käytettävissä:

Ilmaise aktiiviset alueet
Oletus
Käytössä
Asetukset
Oletus (Käytössä), Ei käytössä, Käytössä

Tällä asetuksella voidaan valita, näyttääkö NVDA tietyt verkkosivulla tapahtuvat dynaamiset muutokset pistenäytöllä. Asetuksen käytöstä poistaminen vastaa NVDA:n toiminnallisuutta versiossa 2023.1 ja sitä vanhemmissa, joissa tällaisen sisällön muutokset ilmoitettiin vain puheella.

Puhu salasanat kaikissa laajennetuissa päätteissä

Tämä asetus säätää, puhutaanko merkit Puhu kirjoitetut merkit- tai Puhu kirjoitetut sanat -asetusta käytettäessä tilanteissa, joissa ruutu ei päivity (kuten salasanaa syötettäessä) Windows-konsolissa UI automation -tuen ollessa käytössä ja Mintty:ssä. Turvallisuussyistä tämä asetus tulisi pitää poissa käytöstä. Voit kuitenkin halutessasi ottaa sen käyttöön, mikäli sinulla on konsoleissa suorituskykyongelmia tai epävakautta kirjoitettujen merkkien ja/tai sanojen puhumisessa, tai työskentelet luotetuissa ympäristöissä ja haluat, että salasanat puhutaan.

Käytä laajennettua kirjoitettujen merkkien tukea vanhassa Windows-konsolissa, kun käytettävissä

Tämä asetus ottaa käyttöön vaihtoehtoisen menetelmän kirjoitettujen merkkien tunnistamiseen vanhoissa Windows-konsoleissa. Vaikka se parantaa suorituskykyä ja estää konsolitulosteen tavaamista, se ei ehkä ole yhteensopiva joidenkin pääteohjelmien kanssa. Tämä ominaisuus on käytettävissä ja käytössä oletusarvoisesti Windows 10:n versiossa 1607 ja sitä uudemmissa, kun UI Automation -rajapinta ei ole käytettävissä tai se on poistettu käytöstä. Varoitus: Kun tämä asetus on käytössä, ruudulla näkymättömät kirjoitetut merkit, kuten salasanat, puhutaan. Epäluotettavissa ympäristöissä voit salasanoja kirjoittaessasi poistaa väliaikaisesti käytöstä Puhu kirjoitetut merkit- ja Puhu kirjoitetut sanat -asetukset.

Muutosten havaitsemismenetelmä

Tämä asetus määrittää, miten NVDA havaitsee uuden puhuttavan tekstin päätteissä. Tässä yhdistelmäruudussa on kolme vaihtoehtoa:

Uuden tekstin puhumismenetelmä Windows Terminalissa
Oletus
Muutosten havaitseminen
Vaihtoehdot
Oletus (Muutosten havaitseminen), Muutosten havaitseminen, UIA-ilmoitukset

Tämä asetus valitsee, miten NVDA määrittää "uuden" tekstin (ja näin ollen sen, mitä puhutaan "Puhu dynaamisen sisällön muutokset" -asetuksen ollessa käytössä) Windows Terminalissa sekä sen WPF-säätimessä, jota käytetään Visual Studio 2022:ssa. Asetus ei vaikuta Windows-konsoliin (conhost.exe). Uuden tekstin puhumismenetelmä Windows Terminalissa -yhdistelmäruudussa on kolme vaihtoehtoa:

Yritä perua vanhentuneiden kohdistustapahtumien puhe

Tämä asetus ottaa käyttöön toiminnallisuuden, joka yrittää perua vanhentuneiden kohdistustapahtumien puheen. Erityisesti nopea siirtyminen viestien välillä Gmailissa voi Chromea käytettäessä aiheuttaa NVDA:ssa vanhentuneen tiedon puhumista. Tämä toiminnallisuus on oletusarvoisesti käytössä NVDA 2021.1:stä alkaen.

Kohdistimen siirtämisen aikakatkaisu (ms)

Tällä asetuksella voidaan määrittää, montako millisekuntia NVDA odottaa kohdistimen (lisäyskohdan) siirtämistä muokattavissa tekstisäätimissä. Mikäli NVDA näyttää seuraavan kohdistinta virheellisesti, esim. on aina yhden merkin jäljessä tai toistaa rivejä, Tämän arvon suurentamisesta voi olla apua.

Ilmoita läpinäkyvien värien arvot

Tämä ottaa käyttöön värien läpinäkyvyyden ilmaisemisen, josta on hyötyä lisäosien/sovellusmoduulien kehittäjille tiedon keräämisessä kolmannen osapuolen sovellusten käyttökokemuksen parantamiseksi. Jotkin GDI-sovellukset korostavat tekstiä taustavärillä, jonka NVDA yrittää ilmaista. Joissakin tilanteissa tekstin tausta voi olla täysin läpinäkyvä, ja teksti on kerrostettu johonkin muuhun graafisen käyttöliittymän elementtiin. Useiden historiallisesti suosittujen käyttöliittymärajapintojen avulla teksti voidaan esittää läpinäkyvällä taustalla, mutta visuaalisesti taustaväri on tarkka.

Käytä WASAPIa äänen toistamiseen
Oletus
Käytössä
Asetukset
Oletus (Käytössä), Ei käytössä, Käytössä

Tämä asetus mahdollistaa äänen toistamisen Windowsin äänentoistorajapinnan (WASAPI) kautta. WASAPI on nykyaikaisempi äänikehys, joka saattaa parantaa NVDA:n ääniulostulon reagointia, suorituskykyä ja vakautta sekä puheen että äänien toiston osalta. Kun asetusta on muutettu, NVDA on käynnistettävä uudelleen, jotta muutos tulee voimaan. WASAPIn käytöstä poistaminen poistaa käytöstä seuraavat asetukset:

Virheenkorjauslokin kategoriat

Tämän luettelon valintaruuduilla voidaan ottaa käyttöön tiettyjen kategorioiden virheenkorjausilmoituksia NVDA:n lokissa. Näiden ilmoitusten tallentamisesta lokiin voi olla seurauksena suorituskyvyn huonontumista sekä suurikokoisia lokitiedostoja. Ota jokin näistä käyttöön vain, jos NVDA:n kehittäjä on neuvonut tekemään niin, esim. sen selvittämiseksi, miksi pistenäytön ajuri ei toimi oikein.

Ilmaise lokiin tallentuvat virheet toistamalla ääni

Tämän asetuksen avulla voit määrittää, toistaako NVDA äänen, jos lokiin tallentuu virhe. Jos valitset "Vain testiversioissa (oletus) virheääniä toistetaan vain, mikäli käytössä on NVDA:n testiversio (alfa, beeta tai lähdekoodista suoritettava). Jos valitset Kyllä, virheäänet otetaan käyttöön nykyisestä NVDA-versiostasi riippumatta.

12.2. Sekalaiset asetukset

Asetukset-valintaikkunan lisäksi NVDA-valikosta löytyvä Asetukset-alivalikko sisältää myös useita muita kohteita, jotka on kuvailtu alla.

12.2.1. Puhesanastot

Asetukset-valikosta löytyvä Puhesanastot-valikko sisältää valintaikkunoita, joista voidaan muuttaa tapaa, jolla NVDA lausuu tietyt sanat tai ilmaisut. Puhesanastoja on kolmea eri tyyppiä. Ne ovat:

Mikäli jokin näistä sanastovalintaikkunoista halutaan avata mistä tahansa, niille on määritettävä omat näppäinkomennot Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

Kaikissa sanastovalintaikkunoissa on luettelo säännöistä, joita käytetään puhutun tekstin käsittelyyn. Valintaikkunoissa on myös Lisää-, Muokkaa-, Poista- ja Poista kaikki -painikkeet.

Sanastoon lisätään uusi sääntö painamalla Lisää-painiketta, täyttämällä esiin tulevan valintaikkunan kentät ja painamalla OK. Lisätty sääntö näkyy tämän jälkeen sääntöluettelossa. Tehtyjen muutosten tallentaminen varmistetaan poistumalla sanastovalintaikkunasta painamalla OK.

Puhesanastosääntöjen avulla merkkijono voidaan muuttaa joksikin muuksi. Yksinkertaisena esimerkkinä tästä voisi olla, että NVDA saadaan sanomaan "sammakko" jokaisen lintu-sanan kohdalla. Helpointa tämä on tehdä kirjoittamalla säännönlisäysvalintaikkunassa Korvattava teksti -kenttään lintu ja Korvaava teksti -kenttään sammakko. Kommentti-kenttään kirjoitetaan säännön kuvaus (esim. muuttaa linnun sammakoksi).

Puhesanastoja on mahdollista käyttää paljon muuhunkin kuin yksinkertaiseen sanojen korvaamiseen. Säännönlisäysvalintaikkunassa on myös valintaruutu, jolla voidaan määrittää, onko isoilla ja pienillä kirjaimilla merkitystä säännön toiminnan kannalta. Oletusarvoisesti kirjainkokoa ei huomioida.

Viimeisenä on joukko valintapainikkeita, joiden avulla on mahdollista määrittää, täsmääkö korvattava merkkijono kaikkialla, vain kokonaisena sanana vai käsitelläänkö sitä sääntölausekkeena. Korvattavan tekstin määrittäminen kokonaiseksi sanaksi tarkoittaa, että se korvataan vain, jos se ei esiinny pidemmän sanan osana. Tämä ehto täyttyy, jos heti ennen sanaa ja sen jälkeen olevat merkit ovat jotain muita kuin kirjaimia, numeroita tai alaviivoja, tai jos merkkejä ei ole ollenkaan. Eli käyttääksemme aiempaa esimerkkiä lintu-sanan korvaamisesta sanalla sammakko, jos siitä tehtäisiin koko sanan korvaus, se ei täsmäisi "lintuja"- tai "sinilintu"-sanoihin.

Sääntölauseke on erikoismerkkejä sisältävä merkkiyhdistelmä, jonka avulla voidaan täsmätä useampaan kuin yhteen merkkiin kerrallaan, pelkkiin numeroihin tai pelkkiin kirjaimiin. Sääntölausekkeita ei käsitellä tässä käyttöoppaassa. Tutustumisopas löytyy osoitteesta [https://docs.python.org/3.7/howto/regex.html].

12.2.2. Välimerkkien ja symboleiden puhuminen

Tässä valintaikkunassa voit muuttaa välimerkkien ja muiden symboleiden lukutapaa sekä tasoa, jolla ne puhutaan.

Kieli, jonka symboleiden puhumista muokataan, näytetään valintaikkunan otsikossa. Huom: Tässä noudatetaan Asetukset-valintaikkunan Puhe-kategorian "Käytä puheäänen kieltä merkkejä ja symboleita käsiteltäessä" -asetusta, ts. kun asetus on käytössä, puheäänen kieltä käytetään NVDA:n käyttämän kielen asemesta.

Symbolia muutetaan valitsemalla se Symbolit-luettelosta. Symboleita voidaan suodattaa kirjoittamalla Suodata-muokkauskenttään haluttu symboli tai osa sen korvaavasta tekstistä.

Lisää uusia symboleita painamalla Lisää-painiketta. Kirjoita symboli avautuvaan valintaikkunaan ja paina OK. Muuta tämän jälkeen korvaava teksti ja taso haluamiksesi kuten muillekin symboleille.

Poista aiemmin lisätty symboli painamalla Poista-painiketta.

Kun olet valmis, tallenna muutokset painamalla OK-painiketta tai kumoa ne painamalla Peruuta.

Monimutkaisten symbolien tapauksessa Korvaava-kentässä on ehkä oltava joitakin ryhmäviittauksia täsmättävään tekstiin. Esim. koko päivämäärää vastaavan korvattavan tekstin \1, \2 ja \3 tulisi näkyä kentässä, jotta ne korvataan päivämäärän vastaavilla osilla. Korvaava teksti -kentässä olevat normaalit kenoviivat tulisi siis kahdentaa (esim. kirjoita "a\\b" saadaksesi aikaan korvauksen "a\b".

12.2.3. Näppäinkomennot

Tässä valintaikkunassa voit mukauttaa NVDA-komennoissa käytettäviä näppäinkomentoja (näppäimistön näppäimiä, pistenäytön painikkeita jne.).

Vain sellaiset komennot näytetään, jotka ovat käytettävissä valintaikkunaa avattaessa. Jos esim. haluat mukauttaa selaustilan komentoja, sinun on avattava Näppäinkomennot-valintaikkuna selaustilassa ollessasi.

Tämän valintaikkunan puunäkymässä näytetään kaikki käytettävissä olevat NVDA-komennot omiin kategorioihinsa ryhmiteltyinä. Voit suodattaa komentoja kirjoittamalla Suodata-muokkauskenttään komennon nimestä yhden tai useamman sanan missä tahansa järjestyksessä. Kaikki komentoon liitetyt näppäinkomennot näytetään kyseisen komennon alapuolella.

Lisää komentoon näppäinkomento valitsemalla se luettelosta ja painamalla Lisää-painiketta. Suorita tämän jälkeen haluamasi näppäinkomento (ts. paina näppäimistön tai pistenäytön näppäimiä). Näppäinkomento voidaan usein tulkita useammalla kuin yhdellä tavalla. Jos esim. painoit näppäimistön näppäimiä, saatat haluta niiden toimivan jossain tietyssä näppäinasettelussa (esim. pöytäkone tai kannettava) tai kaikissa asetteluissa. Tällöin näkyviin tulee valikko, josta voit valita haluamasi vaihtoehdon.

Poista näppäinkomento komennosta valitsemalla se ja painamalla Poista-painiketta.

Jäljiteltävät järjestelmänäppäimistön näppäimet -kategoria sisältää NVDA-komentoja, jotka jäljittelevät järjestelmänäppäimistön näppäimiä. Näitä näppäimiä voidaan käyttää järjestelmänäppäimistön ohjaamiseen suoraan pistenäytöltä. Lisää jäljiteltävä näppäinkomento valitsemalla Jäljiteltävät järjestelmänäppäimistön näppäimet -kategoria ja painamalla Lisää-painiketta. Paina sitten näppäimistöltä sitä näppäintä, jota haluat jäljitellä. Tämän jälkeen näppäin näkyy Jäljiteltävät järjestelmänäppäimistön näppäimet -kategoriassa, ja voit määrittää sille näppäinkomennon yllä kuvatulla tavalla.

Huom:

Tehdyt muutokset tallennetaan painamalla OK-painiketta tai hylätään painamalla Peruuta.

12.3. Asetusten tallentaminen ja palauttaminen

Asetukset tallennetaan automaattisesti, kun NVDA suljetaan. Tätä asetusta voidaan kuitenkin myös muuttaa Yleiset asetukset -valintaikkunassa, joka löytyy Asetukset-valikosta. Asetukset on mahdollista tallentaa manuaalisesti milloin tahansa valitsemalla NVDA-valikosta Tallenna asetukset -vaihtoehto.

Mikäli asetuksia muutettaessa sattuu erehdys, tallennetut asetukset voidaan palauttaa valitsemalla NVDA-valikosta Palauta tallennetut asetukset. Asetukset voidaan lisäksi palauttaa alkuperäisiin oletusarvoihin valitsemalla vaihtoehto Palauta oletusasetukset, joka myös löytyy NVDA-valikosta.

Seuraavista näppäinkomennoista voi myös olla hyötyä:

Nimi Näppäinkomento pöytäkoneissa Näppäinkomento kannettavissa Kuvaus
Tallenna asetukset NVDA+Ctrl+C NVDA+Ctrl+C Tallentaa nykyiset asetukset, jotta ne eivät häviä, kun NVDA suljetaan
Palauta asetukset NVDA+Ctrl+R NVDA+Ctrl+R Palauttaa kerran painettaessa viimeksi tallennetut asetukset. Kolmesti painaminen palauttaa oletusasetukset.

12.4. Asetusprofiilit

Saatat joskus tarvita eri tilanteissa eri asetuksia. Esimerkiksi siten, että sisennysten lukeminen on käytössä tekstiä muokatessasi tai että fonttimääreiden lukeminen on käytössä asiakirjaa oikolukiessasi. Tämä on mahdollista NVDA:n asetusprofiileja käyttäen.

Asetusprofiili sisältää vain ne asetukset, joita profiilia muokattaessa muutetaan. Useimpien asetusten muuttaminen on profiileissa mahdollista, paitsi Asetukset-valintaikkunan Yleiset-kategoriassa olevien, joita käytetään kaikkialla.

Asetusprofiilit voidaan ottaa käyttöön manuaalisesti joko valintaikkunasta tai itse määritetyillä näppäinkomennoilla. Ne voidaan ottaa käyttöön myös automaattisesti käynnistimien avulla, kuten tiettyyn sovellukseen siirryttäessä.

12.4.1. Perushallinta

Asetusprofiileja hallitaan valitsemalla NVDA-valikosta "Asetusprofiilit..."-vaihtoehto. Voit käyttää myös näppäinkomentoa:

Tämän valintaikkunan ensimmäinen säädin on profiililuettelo, josta voit valita jonkin käytettävissä olevista profiileista. Tällä hetkellä muokkaamasi profiili on valittuna valintaikkunaa avatessasi. Käytössä olevista profiileista näytetään myös lisätietoa, joka ilmaisee, ovatko ne manuaalisesti tai käynnistimellä käyttöönotettavia ja/tai muokattavia.

Uudelleennimeä tai poista profiili painamalla Nimeä uudelleen- tai Poista-painikkeita.

Sulje valintaikkuna painamalla Sulje-painiketta.

12.4.2. Profiilin luominen

Luo profiili painamalla Uusi-painiketta.

Uusi profiili -valintaikkunassa voit antaa profiilille nimen. Voit myös valita, miten profiilia käytetään. Mikäli haluat käyttää profiilia vain manuaalisesti, valitse Ota käyttöön manuaalisesti, joka on oletusarvoisesti valittuna. Muussa tapauksessa valitse käynnistin, joka ottaa profiilin automaattisesti käyttöön. Jos et ole antanut profiilille nimeä, käynnistimen valitseminen täyttää sen automaattisesti. Katso alta lisätietoja käynnistimistä .

Profiili luodaan ja valintaikkuna suljetaan painamalla OK, jonka jälkeen voit muokata kyseistä profiilia.

12.4.3. Manuaalinen käyttöönotto

Voit ottaa profiilin käyttöön manuaalisesti valitsemalla sen ja painamalla Ota käyttöön manuaalisesti -painiketta. Muita profiileja voidaan edelleen ottaa käyttöön käynnistimien avulla, mutta manuaalisesti käyttöönotetun profiilin asetukset ovat etusijalla. Jos esim. linkkien lukeminen on käytössä nykyiselle sovellukselle käynnistimellä käyttöönotettavassa profiilissa mutta poissa käytöstä manuaalisesti käyttöönotettavassa, linkkejä ei tällöin lueta. Jos kuitenkin olet vaihtanut puheääntä käynnistimellä käyttöönotettavassa profiilissa mutta et manuaalisesti käyttöönotetussa, tällöin käytetään käynnistimellä käyttöönotettavan profiilin puheääntä. Kaikki muokkaamasi asetukset tallennetaan manuaalisesti käyttöönotettuun profiiliin. Poista manuaalisesti käyttöönotettu profiili käytöstä valitsemalla se Asetusprofiilit-valintaikkunasta ja painamalla Poista käytöstä manuaalisesti -painiketta.

12.4.4. ´Käynnistimet

Voit vaihtaa käynnistimillä käyttöönotettavia profiileja painamalla Asetusprofiilit-valintaikkunassa Käynnistimet-painiketta.

Käynnistimet-luettelo näyttää käytettävissä olevat käynnistimet, joita ovat:

Vaihda käynnistimellä automaattisesti käyttöönotettavaa profiilia valitsemalla ensin käynnistin ja sitten Profiili-yhdistelmäruudusta haluamasi profiili. Mikäli et halua käyttää profiilia, valitse (normaalit asetukset) -vaihtoehto.

Palaa Asetusprofiilit-valintaikkunaan painamalla Sulje.

12.4.5. Profiilin muokkaaminen

Jos olet ottanut profiilin käyttöön manuaalisesti, kaikki muuttamasi asetukset tallennetaan siihen. Muussa tapauksessa asetukset tallennetaan viimeisimpään käynnistimellä käyttöönotettuun profiiliin. Jos esim. olet liittänyt profiilin Muistio-sovellukseen, kaikki muuttamasi asetukset tallennetaan siihen Muistion ollessa aktiivisena. Lopuksi, mikäli manuaalisesti tai käynnistimellä käyttöönotettavaa profiilia ei ole, asetukset tallennetaan normaaleihin asetuksiisi.

Muokkaa Jatkuva luku -toimintoon liitettyä profiilia ottamalla se käyttöön manuaalisesti.

12.4.6. Käynnistimien tilapäinen käytöstä poistaminen

Kaikkien käynnistimien käytöstä poistaminen voi joskus olla tarpeen. Saatat esim. haluta muokata manuaalisesti käyttöönotettua profiilia tai normaaleja asetuksiasi ilman, että käynnistimillä käyttöönotettavat profiilit häiritsevät. Voit tehdä tämän valitsemalla Asetusprofiilit-valintaikkunassa Poista kaikki käynnistimet käytöstä tilapäisesti -valintaruudun.

Poista käynnistimet käytöstä tai ota ne uudelleen käyttöön mistä tahansa liittämällä asetukseen oma näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

12.4.7. Profiilin käyttöönotto näppäinkomentoja käyttäen

Voit liittää jokaiseen lisäämääsi profiiliin sen käyttöön ottamiseksi yhden tai useamman näppäinkomennon. Asetusprofiileilla ei oletusarvoisesti ole näppäinkomentoja. Lisää näppäinkomennot Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen. Kullakin profiililla on oma kohtansa Asetusprofiilit-kategoriassa. Kun uudelleennimeät profiilin, kaikki aiemmin lisäämäsi näppäinkomennot ovat edelleen käytettävissä. Profiilin poistaminen poistaa automaattisesti myös siihen liitetyt näppäinkomennot.

12.5. Asetustiedostojen sijainti

NVDA:n massamuistiversio tallentaa kaikki asetukset ja lisäosat hakemistossaan olevaan userConfig-nimiseen alihakemistoon.

Asennettu NVDA:n versio tallentaa asetukset ja lisäosat erityiseen Windowsin käyttäjäprofiilissasi olevaan NVDA-hakemistoon. Tämä tarkoittaa, että jokaisella järjestelmän käyttäjällä voi olla omat NVDA-asetukset. Voit avata asetushakemistosi mistä tahansa lisäämällä oman näppäinkomennon Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen. Asennetussa NVDA:ssa pääset asetushakemistoon lisäksi valitsemalla Käynnistä-valikosta Ohjelmat -> NVDA -> Selaa käyttäjän asetushakemistoa.

Sisäänkirjautumisen aikana ja käyttäjätilien valvonnan ruuduissa käytettävät asetukset tallennetaan NVDA:n asennushakemistossa olevaan systemConfig-hakemistoon. Näihin ei tulisi yleensä koskea. Sisäänkirjautumisen aikana ja käyttäjätilien valvonnan ruuduissa käytettävät asetukset voit määrittää muuttamalla ensin asetukset haluamiksesi ollessasi kirjautuneena Windowsiin, tallentamalla asetukset ja painamalla sitten Asetukset-valintaikkunan Yleiset-kategoriassa olevaa "Käytä tallennettuja asetuksia sisäänkirjautumisen aikana ja suojatuissa ruuduissa" -painiketta.

13. Lisäosat ja lisäosakauppa

Lisäosat ovat ohjelmistopaketteja, jotka tarjoavat uusia tai muokattuja toiminnallisuuksia NVDA:lle. Niitä kehittävät NVDA-yhteisö ja ulkoiset organisaatiot, kuten kaupalliset toimittajat. Lisäosat voivat tehdä seuraavia asioita:

NVDA:n lisäosakauppa mahdollistaa lisäosapakettien selaamisen ja hallinnan. Kaikki lisäosat, jotka ovat saatavilla lisäosakaupassa, voidaan ladata ilmaiseksi. Jotkut niistä saattavat kuitenkin vaatia lisenssin tai lisäohjelmiston ostamista ennen niiden käyttöä. Tällaisia ovat esim. kaupalliset puhesyntetisaattorit. Jos asennat maksullisia osia sisältävän lisäosan, mutta muutat mielesi sen käytön suhteen, se voidaan helposti poistaa.

Lisäosakauppaan pääsee NVDA-valikon Työkalut-alivalikosta. Sen voi myös avata mistä tahansa määrittämällä sille oman näppäinkomennon Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

13.1. Lisäosien selaaminen

Lisäosakauppa näyttää avautuessaan lisäosien luettelon. Jos et ole aiemmin asentanut lisäosia, lisäosakauppa näyttää luettelon asennettavissa olevista lisäosista. Mikäli olet asentanut lisäosia, luettelo näyttää tällä hetkellä asennettuina olevat lisäosat.

Lisäosan tiedot näytetään, kun sen kohdalle siirrytään nuolinäppäimillä ylös ja alas. Lisäosilla on niihin liittyviä toimintoja, kuten asenna, ohje, poista käytöstä ja poista, joihin pääsee käsiksi toimintovalikosta. Käytettävissä olevat toiminnot muuttuvat sen mukaan, onko lisäosa asennettu vai ei ja onko se käytössä vai poistettu käytöstä.

13.1.1. Lisäosaluettelon näkymät

Asennetuille, päivitettävissä ja saatavilla oleville sekä yhteensopimattomille lisäosille on eri näkymät. Voit vaihtaa näkymää painamalla Ctrl+Sarkain, joka vaihtaa lisäosaluettelon aktiivista välilehteä. Voit myös siirtyä näkymäluetteloon painamalla Sarkain-näppäintä ja liikkua näkymien välillä painamalla Nuoli vasemmalle- ja Nuoli oikealle -näppäimiä.

13.1.2. Suodatus käytössä olevien tai käytöstä poistettujen lisäosien perusteella

Normaalisti asennettu lisäosa on "käytössä", mikä tarkoittaa, että se toimii ja on käytettävissä NVDA:ssa. Joidenkin asennettujen lisäosien tilana saattaa kuitenkin olla "ei käytössä". Tämä tarkoittaa, ettei niitä käytetä eivätkä niiden toiminnot ole käytettävissä nykyisen NVDA-istunnon aikana. Olet saattanut poistaa lisäosan käytöstä, mikäli se aiheutti ristiriitoja toisen lisäosan tai tietyn sovelluksen kanssa. NVDA saattaa myös poistaa tietyt lisäosat käytöstä, jos ne havaitaan yhteensopimattomiksi NVDA:n päivityksen yhteydessä, mutta tästä varoitetaan etukäteen. Lisäosat voidaan myös poistaa käytöstä, jos et tarvitse niitä pitkään aikaan, mutta et kuitenkaan halua poistaa niitä, koska odotat tarvitsevasi niitä uudelleen tulevaisuudessa.

Asennettujen ja yhteensopimattomien lisäosien luetteloita voidaan suodattaa niiden "käytössä" ja "ei käytössä" -tilan perusteella. Oletusarvoisesti näytetään sekä käytössä olevat että käytöstä poistetut lisäosat.

13.1.3. Yhteensopimattomien lisäosien näyttäminen

Saatavilla ja päivitettävissä olevat lisäosat voidaan suodattaa sisältämään asennettavissa olevia yhteensopimattomia lisäosia.

13.1.4. Lisäosien suodattaminen kanavan perusteella

Lisäosia voidaan jakaa jopa neljän eri kanavan kautta:

Saat luettelon johonkin tiettyyn kanavaan kuuluvista lisäosista muuttamalla "Kanava"-suodattimen valintaa.

13.1.5. Lisäosien etsiminen

Voit etsiä lisäosia käyttämällä "Etsi"-tekstikenttää. Pääset siihen painamalla lisäosaluettelossa Vaihto+Sarkain. Kirjoita avainsana tai pari etsimästäsi lisäosasta ja siirry sitten lisäosaluetteloon painamalla Sarkain-näppäintä. Lisäosat näytetään, jos etsittävä teksti löytyy lisäosan tunnuksesta, näyttönimestä, julkaisijasta, tekijästä tai kuvauksesta.

13.2. Lisäosien toiminnot

Lisäosilla on niihin liittyviä toimintoja, kuten asenna, ohje, poista käytöstä ja poista. Saat toimintovalikon näkyviin painamalla Sovellus- tai Enter-näppäintä, napsauttamalla hiiren oikealla painikkeella tai kaksoisnapsauttamalla lisäosaa. Tämä valikko voidaan avata myös Valitun lisäosan tietojen kohdassa olevalla Toiminnot-painikkeella.

13.2.1. Lisäosien asentaminen

Pelkästään se, että lisäosa on saatavilla NVDA:n Lisäosakaupassa, ei tarkoita, että se olisi hyväksytty tai tarkastettu NV Accessin tai minkään muun tahon toimesta. On erittäin tärkeää, että lisäosia asennetaan vain luotettavista lähteistä. Lisäosien toiminnallisuus on NVDA:ssa rajoittamatonta. Tämä voi ainakin teoriassa tarkoittaa pääsyä henkilökohtaisiin tietoihisi tai jopa koko järjestelmään.

Voit asentaa ja päivittää lisäosia selaamalla saatavilla olevia lisäosia. Valitse lisäosa "Saatavilla"- tai "Päivitettävissä"-välilehdeltä. Käytä sitten päivitä-, asenna- tai korvaa-toimintoa aloittaaksesi asennuksen.

Jos haluat asentaa lisäosan, jonka olet hankkinut lisäosakaupan ulkopuolelta, paina "Asenna ulkoisesta lähteestä" -painiketta. Tämä mahdollistaa lisäosapaketin (.nvda-addon-tiedosto) etsimisen tietokoneeltasi tai verkosta. Asennus käynnistyy, kun avaat lisäosapaketin.

Jos NVDA on asennettu ja käynnissä järjestelmässäsi, voit myös aloittaa asennuksen avaamalla lisäosatiedoston suoraan selaimesta tai resurssienhallinnasta.

Kun lisäosa asennetaan ulkoisesta lähteestä, NVDA pyytää vahvistamaan asennuksen. Kun asennus on suoritettu, NVDA on käynnistettävä uudelleen, jotta lisäosa alkaa toimia, tai voit lykätä uudelleenkäynnistystä, mikäli sinulla on muita lisäosia asennettavana tai päivitettävänä.

13.2.2. Lisäosien poistaminen

Poista lisäosa valitsemalla se luettelosta ja käyttämällä Poista-toimintoa. NVDA pyytää vahvistamaan poiston. Samoin kuin asennuksen yhteydessä, NVDA on käynnistettävä uudelleen, jotta lisäosa poistetaan kokonaan. Siihen asti lisäosan tilana näkyy luettelossa "Odottaa poistoa".

13.2.3. Lisäosien käytöstä poistaminen ja käyttöön ottaminen

Poista lisäosa käytöstä "Poista käytöstä" -toiminnolla. Ota aiemmin käytöstä poistettu lisäosa uudelleen käyttöön "Ota käyttöön" -toiminnolla. Voit poistaa lisäosan käytöstä, mikäli sen tila ilmaisee sen olevan "Käytössä", tai ottaa sen käyttöön, mikäli tilana on "Ei käytössä". Jokainen "Ota käyttöön"- ja "Poista käytöstä" -toiminnon käyttökerta muuttaa lisäosan tilaa, joka ilmaisee, mitä tapahtuu, kun NVDA käynnistetään uudelleen. Jos lisäosan tilana oli aiemmin "Ei käytössä", tilaksi muuttuu "Käytössä uudelleenkäynnistyksen jälkeen". Jos tilana oli "Käytössä", tilaksi muuttuu "Ei käytössä uudelleenkäynnistyksen jälkeen". Aivan kuten lisäosia asennettaessa tai poistettaessa, NVDA on käynnistettävä uudelleen, jotta muutokset tulevat voimaan.

13.3. Yhteensopimattomat lisäosat

Jotkin vanhemmat lisäosat eivät ehkä enää ole yhteensopivia käyttämäsi NVDA-version kanssa. Mikäli käytät vanhempaa NVDA-versiota, jotkin uudemmatkaan lisäosat eivät välttämättä ole yhteensopivia. Yhteensopimattoman lisäosan asennuksen yrittäminen aiheuttaa virheilmoituksen, jossa selitetään, miksi kyseistä lisäosaa pidetään yhteensopimattomana.

Voit ohittaa yhteensopimattomuuden vanhempien lisäosien osalta omalla vastuullasi. Yhteensopimattomat lisäosat eivät välttämättä toimi käyttämäsi NVDA-version kanssa ja voivat aiheuttaa epävakautta tai odottamatonta toimintaa, kuten kaatuilua. Voit ohittaa yhteensopivuuden ottaessasi lisäosan käyttöön tai asentaessasi sen. Mikäli yhteensopimaton lisäosa aiheuttaa myöhemmin ongelmia, voit poistaa sen käytöstä tai poistaa kokonaan.

Jos sinulla on vaikeuksia NVDA:n käytössä ja olet äskettäin päivittänyt tai asentanut lisäosan, erityisesti mikäli se on yhteensopimaton, kannattaa kokeilla käyttää NVDA:ta tilapäisesti kaikki lisäosat käytöstä poistettuina. Käynnistä NVDA uudelleen ja poista kaikki lisäosat käytöstä valitsemalla asianmukainen vaihtoehto NVDA:n sulkemisvalintaikkunasta. Vaihtoehtoisesti voit käyttää komentorivivalitsinta --disable-addons.

Voit selata yhteensopimattomia lisäosia saatavilla ja päivitettävissä olevien lisäosien välilehtiä käyttäen. Asennettuina olevia yhteensopimattomia lisäosia voit selata yhteensopimattomien lisäosien välilehteä käyttäen.

14. Lisätyökalut

14.1. Lokin tarkastelu

Lokin tarkastelulla, joka löytyy NVDA-valikon Työkalut-alivalikosta, voidaan tutkia kaikkia NVDA:n edellisen käynnistyksen jälkeen tulleita lokimerkintöjä. Näppäinkomento NVDA+F1 avaa lokin tarkastelun sekä näyttää kehittäjätietoa nykyisestä navigointiobjektista.

Loki voidaan myös tallentaa tiedostoon tai ikkunan sisältö päivittää, jotta uusimmat lokin avaamisen jälkeen tulleet merkinnät näytetään. Nämä toiminnot ovat käytettävissä Lokin tarkastelu -sovelluksen Tiedosto-valikossa.

14.2. Puheen tarkastelu

Näkeville ohjelmistokehittäjille tai NVDA:ta näkevälle yleisölle esitteleville on käytettävissä kelluva ikkuna, jonka avulla on mahdolista näyttää kaikki NVDA:n puhuma teksti.

Puheen tarkastelu otetaan käyttöön valitsemalla Puheen tarkastelu -vaihtoehto NVDA-valikon Työkalut-alivalikosta. Toiminto poistetaan käytöstä poistamalla vaihtoehdon valinta.

Puheen tarkastelu -ikkunassa on "Näytä Puheen tarkastelu käynnistettäessä" -valintaruutu. Mikäli se on valittuna, Puheen tarkastelu avataan, kun NVDA käynnistetään. Ikkuna yrittää aina avautua uudelleen samoilla mitoilla ja samassa sijainnissa, mitkä sillä olivat sitä suljettaessa.

Kun Puheen tarkastelu -toiminto on käytössä, sen ikkuna päivittyy ajoittain näyttääkseen uusimman puhutun tekstin. Jos ikkunaa kuitenkin napsautetaan hiirellä tai kohdistus siirretään siihen, NVDA keskeyttää tilapäisesti tekstin päivittämisen, jotta olemassa olevaa sisältöä voidaan helposti valita ja kopioida.

Puheen tarkastelu -toiminto otetaan käyttöön mistä tahansa määrittämällä sille oma näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

14.3. Pistekirjoituksen tarkastelu

Näkeville ohjelmistokehittäjille tai NVDA:ta näkevälle yleisölle esitteleville henkilöille on käytettävissä kelluva ikkuna, jonka avulla voidaan tarkastella pistekirjoitustulostetta sekä pistekirjoitusmerkkejä vastaavaa tekstiä. Pistekirjoituksen tarkastelua voidaan käyttää samanaikaisesti fyysisen pistenäytön kanssa, jolloin ikkunassa näkyvien solujen määrä vastaa fyysisen laitteen solumäärää. Kun pistekirjoituksen tarkastelu on käytössä, se päivittyy jatkuvasti näyttämään pistekirjoitusta, joka näytettäisiin fyysisellä pistenäytöllä.

Ota pistekirjoituksen tarkastelu käyttöön valitsemalla "Pistekirjoituksen tarkastelu" -vaihtoehto, joka löytyy NVDA-valikon Työkalut-alivalikosta. Poista toiminto käytöstä poistamalla valikkokohteen valinta.

Fyysisissä pistenäytöissä on tyypillisesti painikkeita, jotka vierittävät näyttöä eteen- tai taaksepäin. Ota vierittäminen käyttöön pistekirjoituksen tarkastelu -työkalussa määrittämällä Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen pikanäppäimet, jotka vierittävät pistenäyttöä eteen- ja taaksepäin.

Pistekirjoituksen tarkastelu -ikkunassa on "Näytä pistekirjoituksen tarkastelu käynnistettäessä" -valintaruutu. Mikäli se on valittuna, pistekirjoituksen tarkastelu -ikkuna avautuu, kun NVDA käynnistetään. Ikkuna yrittää avautua uudelleen aina samoilla mitoilla ja sijainnilla, jotka sillä oli suljettaessa.

Pistekirjoituksen tarkastelu -ikkunassa on "Vie hiiri merkin päälle siirtääksesi kyseiseen soluun"-valintaruutu, joka ei ole oletusarvoisesti valittuna. Jos se on valittuna, hiiren vieminen pistesolun päälle suorittaa Siirrä pistesoluun -komennon kyseiselle solulle. Tätä käytetään usein kohdistimen siirtämiseen tai toiminnon suorittamiseen säätimelle. Tästä voi olla hyötyä testattaessa, että NVDA pystyy asianmukaisesti kääntämään merkin pistesolusta. Komentoa viivästetään, jotta tahaton soluihin siirtäminen estetään. Hiiren on oltava solun päällä kunnes se muuttuu vihreäksi. Solu on aluksi vaaleankeltainen, muuttuu sitten oranssiksi ja äkkiä vihreäksi.

Ota pistekirjoituksen tarkastelu käyttöön tai poista se käytöstä mistä tahansa määrittämällä sille oma näppäinkomento Näppäinkomennot-valintaikkunaa käyttäen.

14.4. Python-konsoli

NVDA:n Python-konsoli, joka löytyy NVDA-valikon Työkalut-alivalikosta, on kehitystyökalu, joka on hyödyllinen virheiden etsinnässä, yleisessä NVDA:n sisäisen toiminnan tai sovelluksen saavutettavuushierarkian tutkimisessa. Lisätietoja on NVDA-kehittäjän oppaassa.

14.5. Lisäosakauppa

Tämä avaa NVDA:n lisäosakaupan. Lisätietoja saat lukemalla yksityiskohtaisen Lisäosat ja lisäosakauppa -luvun.

14.6. Luo massamuistiversio

Tämä vaihtoehto avaa valintaikkunan, jossa voit luoda NVDA:n asennetusta versiosta massamuistiversion. Massamuistiversiota käytettäessä Työkalut-alivalikossa on "Luo massamuistiversio" -valikkokohteen sijaan vaihtoehto "Asenna NVDA".

Massamuistiversion luomisen tai NVDA:n asentava valintaikkuna kehottaa valitsemaan kansiopolun, johon massamuistiversio luodaan tai asennettava versio asennetaan.

Tässä valintaikkunassa voit ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä seuraavat vaihtoehdot:

14.7. Suorita COM-rekisteröintien korjaustyökalu...

Ohjelmien asentaminen ja poistaminen voi tietyissä tapauksissa aiheuttaa COM DLL -tiedostojen rekisteröintien poistamisen. Koska COM-liitännät, kuten IAccessible, ovat riippuvaisia oikeista COM DLL -rekisteröinneistä, ongelmia saattaa ilmetä, mikäli oikea rekisteröinti puuttuu.

Näin voi käydä esim. Adobe Readerin, Math Playerin ja muiden ohjelmien asennuksen ja poiston jälkeen.

Puuttuvat rekisteröinnit voivat aiheuttaa ongelmia selaimissa, työpöytäsovelluksissa, tehtäväpalkissa sekä muissa käyttöliittymissä.

Erityisesti seuraavat ongelmat voidaan ratkaista suorittamalla tämä työkalu:

14.8. Lataa liitännäiset uudelleen

Tällä voidaan ladata uudelleen sovellusmoduulit ja yleisliitännäiset ilman NVDA:n uudelleenkäynnistystä, mistä voi olla hyötyä kehittäjille.

15. Tuetut puhesyntetisaattorit

Tässä kappaleessa on tietoja NVDA:n tukemista puhesyntetisaattoreista. Kattavampi luettelo ilmaisista ja kaupallisista syntetisaattoreista, joita on mahdollista ostaa ja ladata NVDA:lla käytettäväksi, on lisä-äänien sivulla.

15.1. eSpeak NG

ESpeak NG -puhesyntetisaattori on sisäänrakennettu NVDA:han, joten sen asentamiseksi ja käyttämiseksi ei tarvita muita erikoisajureita tai komponentteja. NVDA käyttää oletusarvoisesti tätä syntetisaattoria Windows 7:ssä, 8:ssa ja 8.1:ssä (Windows 10:ssä ja uudemmissa Windows OneCorea). Tämä on hyvä valinta käytettäessä NVDA:ta USB-muistitikulta.

Jokainen eSpeak NG:n mukana tuleva ääni puhuu eri kieltä. Tuettuja kieliä on yli 43.

Valittavissa on myös useita muunnelmia, jotka saavat puheäänen kuulostamaan erilaiselta.

15.2. Microsoft Speech API versio 4 (SAPI 4)

SAPI4 on Microsoftin vanha ohjelmistopuhesyntetisaattoreiden standardi. NVDA tukee tätä edelleen käyttäjillä, joilla on jo SAPI 4 -syntetisaattoreita asennettuna. Microsoft ei kuitenkaan enää tue tätä, eikä tarvittavia komponentteja ole enää saatavilla.

Kun NVDA:ssa käytetään tätä syntetisaattoria, käytettävissä olevien puheäänten luettelo, johon pääsee Asetukset-valintaikkunan Puhe-kategoriasta tai Syntetisaattorin asetusrenkaasta, sisältää kaikkien asennettujen SAPI4-syntetisaattoreiden puheäänet.

15.3. Microsoft Speech API versio 5 (SAPI 5)

SAPI 5 on Microsoftin standardi ohjelmistopuhesyntetisaattoreille. Monia tätä standardia noudattavia puhesyntetisaattoreita on mahdollista ostaa tai ladata ilmaiseksi eri yrityksiltä ja verkkosivustoilta. Tietokoneellasi on myös luultavasti esiasennettuna vähintään yksi SAPI 5 -ääni. Kun NVDA:ssa käytetään tätä syntetisaattoria, käytettävissä olevien äänien luettelo, johon pääsee Asetukset-valintaikkunan Puhe-kategoriasta tai Syntetisaattorin asetusrenkaasta, sisältää kaikkien asennettujen SAPI 5 -syntetisaattoreiden äänet.

15.4. Microsoft Speech Platform

Microsoft Speech Platform tarjoaa useille kielille ääniä, joita käytetään tavallisesti palvelinpohjaisten puhesovellusten kehittämiseeen. Näitä ääniä voidaan käyttää myös NVDA:lla.

Niiden käyttämiseksi on asennettava seuraavat kaksi osaa:

15.5. Windows OneCore

Windows 10 ja uudemmat sisältävät uusia ääniä, jotka tunnetaan OneCore- tai matkapuhelinääninä. Ääniä on saatavilla useille kielille, ja ne reagoivat nopeammin kuin Microsoftin Speech API 5 -rajapinnan kautta käytettävät. NVDA käyttää Windows 10:ssä ja uudemmissa oletusarvoisesti OneCore-ääniä ( muissa versioissa eSpeak NG:tä).

Lisää uusia OneCore-ääniä menemällä Windowsin järjestelmäasetuksiin (Win+I) ja valitsemalla sieltä ensin "Aika ja kieli" ja sitten "Puhe". Paina "Lisää ääniä" -painiketta ja etsi haluamaasi kieltä kirjoittamalla se avautuvaan hakukenttään. Monilla kielillä on useita muunnelmia. "Yhdistynyt kuningaskunta" ja "Australia" ovat kaksi esimerkkiä englannin muunnelmista. "Ranska", "Kanada" ja "Sveitsi" ovat käytettävissä olevat ranskankielen muunnelmat. Etsi ensin laajempaa kieltä (kuten englanti tai ranska) ja etsi sitten muunnelma luettelosta. Valitse kaikki haluamasi kielet ja lisää ne painamalla "Lisää"-painiketta. Kun kielet on lisätty, käynnistä NVDA uudelleen.

Katso luettelo saatavilla olevista äänistä tästä Microsoftin artikkelista: https://support.microsoft.com/fi-fi/windows/liite-a-tuetut-kielet-ja-%C3%A4%C3%A4net-4486e345-7730-53da-fcfe-55cc64300f01

16. Tuetut pistenäytöt

Tässä kappaleessa on tietoja NVDA:n tukemista pistenäytöistä.

16.1. Automaattista tunnistusta tukevat pistenäytöt

NVDA:n on mahdollista tunnistaa useita pistenäyttöjä automaattisesti joko USB:tä tai Bluetoothia käyttäen. Automaattinen tunnistus otetaan käyttöön valitsemalla käytettäväksi pistenäytöksi Automaattinen NVDA:n Pistekirjoituksen asetukset -valintaikkunasta. Tämä vaihtoehto on oletusarvoisesti valittuna.

Seuraavat näytöt tukevat automaattista tunnistusta.

16.2. Freedom Scientific Focus/PAC Mate

Kaikkia Freedom Scientificin Focus- ja PAC Mate -pistenäyttöjä tuetaan sekä USB-liitännällä että Bluetoothilla. Näiden näyttöjen käyttämiseksi on asennettava ajurit. Ne voi ladata osoitteesta https://support.freedomscientific.com/Downloads/Focus/FocusBlueBrailleDisplayDriver. Ajurit tukevat kaikkia Freedom Scientificin Focus- ja Pacmate-pistenäyttöjä, vaikka sivulla mainitaankin vain Focus 40 Blue.

NVDA tunnistaa oletusarvoisesti pistenäytöt automaattisesti ja voi yhdistää niihin joko USB:llä tai Bluetoothilla. Näytön asetuksia määritettäessä voidaan kuitenkin myös itse valita USB-portti tai Bluetooth yhteystyypin rajoittamiseksi. Tästä voi olla hyötyä, jos Focus-näyttö halutaan yhdistää NVDA:han Bluetoothilla ja silti ladata sitä tietokoneen USB-virralla. Myös NVDA:n automaattinen pistenäytön tunnistus tunnistaa tämän näytön USB:tä tai Bluetoothia käytettäessä.

Seuraavassa on näiden pistenäyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso näytön käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin ylin kosketuskohdistinnäppäin 1 (ensimmäinen pistesolu)
Vieritä eteenpäin ylin kosketuskohdistinnäppäin 20/40/80 (viimeinen pistesolu)
Vieritä taaksepäin vasen eteenpäin siirtävä näppäin
Vieritä eteenpäin oikea eteenpäin siirtävä näppäin
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta leftGDFButton+rightGDFButton
Vaihda vasemman säätörullan toimintoa vasemman säätörullan painallus
Siirrä taaksepäin vasenta säätörullaa käyttäen vasen säätörulla ylös
Siirrä eteenpäin vasenta säätörullaa käyttäen vasen säätörulla alas
Vaihda oikean säätörullan toimintoa oikean säätörullan painallus
Siirrä taaksepäin oikeaa säätörullaa käyttäen oikea säätörulla ylös
Siirrä eteenpäin oikeaa säätörullaa käyttäen oikea säätörulla alas
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 1 ja 2
Sarkain-näppäin väli+pisteet 4 ja 5
Nuoli ylös -näppäin väli+piste 1
Nuoli alas -näppäin väli+piste 4
Ctrl+Nuoli vasemmalle -näppäinyhdistelmä väli+piste 2
Ctrl+Nuoli oikealle -näppäinyhdistelmä väli+piste 5
Nuoli vasemmalle -näppäin väli+piste 3
Nuoli oikealle -näppäin väli+piste 6
Home-näppäin väli+pisteet 1 ja 3
End-näppäin väli+pisteet 4 ja 6
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 1, 2 ja 3
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 4, 5 ja 6
Alt-näppäin väli+pisteet 1, 3 ja 4
Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 2, 3, 4 ja 5
Alt+Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 1, 2, 5 ja 6
Windows+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 2, 3 ja 4
Esc-näppäin väli+pisteet 1 ja 5
Windows-näppäin väli+pisteet 2, 4, 5 ja 6
Väli väli
Vaihda Ctrl-näppäimen tilaa väli+pisteet 3 ja 8
Vaihda Alt-näppäimen tilaa väli+pisteet 6 ja 8
Vaihda Win-näppäimen tilaa väli+pisteet 4 ja 8
Vaihda NVDA-näppäimen tilaa väli+pisteet 5 ja 8
Vaihda Vaihto-näppäimen tilaa väli+pisteet 7 ja 8
Vaihda Ctrl- ja Vaihto-näppäinten tilaa väli+pisteet 3, 7 ja 8
Vaihda Alt- ja Vaihto-näppäinten tilaa väli+pisteet 6, 7 ja 8
Vaihda Win- ja Vaihto-näppäinten tilaa väli+pisteet 4, 7 ja 8
Vaihda NVDA- ja Vaihto-näppäinten tilaa väli+pisteet 5, 7 ja 8
Vaihda Ctrl- ja Alt-näppäinten tilaa väli+pisteet 3, 6 ja 8
Vaihda Ctrl-, Alt- ja Vaihto-näppäinten tilaa väli+pisteet 3, 6, 7 ja 8
Windows+D-näppäinyhdistelmä (pienennä kaikki sovellukset) väli+pisteet 1, 2, 3, 4, 5 ja 6
Lue nykyinen rivi väli+pisteet 1 ja 4
NVDA-valikko väli+pisteet 1, 3, 4 ja 5

Uudet Focus-mallit, joissa on keinunäppäimiä (Focus 40, 80 ja Blue):

Nimi Näppäinkomento
Siirrä edelliselle riville vasen keinunäppäin alas, oikea keinunäppäin ylös
Siirrä seuraavalle riville vasen keinunäppäin alas, oikea keinunäppäin alas

Vain Focus 80:

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin leftBumperBarUp, rightBumperBarUp
Vieritä eteenpäin leftBumperBarDown, rightBumperBarDown

16.3. Optelec ALVA 6/protokollamuunnin

Optelecin ALVA BC640- ja BC680 -pistenäyttöjä tuetaan sekä USB-liitäntää että Bluetooth-yhteyttä käytettäessä. Vaihtoehtoisesti voit liittää vanhemman näytön, kuten Braille Voyagerin, käyttämällä Optelecin toimittamaa protokollamuunninta. Näiden näyttöjen käyttämiseksi ei tarvitse asentaa ajureita. Riittää, että pistenäyttö kytketään tietokoneeseen ja määritetään NVDA käyttämään sitä.

Huom: NVDA ei välttämättä pysty käyttämään ALVA BC6 -näyttöä Bluetoothin kautta, kun sen ja tietokoneen välinen laitepari on muodostettu ALVA:n Bluetooth-apuohjelmalla. Kun pariliitos on luotu tätä apuohjelmaa käyttäen ja NVDA ei tunnista laitettasi, suosittelemme käyttämään laiteparin muodostamiseen Windowsin Bluetooth-asetuksia.

Vaikka joissakin näistä pistenäytöistä onkin pistenäppäimistö, ne huolehtivat itse pistekirjoituksen kääntämisestä tekstiksi. Tämä tarkoittaa, että oletusarvoisesti NVDA:n pistekirjoituksen syöttöjärjestelmää ei käytetä (ts. pistesyöttötaulukkoasetuksella ei ole vaikutusta). HID-näppäimistöemulointi on mahdollista poistaa käytöstä näppäinkomennolla ALVA-näytöissä, joissa on viimeisin laiteohjelmisto.

Seuraavassa on näiden pistenäyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso laitteen käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin t1, etouch1
Siirrä edelliselle riville t2
Siirrä nykyiseen kohdistukseen t3
Siirrä seuraavalle riville t4
Vieritä eteenpäin t5, etouch3
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Ilmoita muotoilutiedot pistesolusta toissijainen kosketuskohdistinnäppäin
HID-näppäimistöemulointi käyttöön/pois käytöstä t1+spEnter
Siirrä ylimmälle riville t1+t2
Siirrä alimmalle riville t4+t5
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta t1+t3
Lue ikkunan nimi etouch2
Lue tilarivi etouch4
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä sp1
Alt-näppäin sp2, alt
Esc-näppäin sp3
Sarkain-näppäin sp4
Nuoli ylös -näppäin spUp
Nuoli alas -näppäin spDown
Nuoli vasemmalle -näppäin spLeft
Nuoli oikealle -näppäin spRight
Enter-näppäin spEnter, enter
Lue päivämäärä/aika sp2+sp3
NVDA-valikko sp1+sp3
Windows+D-näppäinyhdistelmä (pienennä kaikki sovellukset) sp1+sp4
Windows+B-näppäinyhdistelmä (siirrä kohdistus järjestelmätarjottimelle) sp3+sp4
Windows-näppäin sp1+sp2, windows
Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä sp2+sp4
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä t3+spUp
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä t3+spDown
Home-näppäin t3+spLeft
End-näppäin t3+spRight
Ctrl-näppäin control

16.4. Handy Tech

NVDA tukee useimpia Handy Techin pistenäyttöjä, joissa on USB/sarjaporttiliitäntä tai Bluetooth-yhteys. Vanhempia USB-malleja varten tietokoneelle on asennettava Handy Techin USB-ajurit.

Seuraavia näyttöjä ei tueta oletusarvoisesti, mutta niitä voidaan käyttää Handy Techin yleisajurin ja NVDA-lisäosan avulla:

Seuraavassa on lueteltu Handy Tech -pistenäyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso näytön käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin vasen, ylös, b3
Vieritä eteenpäin oikea, alas, b6
Siirrä edelliselle riville b4
Siirrä seuraavalle riville b5
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä esc, vasen kolmitoimintonäppäin ylös+alas
Alt-näppäin b2+b4+b5
Esc-näppäin b4+b6
Sarkain-näppäin enter, oikea kolmitoimintonäppäin ylös+alas
Enter-näppäin esc+enter, vasen+oikea kolmitoimintonäppäin ylös+alas, ohjaussauvatoiminto
Nuoli ylös -näppäin ohjaussauva ylös
Nuoli alas -näppäin ohjaussauva alas
Nuoli vasemmalle -näppäin ohjaussauva vasemmalle
Nuoli oikealle -näppäin ohjaussauva oikealle
NVDA-valikko b2+b4+b5+b6
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta b2
Vaihda pistekohdistinta b1
Vaihda kohdistuskontekstin näyttämisen asetusta b7
Ota pistekirjoituksen syöttö käyttöön tai poista se käytöstä väli+b1+b3+b4 (väli+iso b)

16.5. MDV Lilli

MDV:n Lilli-pistenäyttöä tuetaan. Sen käyttämiseksi ei tarvitse asentaa ajureita. Riittää, että pistenäyttö kytketään tietokoneeseen ja määritetään NVDA käyttämään sitä.

Tämä näyttö ei tue NVDA:n automaattista pistenäytön tunnistusta.

Seuraavassa on lueteltu tämän pistenäytön näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso näytön käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin LF
Vieritä eteenpäin RG
Siirrä edelliselle riville UP
Siirrä seuraavalle riville DN
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä SLF
Sarkain-näppäin SRG
Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä SDN
Alt+Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä SUP

16.6. Baum/Humanware/APH/Orbit

Useita Baum-, HumanWare-, APH- ja Orbit-pistenäyttöjä tuetaan USB:llä, Bluetoothilla tai sarjaportin kautta yhdistettäessä. Näitä ovat:

Muutkin Baumin valmistamat pistenäytöt voivat toimia, vaikkei niitä olekaan testattu.

Mikäli tietokoneeseen yhdistetään USB:llä pistenäyttö, joka ei käytä HID:tä, valmistajan toimittamat ajurit on asennettava ensin. VarioUltra ja Pronto! käyttävät HID:tä. Refreshabraille ja Orbit Reader 20 voivat käyttää HID:tä, mikäli ne on siten määritelty.

Orbit Reader 20:n USB-sarjaporttitilaa tuetaan tällä hetkellä vain Windows 10:ssä ja uudemmissa. Sen asemesta tulisi useimmiten käyttää USB-HID:tä.

Seuraavassa on näiden pistenäyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso näytön käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin d2
Vieritä eteenpäin d5
Siirrä edelliselle riville d1
Siirrä seuraavalle riville d3
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 1 ja 3
Sarkain-näppäin väli+pisteet 4 ja 6
Alt-näppäin väli+pisteet 1, 3 ja 4 (väli+m)
Esc-näppäin väli+pisteet 1 ja 5 (väli+e)
Windows-näppäin väli+pisteet 3 ja 4
Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 2, 3, 4 ja 5 (väli+t)
NVDA-valikko väli+pisteet 1, 3, 4 ja 5 (väli+n)
Windows+D-näppäinyhdistelmä (pienennä kaikki sovellukset) väli+pisteet 1, 4 ja 5 (väli+d)
Jatkuva luku väli+pisteet 1, 2, 3, 4, 5 ja 6

Malleissa, joissa on ohjaustappi:

Nimi Näppäinkomento
Nuoli ylös -näppäin ylös
Nuoli alas -näppäin alas
Nuoli vasemmalle -näppäin vasen
Nuoli oikealle -näppäin oikea
Enter-näppäin valitse

16.7. hedo ProfiLine USB

Hedo Reha-Technikin hedo ProfiLine USB -pistenäyttöä tuetaan. Sen käyttämiseksi on asennettava valmistajan toimittamat USB-ajurit.

Tämä näyttö ei vielä tue NVDA:n automaattista pistenäytön tunnistusta.

Seuraavassa on tämän pistenäytön näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso näytön käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin K1
Vieritä eteenpäin K3
Siirrä edelliselle riville B2
Siirrä seuraavalle riville B5
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta K2
Jatkuva luku B6

16.8. hedo MobilLine USB

Hedo Reha-Technikin hedo MobilLine USB -pistenäyttöä tuetaan. Sen käyttämiseksi on asennettava valmistajan toimittamat USB-ajurit.

Tämä näyttö ei vielä tue NVDA:n automaattista pistenäytön tunnistusta.

Seuraavassa on tämän pistenäytön näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso näytön käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin K1
Vieritä eteenpäin K3
Siirrä edelliselle riville B2
Siirrä seuraavalle riville B5
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta K2
Jatkuva luku B6

16.9. HumanWare Brailliant BI/B / BrailleNote Touch

HumanWaren Brailliant BI- ja B -sarjan pistenäyttöjä tuetaan, BI 14, BI 32, BI 20X, BI 40, BI 40X ja B 80 mukaan lukien, kun ne liitetään tietokoneeseen USB:llä tai Bluetoothilla. Mikäli käytetään USB-liitäntää ja protokollaksi on määritetty HumanWare, valmistajan toimittamat ajurit on asennettava ensin. OpenBraille-protokollaa käytettäessä ajureita ei tarvita.

Myös seuraavia laitteita tuetaan, eikä niitä varten tarvitse asentaa ajureita.

Seuraavassa on Brailliant BI/B- ja BrailleNote Touch -näyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso laitteiden käyttöohjeista kuvaukset näppäinten paikoista.

16.9.1. Kaikki mallit

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin vasen
Vieritä eteenpäin oikea
Siirrä edelliselle riville ylös
Siirrä seuraavalle riville alas
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta ylös+alas
Nuoli ylös -näppäin väli+piste 1
Nuoli alas -näppäin väli+piste 4
Nuoli vasemmalle -näppäin väli+piste 3
Nuoli oikealle -näppäin väli+piste 6
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 1 ja 3
Sarkain-näppäin väli+pisteet 4 ja 6
Alt-näppäin väli+pisteet 1, 3 ja 4 (väli+m)
Esc-näppäin väli+pisteet 1 ja 5 (väli+e)
Enter-näppäin piste 8
Windows-näppäin väli+pisteet 3 ja 4
Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 2, 3, 4 ja 5 (väli+t)
NVDA-valikko väli+pisteet 1, 3, 4 ja 5 (väli+n)
Windows+D-näppäinyhdistelmä (pienennä kaikki sovellukset) väli+pisteet 1, 4 ja 5 (väli+d)
Jatkuva luku väli+pisteet 1, 2, 3, 4, 5 ja 6

16.9.2. Brailliant BI 32, BI 40 ja B 80

Nimi Näppäinkomento
NVDA-valikko c1, c3, c4 ja c5 (komento n)
Windows+D-näppäinyhdistelmä (pienennä kaikki sovellukset) c1, c4 ja c5 (komento d)
Jatkuva luku c1, c2, c3, c4, c5 ja c6

16.9.3. Brailliant BI 14

Nimi Näppäinkomento
Nuoli ylös -näppäin ohjaussauva ylös
Nuoli alas -näppäin ohjaussauva alas
Vasen nuoli -näppäin ohjaussauva vasemmalle
Oikea nuoli -näppäin ohjaussauva oikealle
Enter-näppäin ohjaussauvan toiminto

16.10. HIMS Braille Sense/Braille EDGE/Smart Beetle/Sync Braille

NVDA tukee HIMSin Braille Sense-, Braille EDGE-, Smart Beetle- ja Sync Braille -pistenäyttöjä USB-liitäntää tai Bluetooth-yhteyttä käytettäessä. USB-liitäntää käytettäessä tietokoneelle on asennettava HIMSin ajurit. Voit ladata ne täältä: http://www.himsintl.com/upload/HIMS_USB_Driver_v25.zip

Seuraavassa on näiden pistenäyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso laitteen käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistin
Vieritä taaksepäin vasemmanpuoleinen vieritä ylös, oikeanpuoleinen vieritä ylös, vasemmanpuoleinen vieritä
Vieritä eteenpäin vasemmanpuoleinen vieritä alas, oikeanpuoleinen vieritä alas, oikeanpuoleinen vieritä
Siirrä edelliselle riville vasemmanpuoleinen vieritä ylös+oikeanpuoleinen vieritä ylös
Siirrä seuraavalle riville vasemmanpuoleinen vieritä alas+oikeanpuoleinen vieritä alas
Siirrä edelliselle riville tarkastelutilassa oikeanpuoleinen nuoli ylös
Siirrä seuraavalle riville tarkastelutilassa oikeanpuoleinen nuoli alas
Siirrä edelliseen merkkiin tarkastelutilassa oikeanpuoleinen nuoli vasemmalle
Siirrä seuraavaan merkkiin tarkastelutilassa oikeanpuoleinen nuoli oikealle
Siirrä kohdistukseen vasemman puoleinen vieritä ylös+vasemmanpuoleinen vieritä alas, oikeanpuoleinen vieritä ylös+oikeanpuoleinen vieritä alas, vasemmanpuoleinen vieritä+oikeanpuoleinen vieritä
Ctrl-näppäin smartbeetle: f1, Braille EDGE: f3
Windows-näppäin f7, Smart Beetle: f2
Alt-näppäin pisteet 1, 3 ja 4+väli, f2, Smart Beetle: f3, Braille EDGE: f4
Vaihto-näppäin f5
Insert-näppäin pisteet 2 ja 4+väli, f6
Sovellusnäppäin pisteet 1, 2, 3 ja 4+väli, f8
Caps Lock -näppäin pisteet 1, 3 ja 6+väli
Sarkain-näppäin pisteet 4 ja 5+väli, f3, Braille EDGE: f2
Vaihto+Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä f2+f3+f1
Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä f2+f3
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä pisteet 1 ja 2+väli
End-näppäin pisteet 4 ja 6+väli
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä pisteet 4, 5 ja 6+väli
Home-näppäin pisteet 1 ja 3+väli, Smart Beetle: f4
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä pisteet 1, 2 ja 3+väli
Alt+F4-näppäinyhdistelmä pisteet 1, 3, 5 ja 6+väli
Nuoli vasemmalle -näppäin piste 3+väli, vasemmanpuoleinen nuoli vasemmalle
Ctrl+Vaihto+Nuoli vasemmalle -näppäinyhdistelmä pisteet 2 ja 8+väli+f1
Ctrl+Nuoli vasemmalle -näppäinyhdistelmä piste 2+väli
Vaihto+Alt+Nuoli vasemmalle -näppäinyhdistelmä pisteet 2 ja 7+f1
Alt+Nuoli vasemmalle -näppäinyhdistelmä pisteet 2 ja 7
Nuoli oikealle -näppäin piste 6+väli, vasemmanpuoleinen nuoli oikealle
Ctrl+Vaihto+Nuoli oikealle -näppäinyhdistelmä pisteet 5 ja 8+väli+f1
Ctrl+Nuoli oikealle -näppäinyhdistelmä piste 5+väli
Vaihto+Alt+Nuoli oikealle -näppäinyhdistelmä pisteet 5 ja 7+f1
Alt+Nuoli oikealle -näppäinyhdistelmä pisteet 5 ja 7
Page up -näppäin pisteet 1, 2 ja 6+väli
Ctrl+Page up -näppäinyhdistelmä pisteet 1, 2, 6 ja 8+väli
Nuoli ylös -näppäin piste 1+väli, vasemmanpuoleinen nuoli ylös
Ctrl+Vaihto+Nuoli ylös -näppäinyhdistelmä pisteet 2, 3 ja 8+väli+f1
Ctrl+Nuoli ylös -näppäinyhdistelmä pisteet 2 ja 3+väli
Vaihto+Alt+Nuoli ylös -näppäinyhdistelmä pisteet 2, 3 ja 7+f1
Alt+Nuoli ylös -näppäinyhdistelmä pisteet 2, 3 ja 7
Vaihto+Nuoli ylös -näppäinyhdistelmä vasemmanpuoleinen vieritä alas+väli
Page down -näppäin pisteet 3, 4 ja 5+väli
Ctrl+Page down -näppäinyhdistelmä pisteet 3, 4, 5 ja 8+väli
Nuoli alas -näppäin piste 4+väli, vasemmanpuoleinen nuoli alas
Ctrl+Vaihto+Nuoli alas -näppäinyhdistelmä pisteet 5, 6 ja 8+väli+f1
Ctrl+Nuoli alas -näppäinyhdistelmä pisteet 5 ja 6+väli
Vaihto+Alt+Nuoli alas -näppäinyhdistelmä pisteet 5, 6 ja 7+f1
Alt+Nuoli alas -näppäinyhdistelmä pisteet 5, 6 ja 7
Vaihto+Nuoli alas -näppäinyhdistelmä väli+oikeanpuoleinen vieritä alas
Esc-näppäin pisteet 1 ja 5+väli, f4, Braille EDGE: f1
Delete-näppäin pisteet 1, 3 ja 5+väli, pisteet 1, 4 ja 5+väli
F1-näppäin pisteet 1, 2 ja 5+väli
F3-näppäin pisteet 1, 4 ja 8+väli
F4-näppäin piste 7+f3
Windows+B-näppäinyhdistelmä pisteet 1 ja 2+f1
Windows+D-näppäinyhdistelmä pisteet 1, 4 ja 5+f1
Ctrl+Insert-näppäimet Smart Beetle: f1+oikeanpuoleinen vieritä
Alt+Insert-näppäimet Smart Beetle: f3+oikeanpuoleinen vieritä

16.11. Seika

Seuraavia Nippon Telesoftin Seika-pistenäyttöjä tuetaan kahdessa ryhmässä eri toiminnallisuuksilla:

Lisätietoa näytöistä löytyy osoitteesta https://en.seika-braille.com/down/index.html.

16.11.1. Seika-versiot 3, 4 ja 5 (40 solua), Seika80 (80 solua)

-

Seuraavassa ovat näiden pistenäyttöjen näppäinmääritykset. Katso laitteen käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin vasen
Vieritä eteenpäin oikea
Siirrä edelliselle riville b3
Siirrä seuraavalle riville b4
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta b5
Jatkuva luku b6
Sarkain-näppäin b1
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä b2
Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä b1+b2
NVDA-valikko vasen+oikea
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin

16.11.2. MiniSeika (16 tai 24 solua), V6 ja V6Pro (40 solua)

Seuraavassa ovat näiden näyttöjen näppäinmääritykset. Katso laitteen käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäin
Vieritä taaksepäin vasen
Vieritä eteenpäin oikea
Jatkuva luku väli+askelpalautin
NVDA-valikko vasen+oikea
Siirrä edelliselle riville LJ ylös
Siirrä seuraavalle riville LJ alas
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta LJ keskikohta
Sarkain LJ oikea
Vaihto+Sarkain LJ vasen
Nuoli ylös -näppäin RJ ylös
Nuoli alas -näppäin RJ alas
Nuoli vasemmalle -näppäin RJ vasen
Nuoli oikealle -näppäin RJ oikea
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vaihto+Nuoli ylös -näppäinyhdistelmä väli+RJ ylös, askelpalautin+RJ ylös
Vaihto+Nuoli alas -näppäinyhdistelmä väli+RJ alas, askelpalautin+RJ alas
Vaihto+Nuoli vasemmalle -näppäinyhdistelmä väli+RJ vasen, askelpalautin+RJ vasen
Vaihto+Nuoli oikealle -näppäinyhdistelmä väli+RJ oikea, askelpalautin+RJ oikea
Enter-näppäin RJ keskikohta, piste 8
Esc-näppäin väli+RJ keskikohta
Win-näppäin askelpalautin+RJ keskikohta
Väli-näppäin väli, askelpalautin
Askelpalautin-näppäin piste 7
Page up -näppäin väli+LJ oikea
Page down -näppäin väli+LJ vasen
Home-näppäin väli+LJ ylös
End-näppäin väli+LJ alas
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä askelpalautin+LJ ylös
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä askelpalautin+LJ alas

16.12. Papenmeier BRAILLEX (uudet mallit)

Seuraavia pistenäyttöjä tuetaan:

Nämä näytöt eivät tue NVDA:n automaattista pistenäytön tunnistusta.

Useimmissa laitteissa on intuitiivisen ja nopean käytön mahdollistava helppokäyttönäppäin (EAB). Sitä voidaan siirtää neljään suuntaan, joissa kussakin on yleensä kaksi kytkintä. C- ja Live-sarjan näytöt ovat ainoa poikkeus.

C-mallin näytöissä ja muutamassa muussakin on kaksi kosketuskohdistinriviä, joista ylempää käytetään muotoilutietojen lukemiseen. C-sarjan laitteissa ylärivin jonkin näppäimen alhaalla pitäminen ja EAB:n painaminen jäljittelee toisen kytkimen tilaa. Live-sarjan näytöissä on vain yksi kosketuskohdistinrivi, ja EAB:ssä on yksi vaihe kutakin suuntaa kohti. Toista vaihetta jäljitellään painamalla jotakin kosketuskohdistinnäppäintä ja EAB:tä vastaavaan suuntaan. Ylös-, alas-, oikea- ja vasen-näppäinten (tai EAB:n) painaminen ja alhaalla pitäminen toistaa kyseessä olevan toiminnon.

Näissä pistenäytöissä on käytettävissä yleensä seuraavat näppäimet:

Nimi Näppäinkomento
l1 Vasen etunäppäin
l2 Vasen takanäppäin
r1 Oikea etunäppäin
r2 Oikea takanäppäin
up Yksi askel ylös
up2 Kaksi askelta ylös
left Yksi askel vasemmalle
left2 Kaksi askelta vasemmalle
right Yksi askel oikealle
right2 Kaksi askelta oikealle
dn Yksi askel alas
dn2 Kaksi askelta alas

Seuraavassa on Papenmeierin näppäinmääritykset NVDA:lle:

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin left
Vieritä eteenpäin right
Siirrä edelliselle riville up
Siirrä edelliselle riville dn
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Lue nykyinen merkki l1
Aktivoi nykyinen navigointiobjekti l2
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta r2
Lue ikkunan nimi l1+up
Lue tilarivi l2+down
Siirrä säilöobjektiin up2
Siirrä ensimmäiseen sisältöobjektiin dn2
Siirrä edelliseen objektiin left2
Siirrä seuraavaan objektiin right2
Ilmoita tekstin muotoilutiedot pistesolusta ylärivin kosketuskohdistinnäppäimet

Trio-mallissa on neljä lisänäppäintä, jotka ovat pistenäppäimistön edessä. Ne ovat järjestyksessä vasemmalta oikealle:

Oikea peukalonäppäin ei ole toistaiseksi käytössä. Molemmat sisemmät näppäimet on määritelty Väli-näppäimeksi.

Nimi Näppäinkomento
Esc-näppäin väli ja piste 7
Nuoli ylös -näppäin väli ja piste 2
Nuoli vasemmalle -näppäin väli ja piste 1
Nuoli oikealle -näppäin väli ja piste 4
Nuoli alas -näppäin väli ja piste 5
Ctrl-näppäin lt ja piste 2
Alt-näppäin lt ja piste 3
Ctrl+Esc-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 1, 2, 3, 4, 5 ja 6
Sarkain-näppäin väli+pisteet 3 ja 7

16.13. Papenmeier BRAILLEX (vanhat mallit)

Seuraavia pistenäyttöjä tuetaan:

Huomaa, että nämä pistenäytöt voidaan liittää vain sarjaportin kautta. Tämän vuoksi Nämä näytöt eivät tue NVDA:n automaattista pistenäytön tunnistusta. Portti, johon laite on liitetty, tulee valita sen jälkeen, kun pistenäytön ajuri on valittu Valitse pistenäyttö -valintaikkunasta.

Joissakin laitteissa on intuitiivisen ja nopean käytön mahdollistava helppokäyttönäppäin (EAB). Sitä voidaan liikuttaa neljään suuntaan, joissa kussakin on yleensä kaksi kytkintä. Ylös-, alas-, oikea- ja vasen-näppäinten (tai EAB:n) painaminen ja alhaalla pitäminen toistaa kyseessä olevan toiminnon. Vanhoissa laitteissa ei ole EAB:tä; sen sijaan käytetään etupaneelin näppäimiä.

Näissä pistenäytöissä on yleensä käytettävissä seuraavat näppäimet:

Nimi Näppäinkomento
l1 Vasen etunäppäin
l2 Vasen takanäppäin
r1 Oikea etunäppäin
r2 Oikea takanäppäin
up 1 askel ylöspäin
up2 2 askelta ylöspäin
left 1 askel vasemmalle
left2 2 askelta vasemmalle
right 1 askel oikealle
right2 2 askelta oikealle
dn 1 askel alaspäin
dn2 2 askelta alaspäin

Seuraaavassa on Papenmeierin komentomääritykset NVDA:lle:

Laitteet, joissa on EAB:

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin left
Vieritä eteenpäin right
Siirrä edelliselle riville up
Siirrä seuraavalle riville dn
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Lue nykyinen merkki l1
Aktivoi nykyinen navigointiobjekti l2
Lue ikkunan nimi l1up
Lue tilarivi l2down
Siirrä säilöobjektiin up2
Siirrä ensimmäiseen sisältöobjektiin dn2
Siirrä seuraavaan objektiin right2
Siirrä edelliseen objektiin left2
Ilmoita tekstin muotoilutiedot pistesolusta Ylärivin kosketuskohdistinnäppäimet

BRAILLEX Tiny:

Nimi Näppäinkomento
Lue nykyinen merkki l1
Aktivoi nykyinen navigointiobjekti l2
Vieritä taaksepäin left
Vieritä eteenpäin right
Siirrä edelliselle riville up
Siirrä seuraavalle riville dn
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta r2
Siirrä säilöobjektiin r1+up
Siirrä ensimmäiseen sisältöobjektiin r1+dn
Siirrä edelliseen objektiin r1+left
Siirrä seuraavaan objektiin r1+right
Lue tekstin muotoilutiedot pistesolusta ylärivin kosketuskohdistinnäppäimet
Lue ikkunan nimi l1+up
Lue tilarivi l2+down

BRAILLEX 2D Screen:

Nimi Näppäinkomento
Lue nykyinen merkki l1
Aktivoi nykyinen navigointiobjekti l2
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta r2
Lue tekstin muotoilutiedot pistesolusta ylärivin kosketuskohdistinnäppäimet
Siirrä edelliselle riville up
Vieritä taaksepäin left
Vieritä eteenpäin right
Siirrä seuraavalle riville dn
Siirrä seuraavaan objektiin left2
Siirrä säilöobjektiin up2
Siirrä ensimmäiseen sisältöobjektiin dn2
Siirrä edelliseen objektiin right2

16.14. HumanWare BrailleNote

NVDA tukee Humanwaren BrailleNote-muistiinpanolaitteita, kun ne toimivat ruudunlukuohjelman pistenäyttönä. Seuraavia malleja tuetaan:

Katso BrailleNote Touchin näppäinkomennot Brailliant BI/B / BrailleNote Touch -osiosta.

BrailleNote PK:ta lukuun ottamatta sekä pistekirjoitus- (BT) että QWERTY (QT) -näppäimistöä tuetaan. PC-näppäimistön emulointia ei tueta BrailleNote QT:ssa. Voit syöttää pistekirjoitusta myös QT-näppäimistöä käyttäen. Katso lisätietoja BrailleNote-käyttöoppaan pistenäyttökappaleesta.

Käytettävä portti on määritettävä pistenäytön omista asetuksista, jos laitteesi tukee useampaa kuin yhtä liitäntätyyppiä. Katso lisätietoja BrailleNoten käsikirjasta. Portin määrittäminen voi olla tarpeen myös NVDA:n Valitse pistenäyttö -valintaikkunassa. Mikäli laite on liitetty USB:llä tai Bluetoothilla, voidaan portiksi määrittää käytettävissä olevista vaihtoehdoista riippuen "Automaattinen", "USB" tai "Bluetooth". Jos liitäntänä käytetään sarjaporttia (tai USB-sarjaporttisovitinta) tai jos mikään edellisistä vaihtoehdoista ei ole käytettävissä, on käytettävä yhteysportti valittava sarjaporttiluettelosta.

HumanWaren toimittamat ajurit on asennettava ennen kuin BrailleNote Apex kytketään sen USB-asiakasliitännällä.

BrailleNote Apex BT:ssä voit käyttää pisteiden 1 ja 4 välissä olevaa vieritysrullaa useiden NVDA-komentojen suorittamiseen. Rulla koostuu neljästä suuntapisteestä, keskellä olevasta napsautuspainikkeesta sekä myötä- ja vastapäivään pyörivästä rullasta.

Seuraavassa on BrailleNoten komentomääritykset NVDA:ta käytettäessä. Katso laitteen käyttöohjeesta tarkat kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin takaisin
Vieritä eteenpäin eteenpäin
Siirrä edelliselle riville edellinen
Siirrä seuraavalle riville seuraava
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
NVDA-valikko väli+pisteet 1, 3, 4 ja 5 (väli+n)
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta edellinen+seuraava
Nuoli ylös -näppäin väli+piste1
Nuoli alas -näppäin väli+piste4
Nuoli vasemmalle -näppäin väli+piste3
Nuoli oikealle -näppäin väli+piste6
Page up -näppäin väli+piste1+piste3
Page down -näppäin väli+piste4+piste6
Home-näppäin väli+piste1+piste2
End-näppäin väli+piste4+piste5
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä väli+piste1+piste2+piste3
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä väli+piste4+piste5+piste6
Väli väli
Enter-näppäin väli+piste8
Askelpalautin-näppäin väli+piste7
Sarkain-näppäin väli+piste2+piste3+piste4+piste5 (väli+t)
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+piste1+piste2+piste5+piste6
Windows-näppäin väli+piste2+piste4+piste5+piste6 (väli+w)
Alt-näppäin väli+piste1+piste3+piste4 (väli+m)
Ota näppäinohje käyttöön tai poista se käytöstä väli+piste2+piste3+piste6 (väli+alempi h)

Seuraavassa on BrailleNote QT:lle määritellyt komennot, kun se ei ole pistekirjoituksen syöttötilassa.

Nimi Näppäinkomento
NVDA-valikko read+n
Nuoli ylös -näppäin nuoli ylös
Nuoli alas -näppäin nuoli alas
Nuoli vasemmalle -näppäin nuoli vasemmalle
Nuoli oikealle -näppäin Nuoli oikealle
Page up -näppäinyhdistelmä function+nuoli ylös
Page down -näppäinyhdistelmä function+nuoli alas
Home-näppäin function+nuoli vasemmalle
End-näppäin function+nuoli oikealle
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä read+t
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä read+b
Enter-näppäin enter
Askelpalautin-näppäin backspace
Sarkain-näppäin tab
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä shift+tab
Win-näppäin read+w
Alt-näppäin read+m
Ota näppäinohje käyttöön tai poista se käytöstä read+1

Seuraavassa on vieritysrullaan määritellyt komennot:

Nimi Näppäinkomento
Nuoli ylös -näppäin nuoli ylös
Nuoli alas -näppäin nuoli alas
Nuoli vasemmalle -näppäin nuoli vasemmalle
Nuoli oikealle -näppäin nuoli oikealle
Enter-näppäin keskipainike
Sarkain-näppäin vieritysrulla myötäpäivään
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä vieritysrulla vastapäivään

16.15. EcoBraille

NVDA tukee ONCEn EcoBraille-pistenäyttöjä. Seuraavia malleja tuetaan:

Voit määrittää näytön käyttämän sarjaportin Valitse pistenäyttö -valintaikkunasta. Nämä näytöt eivät tue NVDA:n automaattista pistenäytön tunnistusta.

Seuraavassa on näiden pistenäyttöjen näppäinmääritykset. Katso EcoBraillen käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin T2
Vieritä eteenpäin T4
Siirrä edelliselle riville T1
Siirrä seuraavalle riville T5
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Aktivoi nykyinen navigointiobjekti T3
Vaihda seuraavaan tarkastelutilaan F1
Siirrä säilöobjektiin F2
Vaihda edelliseen tarkastelutilaan F3
Siirrä edelliseen objektiin F4
Lue nykyinen objekti F5
Siirrä seuraavaan objektiin F6
Siirrä aktiiviseen objektiin F7
Siirrä ensimmäiseen sisältöobjektiin F8
Siirrä järjestelmän kohdistus tai -kohdistin nykyiseen tarkastelukohtaan F9
Lue tarkastelukohdistimen sijainti F0
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta A

16.16. SuperBraille

SuperBraille-pistenäyttö, jota käytetään enimmäkseen Taiwanissa, voidaan kytkeä tietokoneeseen joko USB:n tai sarjaportin kautta. Koska laitteessa ei ole fyysisiä kirjoitus- tai vieritysnäppäimiä, kaikki komennot on annettava tietokoneen näppäimistöltä. Tämän takia, ja jotta säilytetään yhteensopivuus muiden taiwanilaisten ruudunlukuohjelmien kanssa, pistenäytön vierittämistä varten on käytettävissä kaksi komentoa:

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin Laskinnäppäimistön miinus
Vieritä eteenpäin Laskinnäppäimistön plus

16.17. Eurobraille

NVDA tukee Eurobraillen b.book-, b.note-, Esys-, Esytime- ja Iris-pistenäyttöjä. Näissä laitteissa on 10-näppäiminen pistekirjoitusnäppäimistö. Katso näppäinten kuvaukset laitteen käyttöohjeesta. Kahdesta Väli-näppäimen tavoin sijoitellusta näppäimestä vasemmanpuoleinen vastaa Askelpalautinta ja oikea Väli-näppäintä.

Nämä laitteet kytketään USB-liitäntään, janiissä on itsenäinen USB-näppäimistö. Se voidaan ottaa käyttöön tai poistaa käytöstä vaihtamalla "HID-näppäimistösyötteen emulointi" -asetusta näppäinkomentoa käyttäen. Alla kuvaillut pistekirjoitusnäppäimistön toiminnot ovat käytettävissä vain, kun "HID-näppäimistösyötteen emulointi" on poistettu käytöstä.

16.17.1. Pistekirjoitusnäppäimistön toiminnot

Nimi Näppäinkomento
Poista viimeksi syötetty pistesolu tai merkki askelpalautin
Käännä mikä tahansa pistekirjoitussyöte ja paina Enter-näppäintä askelpalautin+väli
Vaihda NVDA-näppäimen tilaa piste 3+piste 5+väli
Insert-näppäin pisteet 1, 3 ja 5+väli, pisteet 3, 4 ja 5+väli
Delete-näppäin pisteet 3 ja 6+väli
Home-näppäin pisteet 1, 2, 3+väli
End-näppäin pisteet 4, 5 ja 6+väli
Vasen nuolinäppäin piste 2+väli
Oikea nuolinäppäin piste 5+väli
Ylänuolinäppäin piste 1+väli
Alanuolinäppäin piste 6+väli
Page up -näppäin pisteet 1 ja 3+väli
Page down -näppäin pisteet 4 ja 6+väli
Laskinnäppäimistön 1 pisteet 1 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön 2 pisteet 1, 2 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön 3 pisteet 1, 4 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön 4 pisteet 1, 4, 5 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön 5 pisteet 1, 5 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön 6 pisteet 1, 2, 4 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön 7 pisteet 1, 2, 4, 5 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön 8 pisteet 1, 2, 5 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön 9 pisteet 2, 4 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön Insert pisteet 3, 4, 5 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön pilkku piste 2+askelpalautin
Laskinnäppäimistön jakomerkki pisteet 3 ja 4+askelpalautin
Laskinnäppäimistön kertomerkki pisteet 3 ja 5+askelpalautin
Laskinnäppäimistön miinus pisteet 3 ja 6+askelpalautin
Laskinnäppäimistön plus pisteet 2, 3 ja 5+askelpalautin
Laskinnäppäimistön Enter pisteet 3, 4 ja 5+askelpalautin
Esc-näppäin pisteet 1, 2, 4 ja 5+väli, l2
Sarkain-näppäin pisteet 2, 5 ja 6+väli, l3
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä pisteet 2, 3 ja 5+väli
PrintScreen-näppäin pisteet 1, 3, 4 ja 6+väli
Pause-näppäin pisteet 1 ja 4+väli
Sovellusnäppäin pisteet 5 ja 6+askelpalautin
F1-näppäin piste 1+askelpalautin
F2-näppäin pisteet 1 ja 2+askelpalautin
F3-näppäin pisteet 1 ja 4+askelpalautin
F4-näppäin pisteet 1, 4 ja 5+askelpalautin
F5-näppäin pisteet 1 ja 5+askelpalautin
F6-näppäin pisteet 1, 2 ja 4+askelpalautin
F7-näppäin pisteet 1, 2, 4 ja 5+askelpalautin
F8-näppäin pisteet 1, 2 ja 5+askelpalautin
F9-näppäin pisteet 2 ja 4+askelpalautin
F10-näppäin pisteet 2, 4 ja 5+askelpalautin
F11-näppäin pisteet 1 ja 3+askelpalautin
F12-näppäin pisteet 1, 2 ja 3+askelpalautin
Windows-näppäin pisteet 1, 2, 4, 5 ja 6+väli
Vaihda Windows-näppäimen tilaa pisteet 1, 2, 3 ja 4+askelpalautin, pisteet 2, 4, 5 ja 6+väli
CapsLock-näppäin piste 7+askelpalautin, piste 8+askelpalautin
NumLock-näppäin piste 3+askelpalautin, piste 6+askelpalautin
Vaihto-näppäin piste 7+väli
Vaihda Vaihto-näppäimen tilaa pisteet 1 ja 7+väli, pisteet 4 ja 7+väli
Ctrl-näppäin pisteet 7 ja 8+väli
Vaihda Ctrl-näppäimen tilaa pisteet 1, 7 ja 8+väli, pisteet 4, 7 ja 8+väli
Alt-näppäin piste 8+väli
Vaihda Alt-näppäimen tilaa pisteet 1 ja 8+väli, pisteet 4 ja 8+väli
Vaihda HID-näppäimistösyötteen emuloinnin asetusta switch1Left+joystick1Down, switch1Right+joystick1Down

16.17.2. B.bookin näppäinkomennot

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin backward
Vieritä eteenpäin forward
Siirrä nykyiseen kohdistukseen backward+forward
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Vasen nuolinäppäin joystick2Left
Oikea nuolinäppäin joystick2Right
Ylänuolinäppäin joystick2Up
Alanuolinäppäin joystick2Down
Enter-näppäin joystick2Center
Esc-näppäin c1
Sarkain-näppäin c2
Vaihda Vaihto-näppäimen tilaa c3
Vaihda Ctrl-näppäimen tilaa c4
Vaihda Alt-näppäimen tilaa c5
Vaihda NVDA-näppäimen tilaa c6
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä c1+c2+c3
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä c4+c5+c6
Vaihda HID-näppäimistösyötteen emuloinnin asetusta l1+joystick1Down, l8+joystick1Down

16.17.3. B.noten näppäinkomennot

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin leftKeypadLeft
Vieritä eteenpäin leftKeypadRight
Siirrä pistesoluun routing
Lue tekstin muotoilutiedot pistesolusta doubleRouting
Siirrä seuraavalle riville leftKeypadDown
Vaihda edelliseen tarkastelutilaan leftKeypadLeft+leftKeypadUp
Vaihda seuraavaan tarkastelutilaan leftKeypadRight+leftKeypadDown
Vasen nuolinäppäin rightKeypadLeft
Oikea nuolinäppäin rightKeypadRight
Ylänuolinäppäin rightKeypadUp
Alanuolinäppäin rightKeypadDown
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä rightKeypadLeft+rightKeypadUp
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä rightKeypadLeft+rightKeypadUp

16.17.4. Esysin näppäinkomennot

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin switch1Left
Vieritä eteenpäin switch1Right
Siirrä nykyiseen kohdistukseen switch1Center
Siirrä pistesoluun routing
Lue tekstin muotoilutiedot pistesolusta doubleRouting
Siirrä edelliselle riville joystick1Up
Siirrä seuraavalle riville joystick1Down
Siirrä edelliseen merkkiin joystick1Left
Siirrä seuraavaan merkkiin joystick1Right
Vasen nuolinäppäin joystick2Left
Oikea nuolinäppäin joystick2Right
Ylänuolinäppäin joystick2Up
Alanuolinäppäin joystick2Down
Enter-näppäin joystick2Center

16.17.5. Esytimen näppäinkomennot

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin l1
Vieritä eteenpäin l8
Siirrä nykyiseen kohdistukseen l1+l8
Siirrä pistesoluun routing
Lue tekstin muotoilutiedot pistesolusta doubleRouting
Siirrä edelliselle riville joystick1Up
Siirrä seuraavalle riville joystick1Down
Siirrä edelliseen merkkiin joystick1Left
Siirrä seuraavaan merkkiin joystick1Right
Vasen nuolinäppäin joystick2Left
Oikea nuolinäppäin joystick2Right
Ylänuolinäppäin joystick2Up
Alanuolinäppäin joystick2Down
Enter-näppäin joystick2Center
Esc-näppäin l2
Sarkain-näppäin l3
Vaihda Vaihto-näppäimen tilaa l4
Vaihda Ctrl-näppäimen tilaa l5
Vaihda Alt-näppäimen tilaa l6
Vaihda NVDA-näppäimen tilaa l7
Ctrl+Home-näppäinyhdistelmä l1+l2+l3, l2+l3+l4
Ctrl+End-näppäinyhdistelmä l6+l7+l8, l5+l6+l7

16.18. Nattiq nBraille

NVDA tukee Nattiq Technologiesin pistenäyttöjä USB-liitäntää käytettäessä. Windows 10 ja uudemmat tunnistavat näytön tietokoneeseen yhdistettäessä, mutta vanhempia Windows-versioita käytettäessä saatat joutua asentamaan USB-ajurit. Voit hakea ne valmistajan kotisivulta.

Seuraavassa ovat Nattiq Technologiesin pistenäyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso kuvaukset näppäinten paikoista laitteen käyttöohjeesta.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin ylös
Vieritä eteenpäin alas
Siirrä edelliselle riville vasen
Siirrä seuraavalle riville oikea
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäimet

16.19. BRLTTY

BRLTTY on erillinen ohjelma, jonka avulla on mahdollista käyttää entistä useampia pistenäyttöjä. Sen käyttämiseksi on asennettava BRLTTY:n Windows-versio. On suositeltavaa asentaa uusin versio, jonka tiedostonimi on esimerkiksi brltty-win-4.2-2.exe. Käytettävää pistenäyttöä ja porttia määritettäessä on syytä kiinnittää tarkasti huomiota ohjeisiin, erityisesti jos käytetään USB-pistenäyttöä ja mikäli valmistajan ajurit on jo asennettu.

BRLTTY huolehtii tällä hetkellä itse pistesyötöstä näytöissä, joissa on pistenäppäimistö. Tämän takia NVDA:n syöttötaulukkoasetuksella ei ole merkitystä.

BRLTTY ei tue NVDA:n automaattista pistenäytön tunnistusta.

Seuraavassa on BRLTTY:n näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso BRLTTY:n näppäinsidosluetteloista tietoja BRLTTY:n komentojen määrittämisestä pistenäyttöjen näppäimiin.

Nimi BRLTTY-komento
Vieritä taaksepäin fwinlt (siirry yksi ikkuna vasemmalle)
Vieritä eteenpäin fwinrt (siirry yksi ikkuna oikealle)
Siirrä edelliselle riville lnup (siirry yksi rivi ylöspäin)
Siirrä seuraavalle riville lndn (siirry yksi rivi alaspäin)
siirrä pistesoluun route (siirrä kohdistin merkin kohdalle)
Ota näppäinohje käyttöön tai poista se käytöstä learn (siirry näppäinohjetilaan tai poistu siitä)
Avaa NVDA-valikko prefmenu (avaa NVDA-valikko tai poistu siitä)
Palauta asetukset prefload (palauta asetukset levyltä)
Tallenna asetukset prefsave (tallenna asetukset levylle)
Ilmoita kellonaika time (näytä nykyinen päivämäärä ja kellonaika)
Lue rivi, jolla tarkastelukohdistin on say_line (puhu nykyinen rivi)
Jatkuva luku say_below (puhu nykyiseltä riviltä lähtien näytön alareunaan saakka)

16.20. Tivomatic Caiku Albatross 46/80

Suomalaisia Tivomaticin Caiku Albatross -pistenäyttöjä voidaan käyttää joko USB:n tai sarjaportin kautta. Laitteita varten ei tarvitse asentaa ajureita. Yhdistä vain laite tietokoneeseen ja määritä NVDA käyttämään sitä.

Huom: Siirtonopeuden 19200 käyttöä suositellaan vahvasti. Vaihda tarvittaessa siirtonopeudeksi 19200 pistenäytön valikosta. Vaikka ajuri tukee 9600 baudin siirtonopeutta, se ei voi vaikuttaa pistenäytön käyttämään siirtonopeuteen. Koska 19200 on pistenäytön oletussiirtonopeus, ajuri kokeilee sitä ensin. Jos siirtonopeudet eivät ole samat, ajuri voi käyttäytyä odottamattomasti.

Seuraavassa on näiden pistenäyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä. Katso laitteen käyttöohjeesta kuvaukset näppäinten paikoista.

Nimi Näppäinkomento
Siirrä ylimmälle riville home1, home2
Siirrä alimmalle riville end1, end2
Siirrä aktiiviseen objektiin eCursor1, eCursor2
Siirrä nykyiseen kohdistukseen cursor1, cursor2
Siirtää hiiren nykyiseen navigointiobjektiin home1+home2
Siirtää navigointiobjektin hiiren alla olevaan objektiin ja lukee sen end1+end2
Siirrä järjestelmän kohdistus tai -kohdistin tarkastelukohtaan eCursor1+eCursor2
Vaihda Pistenäyttö seuraa -asetusta cursor1+cursor2
Siirrä edelliselle riville up1, up2, up3
Siirrä seuraavalle riville down1, down2, down3
Vieritä taaksepäin left, lWheelLeft, rWheelLeft
Vieritä eteenpäin right, lWheelRight, rWheelRight
Siirrä pistesoluun kosketuskohdistinnäppäin
Ilmoita muotoilutiedot pistesolusta toissijainen kosketuskohdistinnäppäin
Vaihda tapaa, jolla kontekstitiedot näytetään pistenäytöllä attribute1+attribute3
Vaihda puhetilaa attribute2+attribute4
Vaihda edelliseen tarkastelutilaan f1
Vaihda seuraavaan tarkastelutilaan f2
Siirrä säilöobjektiin f3
Siirrä ensimmäiseen sisältöobjektiin f4
Siirrä edelliseen objektiin f5
Siirrä seuraavaan objektiin f6
Lue nykyinen objekti f7
Lue tarkastelukohdistimen kohdalla olevan tekstin tai objektin sijaintitiedot f8
Näytä pistekirjoituksen asetukset f1+home1, f9+home2
Lue tilarivi ja siirrä navigointiobjekti siihen f1+end1, f9+end2
Vaihda pistekohdistimen muotoa f1+eCursor1, f9+eCursor2
Ota pistekohdistin käyttöön tai poista se käytöstä f1+cursor1, f9+cursor2
Vaihda Näytä ilmoitukset -asetusta f1+f2, f9+f10
Vaihda Näytä valinnan tila -asetusta f1+f5, f9+f14
Vaihda "Siirrä järjestelmäkohdistin tarkastelukohdistimen kohdalle pistenäytön kosketuskohdistinnäppäimillä" -asetuksen tilaa f1+f3, f9+f11
Aktivoi nykyinen navigointiobjekti f7+f8
Lue päiväys/aika f9
Ilmoittaa akun tilan ja jäljellä olevan ajan, jos verkkovirta ei ole käytössä f10
Lue ikkunan nimi f11
Lue tilarivi f12
Lue nykyinen rivi f13
Lue nykyinen teksti loppuun saakka järjestelmäkohdistimesta lähtien siirtäen samalla sitä f14
Lue merkki, jonka kohdalla tarkastelukohdistin on nykyisessä navigointiobjektissa f15
Lue nykyisen navigointiobjektin rivi, jolla tarkastelukohdistin on f16
Lue nykyisen navigointiobjektin sana, jonka kohdalla tarkastelukohdistin on f15+f16
Siirrä tarkastelukohdistin nykyisen navigointiobjektin edelliselle riville ja lue se lWheelUp, rWheelUp
Siirrä tarkastelukohdistin nykyisen navigointiobjektin seuraavalle riville ja lue se lWheelDown, rWheelDown
Windows+D (pienennä kaikki sovellukset) attribute1
Windows+E (tämä tietokone) attribute2
Windows+B (siirrä kohdistus ilmaisinalueelle) attribute3
Windows+I (Windowsin asetukset) attribute4

16.21. HID Braille -pistenäytöt

Tämä on kokeellinen ajuri uudelle HID Braille -protokollalle, josta Microsoft, Google, Apple ja useat avustavan teknologian yritykset, mukaan lukien NV Access, sopivat vuonna 2018. Toiveissa on, että kaikkien valmistajien tulevat pistenäyttömallit käyttäisivät tätä vakioprotokollaa, joka poistaisi valmistajakohtaisten pistenäyttöajureiden tarpeen.

NVDA:n automaattinen pistenäytön tunnistus tunnistaa myös kaikki tätä protokollaa tukevat näytöt.

Seuraavassa ovat näiden näyttöjen näppäinkomennot NVDA:ta käytettäessä.

Nimi Näppäinkomento
Vieritä taaksepäin panoroi vasemmalle tai keinunäppäin ylös
Vieritä eteenpäin panoroi oikealle tai keinunäppäin alas
Siirrä pistesoluun kohdistimensiirtonäppäinsarja 1
Vaihda Piste näyttö seuraa -asetusta ylös+alas
Ylänuolinäppäin ohjaussauva ylös, dpad ylös tai väli+piste 1
Alanuolinäppäin ohjaussauva alas, dpad alas tai väli+piste 4
Vasen nuolinäppäin väli+piste 3, ohjaussauva vasemmalle tai dpad vasemmalle
Oikea nuolinäppäin väli+piste 6, ohjaussauva oikealle tai dpad oikealle
Vaihto+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 1ja 3
Sarkain-näppäin väli+pisteet 4 ja 6
Alt-näppäin väli+pisteet 1, 3 ja 4 (väli+m)
Esc-näppäin väli+pisteet 1 ja 5 (väli+e)
Enter-näppäin piste 8, ohjaussauvan keskikohta tai dpadin keskikohta
Windows-näppäin väli+pisteet 3 ja 4
Alt+Sarkain-näppäinyhdistelmä väli+pisteet 2, 3, 4 ja 5 (väli+t)
NVDA-valikko väli+pisteet 1, 3, 4 ja 5 (väli+n)
Windows+D-näppäinyhdistelmä (pienennä kaikki sovellukset) väli+pisteet 1, 4 ja 5 (väli+d)
Jatkuva luku väli+pisteet 1, 2, 3, 4, 5 ja 6

17. Edistyneet aiheet

17.1. Suojattu tila

Järjestelmänvalvojat voivat halutessaan määrittää NVDA:n rajoittamaan luvatonta järjestelmän käyttöä. NVDA sallii mukautettujen lisäosien asentamisen, jotka voivat suorittaa mielivaltaista koodia, mukaan lukien silloin kun NVDA:lla on järjestelmänvalvojan oikeudet. NVDA sallii myös käyttäjien suorittaa mielivaltaista koodia Python-konsolin kautta. Suojattu tila estää käyttäjiä muokkaamasta NVDA:n asetuksia ja rajoittaa muutenkin luvatonta järjestelmän käyttöä.

NVDA on käynnissä suojatussa tilassa, kun se suoritetaan suojatuissa ruuduissa, ellei järjestelmänlaajuista parametria serviceDebug ole otettu käyttöön. Käynnistä NVDA aina suojatussa tilassa määrittämällä järjestelmänlaajuinen parametri forceSecureMode. NVDA voidaan käynnistää suojatussa tilassa myös -s-komentorivivalitsimella.

Suojattu tila poistaa käytöstä:

NVDA:n asennetut versiot tallentavat asetuksensa, lisäosat mukaan lukien, hakemistoon %APPDATA%\nvda. Estä NVDA-käyttäjiä muokkaamasta asetuksiaan tai lisäosiaan rajoittamalla heidän käyttöoikeuksiaan tähän kansioon.

NVDA-käyttäjät luottavat usein siihen, että voivat mukauttaa NVDA-profiiliaan omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Tähän saattaa sisältyä mukautettujen lisäosien asentaminen ja asetusten määritys, jotka tulisi tarkistaa erikseen NVDA:sta. Suojattu tila jäädyttää NVDA:n asetuksiin tehdyt muutokset, joten varmista, että NVDA on määritetty asianmukaisesti ennen suojatun tilan käyttöönottoa.

17.2. Suojatut ruudut

NVDA on käynnissä suojatussa tilassa, kun se suoritetaan suojatuissa ruuduissa, ellei järjestelmänlaajuista parametria serviceDebug ole otettu käyttöön.

NVDA käyttää järjestelmäprofiilia asetuksia varten ollessaan käynnissä suojatussa ruudussa. NVDA:n käyttäjäasetukset voidaan kopioida suojatuissa ruuduissa käytettäväksi.

Suojattuja ruutuja ovat:

17.3. Komentorivivalitsimet

NVDA hyväksyy käynnistyessään yhden tai useamman toimintaansa vaikuttavan komentorivivalitsimen. Voit käyttää kerralla niin monta valitsinta kuin tarvitset. Valitsimet voidaan antaa pikakuvakkeesta käynnistettäessä (syötetään kuvakkeen Ominaisuudet-valintaikkunassa olevaan Kohde-kenttään), Suorita-valintaikkunasta (Käynnistä-valikko -> Suorita tai Windows+R) tai Windowsin komentokonsolista. Valitsimet erotetaan NVDA:n ohjelmatiedoston nimestä ja toisistaan välilyönnillä. Hyödyllinen valitsin on esim. --disable-addons, joka poistaa kaikki lisäosat käytöstä. Sen avulla voit selvittää, aiheuttaako jokin lisäosa ongelmia.

Voit esimerkiksi sulkea NVDA:n nykyisen version kirjoittamalla seuraavan komennon Suorita-valintaikkunaan:

  nvda -q

Joistakin komentorivivalitsimista on sekä lyhyt että pitkä muoto, kun taas joistakin on vain pitkä. Voit yhdistellä lyhyitä valitsimia näin:

nvda -mc ASETUSPOLKU Tämä käynnistää NVDA:n poistaen käytöstä sekä käynnistysäänen että -ilmoituksen, ja käyttää määritetyssä hakemistossa olevia asetuksia.
nvda -mc ASETUSPOLKU --disable-addons Muuten sama kuin edellä, mutta poistaa myös lisäosat käytöstä.

Jotkin valitsimet hyväksyvät lisäparametreja, esim. miten yksityiskohtaisia tietoja lokiin tallennetaan tai käyttäjän asetushakemiston polkumäärityksen. Parametrit annetaan valitsimen jälkeen ja erotetaan sen lyhyestä muodosta välilyönnillä tai pitkää muotoa käytettäessä yhtä suuri kuin -merkillä (=), esim.:

nvda -l 10 Käynnistää NVDA:n virheenkorjaus-lokitasolla.
nvda --log-file=c:\nvda.log NVDA tallentaa lokin tiedostoon c:\nvda.log.
nvda --log-level=20 -f c:\nvda.log Käynnistää NVDA:n tiedot-lokitasolla ja tallentaa lokin tiedostoon c:\nvda.log.

Seuraavassa on luettelo NVDA:n komentorivivalitsimista:

Lyhyt Pitkä Kuvaus
-h --help Näyttää komentorivivalitsimien ohjeen.
-q --quit Sulkee jo käynnissä olevan NVDA:n version.
-k --check-running Ilmoittaa lopetuskoodilla, onko NVDA käynnissä, 0 = jos käynnissä tai 1 = jos ei käynnissä.
-f LOKITIEDOSTO --log-file=LOKITIEDOSTO Tiedosto, johon loki-ilmoitukset tallennetaan.
-l LOKITASO --log-level=LOKITASO Alin taso, jonka ilmoitukset tallennetaan lokiin (virheenkorjaus = 10, syöttö/tulostus = 12, virheenkorjausvaroitus = 15, tiedot = 20, ei käytössä = 100)
-c ASETUSPOLKU --config-path=ASETUSPOLKU Hakemistopolku, johon kaikki NVDA:n asetukset tallennetaan.
Ei mitään --lang=KIELI Ohita NVDA:n asetuksissa määritetty kieli. Määritä kieleksi "Windows" käyttääksesi nykyistä käyttäjän oletusarvoa, "en" englantia jne.
-m --minimal Ei ääniä, käyttöliittymää tai käynnistysilmoitusta jne.
-s --secure Käynnistää NVDA:n suojatussa tilassa.
Ei mitään --disable-addons Poistaa lisäosat käytöstä.
Ei mitään --debug-logging Ottaa käyttöön virheenkorjaus-lokitason vain nykyisessä istunnossa. Tämä asetus korvaa minkä tahansa muun annetun lokitason argumentin (--loglevel, -l), lokin käytöstä poistava valitsin mukaan lukien.
Ei mitään --no-logging Poistaa lokin kokonaan käytöstä NVDA:ta käytettäessä. Tämä asetus voidaan ohittaa, mikäli lokitaso (--loglevel, -l) määritetään komentoriviparametrilla tai jos virheenkorjauslokin tallennus otetaan käyttöön.
Ei mitään --no-sr-flag Ei muuta järjestelmänlaajuista ruudunlukijalippua.
Ei mitään --install Asentaa NVDA:n ja käynnistää asennetun kopion.
Ei mitään --install-silent Asentaa NVDA:n ilman kehotteita ja asennetun kopion käynnistämistä.
Ei mitään --enable-start-on-logon=True|False Ottaa asennettaessa käyttöön NVDA:n Käytä sisäänkirjautumisen aikana -asetuksen.
Ei mitään --copy-portable-config Kopioi asennettaessa massamuistiversion asetukset annetusta hakemistopolusta (--config-path, -c) nykyiseen käyttäjätiliin.
Ei mitään --create-portable Luo ja käynnistää NVDA:n massamuistiversion. Parametri --portable-path on myös määritettävä.
Ei mitään --create-portable-silent Luo NVDA:n massamuistiversion eikä käynnistä sitä luonnin jälkeen. Parametri --portable-path on myös määritettävä.
Ei mitään --portable-path=POLKU Hakemistopolku, johon massamuistiversio luodaan.

17.4. Järjestelmänlaajuiset parametrit

Windowsin rekisterissä on mahdollista muuttaa joitakin arvoja, jotka vaikuttavat NVDA:n järjestelmänlaajuiseen toimintaan. Arvot tallennetaan johonkin seuraavista rekisteriavaimista:

Seuraavien rekisteriavainten määrittäminen on mahdollista:

Nimi Tyyppi Mahdolliset arvot Kuvaus
configInLocalAppData DWORD 0 = ei käytössä (oletus), 1 = käytössä Jos tämä otetaan käyttöön, NVDA:n asetukset tallennetaan paikallisen sovellusdatan hakemistoon roaming-hakemistossa sijaitsevan sovellusdatakansion asemesta.
serviceDebug DWORD 0 = ei käytössä (oletus), 1 = käytössä Jos tämä asetus otetaan käyttöön, suojattu tila poistetaan käytöstä suojatuissa ruuduissa. Tämän asetuksen käyttöä ei suositella tietoturvan merkittävän heikkenemisen vuoksi.
forceSecureMode DWORD 0 = ei käytössä (oletus), 1 = käytössä Jos tämä otetaan käyttöön, suojattu tila pakotetaan käyttöön NVDA:ta käytettäessä.

18. Lisätietoja

Mikäli tarvitset lisätietoja tai neuvoja NVDA:han liittyen, käy sen verkkosivustolla osoitteessa https://www.nvaccess.org/. Löydät sieltä lisäohjeita sekä teknistä tukea ja yhteisöresursseja. Sivustolla on myös NVDA:n kehitykseen liittyvää tietoa.